torstai 3. lokakuuta 2019

Miten voi olla niin vaikea löytää satulaa, ja missä välissä niistä tuli niin kalliita?

Kun jokunen kuukausi sitten ryhdyin taas säännöllisluonteisesti ratsastamaan Ruusalla, aloin aika lailla välittömästi kaivata tekemiseemme kunnon varusteita. Tai oikeastaan vain sitä yhtä ja tärkeintä, eli oikeaa rungollista satulaa. Sellaista, joka tarjoaisi ratsastajan huteralle istunnalle jonkinlaista tukea ja ennen kaikkea jakaisi tädin elopainon tasaisemmin ponin selkään.

Keväällä siis uudelleenaktivoiduin paitsi ratsastuksessa, myös satulan etsimisessä. Aktiivisuus ei kuitenkaan toistaiseksi ole johtanut siihen, että istuisin karvareuhkan sijaan nahkapenkissä (etsintää hiukan hidasti sekin, etten ennen elokuuta häntäluuvamman takia pystynyt istumaan oikeassa satulassa). 

Jos olisin arvannut, miten vaikeaa on löytää kaltaisellemme ratsukolle satulaa, olisin ehkä jättänyt Ruusan emän astuttamatta tai ainakin astuttanut sen isommalla oriilla! No, ei nyt ehkä ihan, mutta turhautumisen aste alkaa paukkua yli kaikista asteikoista. (Edit. Olemme siis etsineet satulaa siitä lähtien kun aloin ratsastaa Ruusalla eli sellaiset 4,5 vuotta.)

Tuoreiden ratsastuskuvien puutteessa vuoden vanha kuva. Aika jännittyneen näköistä menoa. Mutta kiva tausta.

Yksi syy turhaumaan ovat satuloiden hinnat. Silloin, kun etsin G-ponille satulaa, tuhat euroa oli aivan pätevä budjetti. Nyt, alle kymmenen vuotta myöhemmin, kaksi tonniakaan ei tahdo olla realistinen! Mitä hittoa! 

Tosin on sanottava, ettei sillä tonnilla G:llekään satulaa löytynyt, olisi pitänyt investoida mittatilauspenkkiin. Koska kyseessä oli jo päälle 20-vuotias kevyen käytön pikkuponi, jolla oli hyvin omalaatuinen notkoselkä valtavalla sä'ällä, jätin mittatilaukset tekemättä. Vuoden satulanmetsästyksen (ja yhden noin tonnin virheostoksen) jälkeen tyydyin ostamaan rungottoman satulan. Eikä se selkä kyllä sitten kauan kestänytkään. 

Niin tai näin, nykyään jopa jostain Wintecistä, joka ennen oli köyhisten pelastus, pyydetään uutena parhaimmillaan päälle tuhatta euroa. 

Ei siinä mitään, ostaisin kyllä ihan mielelläni vaikka sen päälle tonnin Wintecin, jos se vain ponilleni istuisi. Mutta miksi (poni)satuloihin tehdään niin hitokseen pitkät paneelit, vaikka ihan isot hevosetkin ovat kaiketi lyhentyneet sitten armeijasatuloiden kultakauden? 15-tuumaisellakin Wintecin ponisatulalla on mittaa noin 40 cm, kun oman ponini selässä on paneeleille sijoitustilaa noin 35 cm. 

16-tuumainen Sydney Dressage oli hieman pitkä sekin - muuten aika lähellä istuvaa. (Kuvassa se on liian edessä ja ehkä siksi näyttää niin takapainoiselta.
Ja siinähän se ongelman ydin tulikin mainittua. Vaikka Ruusalla on varsin pitkä runko, kylkiluita on selkärangan tueksi siunaantunut vain hyvin lyhyelle matkalle. Loppu on loputonta lannerankaa.

Suurin osa 15-tuumaisistakin satuloista on auttamatta liian pitkiä.

Tähän kun yhdistetään ratsastaja, joka maamme aikuisväestöön suhteutettuna voi olla lyhyt, mutta ponin satulansijaan verrattuna pitkä, saadaan satulanmyyjät tarjoamaan ei-oota. (Testattu: Satula.com, Hipposport ja yksi kiertävä kauppias, jonka nimeä on muista, sekä kysytty muutamalta muulta, jotka ovat ponia näkemättä kohautelleet olkiaan.) 

Tässä kaikki, mitä Hipposportilla oli tarjota, ja tämänkin saamiseen meni noin vuosi. 15-tuumainen Barclay & co eli entinen Cliff Barnsby. Kokeilin kahdesti, toisella kerralla poni lakkasi laukkaamasta. Kuva on otettu syksyllä 2016. On se ollut lihakseton rimpula!

Likipitäen kaikki mahdolliset myynnistä löytämäni pikkusatulat on koluttu läpi. Jopa Hööksin halpissatulaa on sovitettu. Mikään ei istu! (Hööksin satulaa kiitämme kuitenkin riittävän lyhyistä paneeleista.)

Useimmissa satuloissa istuvuus tökkää jo ihan siihen paneelien pituuteen. Ja vaikka oma ahterini 15-tuumaiseen mahtuukin, kun nostan jalan jalustimeen, 42-senttinen (mitattu) reisi linkoaa painopisteen niille loppupään tuumille eli sinne, missä kantokykyä on vähiten.

Toki Ruusalla nyt on myös taakse nouseva selkä, leveä selkäranka ja pikkuponiksi ihan mukavasti säkää. Emme kuitenkaan ole oikein edes ehtineet näistä ongelmista (eikun sori, haasteista) kärsimisen pariin, kun yhtä tai kahta lukuun ottamatta kaikki satulat ovat tökänneet jo paneelien pituuteen.

Otetaanpa vaikka tähän väliin sikermä, jossa on pieni otos jo kokeilluista satuloista.

Ensimmäinen satulakokeilu, 15-tuumainen Prestige Pony: muuten hyvä, mutta aivan liian pitkä.

15-tuumainen Tekna: aivan liian pitkä ja muutenkin ihan vääränlainen.
16-tuumainen Presence Passion, jonka itse asiassa ostin, mutta myöhemmin osteopaatin avustuksella ymmärsin sen paneelit liian pitkiksi eikä se muutenkaan ihan istunut. Paneelit ovat 38 cm. (Tämä on mahtava edullisemman hintaluokan satula, voin rahapulassani siitä muutamalla satasella luopuakin jos joku on kiinnostunut.)



16-tuumainen Presence Passion, tämäkin liian pitkä ja jäi vähän takapainoiseksi.




Käytännössä ainoa mahdollisuutemme on jonkinlainen mittatilaussatula. 

Esimerkiksi Henri de Riveliä saisi kuulemma 35-senttisillä paneeleilla. Hinta olisi jotain 2600 euroa. Ensin ajattelin, etten ikinä laita tuollaista summaa satulaan ponille, jonka selviytyminen elämässä eteenpäin on pysyväisluonteisesti vähän kysymysmerkki. Eihän kallista satulaa saa edes myytyä edelleen, kun eivät nuo halvemmatkaan virheostokset ole tehneet kauppaansa.

Vaihtoehtoja kartoitettuani Hdr kuitenkin alkoi vähitellen vaikuttaa peräti edulliselta. Niinpä aloin lämmetä sellaisen hankinnalle, jos se vain sopisi.

Voisi ajatella, että sopimistarkastelu olisi helpohko suorittaa ihan vain kokeilemalla. Mutta pikkusatuloitapa ei ole myyjällä valmiina, ja jos tilaa uuden, se on pakko ostaa. En todellakaan osta satulaa, jonka hinta on enemmän kuin kuukauden nettopalkkani, saamatta edes sovittaa ennen ostopäätöstä!

Myyjä lupasi palata asiaan, jos hänelle tulee lyhyehkö sovitussatula. En ehkä pidätä hengitystä sitä odotellessa.

Tämäkin kuva on viime syksyltä. Näitä kuvia katsoessani yllätyn aina, että en näytä niissä Ruusan selkään kovin isolta.


No, entäs ne muut vaihtoehdot? Jo aiemmin olen maininnut satulasepän, jota jututin Horse and Rider in motion -tapahtumassa. Hän arveli, että Meyer-merkkisestä ponisatulasta saisi muokattua riittävän lyhyen Ruusan selkään. Eikä maksaisi kuin 3000 euroa!

Asia jäi hautumaan, ja jatkaa samoissa puuhissa edelleen.

Kolmas mahdollinen vaihtoehto tällä hetkellä olisi täysmittatilaussatula Custom-merkiltä (Wowia ei kuulemma saa tarpeeksi lyhyenä).

Customin oli omalleen teettänyt eräs kanssakärsijä, joka myös omistaa tällaisen miniselkäisen B-welshin. Hänen ostamansa satula on kuulemma huippu - ja niin on kyllä hintakin, jotain 3600 euroa.

Tilanteidemme välillä on se ero, että hänen poninsa on terve ja käyttökuntoinen. Kyllä minäkin voisin ostaa kalliin satulan, jos pääsisin sillä suhteellisella varmuudella myös ratsastamaan muutakin kuin puolen tunnin maastoköpöttelyjä.

Panin Custominkin silti harkintaan. Etenkin, kun mainittu satulanomistaja lupasi lainata omaansa hetkeksi, että saan kokeilla satulaa Ruusalle ja ratsastaakin sillä, jos se vain riittävästi sopii. Miettikää, miten mahtavia ihmisiä on olemassa! Satulan hinnasta huolimatta aion kyllä tarttua tähän tarjoukseen. Asiaa on hidastanut vuoroin oman häntäluuni tilanne ja vuoroin Ruusan ajoittainen oireilu. 

Tämmöiseen selkään pitäisi penkki löytyä. Kuva: Satu Pitkänen


Joka tapauksessa ongelmani tiivistyy tähän pohdintaan: pannako kevyen käytön "ehkä kestää, ehkä ei" -ponin satulaan melkein parin tilin verran fyffeä vai rasittaako sen selkää ja omaa jaksamista jatkossakin karvasatulalla? Kumpikaan vaihtoehto ei vetoa sen enempää järkeen kuin tunteisiinkaan.

En voi ymmärtää, miten vaihtoehtoja voi olla näin vähän, kun lyhytselkäisiä poneja on hevosmaailma väärällään! Jo ihan Ruusan rotutovereissakin tulee mieleen iso liuta. Eikä niille kaikille riitä ratsastajiksi sellaisia max. 150-senttisiä mini-ihmisiä.

Kyllähän satula varmaan löytyisi, jos olisin valmis tinkimään joko omasta ratsastuksestani tai siitä, että paneelit mahtuvat kylkiluiden tukemalle selänosalle. Mutta kun en ole. Liian pitkässä satulassa menisivät rahatkin aivan hukkaan, koska sellainen saa Ruusan hyvin nopeasti oireilemaan - ja oireilu saattaa hyvinkin palauttaa tädin kirjaimellisesti maan pinnalle. Ratsastuksen lopettaminenkaan ei ajatuksena kiehdo.

Jos jollakulla sattuisi olemaan leveä käytetty satula, jossa paneelit olisivat 35-senttiset mutta istuin vähintään 15 tuumaa, nyt olisi aika potentiaalinen ostaja tarjolla! Varsinkin, jos hinta on alle kaksi tonnia. Tai jos vaikka jollain olisi lainata/vuokrata tuollaista Henri de Riveliä testiratsastukselle, olisi hienoa saada tietää, sopisiko se meille. Olemme epätoivoisia!

Varmuuden vuoksi olen kuitenkin aloittanut plan B:n valmistelun:


46 kommenttia:

  1. Sopisiko Ruusalle esimerkiksi Pessoan ponisatula? Tai Amerigo? Ensimmäisen tiedän istuneen hankalaselkäiselle welsh part bredille, toisen taas samaiselle ponille kuin kaarevaselkäiselle welsh cobille. Amerigossa on ymmärtääkseni suhteellisen lyhyet paneelit. Batesissa on vähän enemmän muokkausvaraa kuin Wintecissa, myös rungon kaarevuudessa, onko sellaista kokeiltu? Myös Equipella taitaa olla aika monenlaisia satuloita?

    Tsemppiä satulan etsintään! Helppoa se ei taida olla kenellekään, mutta onhan tuo aikamoinen farssi ollut teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Amerigoa tarjosivat Satula.comistakin, mutta ainakaan heidän kauttaan ei saanut tarpeeksi lyhyillä paneeleilla. Pessoan ponisatulaa en ole kokeillut, mutta olen mitannut sen paneelit 15 tuuman koossa ja ovat liian pitkät.

      Bates on se edelliselle ratsulle ostettu virheostos (vanhaa, ei muokattavaa mallia) ja siinä ainakin on tolkuttoman pitkät paneelit suhteessa istuimen kokoon. Mitä olen katsellut uusia Bateseja kuvissa ja messuilla niin ei niissä ole paneelien mittaa lyhennetty. Tietty en ole kysynyt, saako niitä lyhennetyillä.

      Equipe on minulle vieraampi merkki. Kukakohan sitä myy niin että tietäisi, miten lyhyillä paneeleilla sen saisi?

      Satulan etsintä on kyllä aina pyllystä, mutta Ruusan kanssa se on ollut ihan toivotonta. Olen miettinyt, että jos haluaa ratsastaa niin olisi helpompi ensin ostaa itselleen sopiva satula ja etsiä sitten siihen sopiva hevonen. Ikävä vaan että selätkään eivät pysy aina samanlaisina...

      Poista
    2. Mä mietin kans tätä lukiessa equipea. Mulla on welsh cobilla 17" equipe emporio kun samaiselle ponille joku prestigen 16" penkki oli aivan liian pitkä.

      Satula.com ainakin sitä myy ja mielestäni satula.com on sponsoroinut samanlaisen satulan myös vitikkalan kartanon Tallimestarin (Facebook) shettikselle, joten luulis heidän tietävän niistä pienistäkin penkeistä. 😊

      Mun satula maksoi muutama vuosi sitten uutena vähän alta 2000e, mutta on mielestäni Super istua ja sopii mun cobille ja oli sopiva myös edesmenneelle part bredille. 😊

      Poista
    3. Hmm, pitääpä olla uudelleen yhteydessä Satula.comiin. Tuo Equipe vaikuttaisi lupaavalta, jos siitä saisi 16- tai 15-tuumaista. Voi olla, että tarjosivat tuota Equipea minulle, mutta ainakaan silloin heillä ei tainnut olla sitä pienempänä kuin 17-tuumaisena.

      Monella shettiksellä on pitempi satulansija kuin Ruusalla, voi olla että sillä Tallimestarinkin shettiksellä on.

      Tosin Satula.comista ehdotettiin Ruusallekin satuloita, joissa paneelit ovat selvästi liian pitkät. Ei ole kuulemma ongelma, jos paneelit kaartuvat voimakkaasti. Tällä ajatuksella testasin tuota postauksessa näkyvää Sydney Dressagea, mutta niin vaan paneelit osuivat koko matkalta ponin selkään, kun itse kapusin kyytiin. :(

      Poista
    4. Nyt kun menin Satula.comin sivuille, siellähän on Equipea 15- ja 15,5-tuumaisena. Pitääpä kysyä! Tässähän ihan innostuu.

      Poista
    5. Jännä että ovat Satula.comilla sanoneet ettei löydy sopivaa, mikäli heidän valikoimistaan kuitenkin löytyisi Equipea mahdollisesti tarpeeksi lyhyenä. Täältä näytti tulevan montakin ajatusta mahdollisista satuloista, ihanaa että blogissasi on edelleen näinkin innokkaita kommentoijia!

      Poista
    6. Kyllähän sielläkin valikoima toki vaihtuu aika ajoin. Voi olla, että nuo pienemmät Equipet ovat tulleet vasta viestittelymme jälkeen. Tai sitten pitivät niitä yksinkertaisesti liian pieninä minulle.

      Poista
    7. Ja siis todellakin ihanaa, että löytyy innokkaita kommentoijia, varsinkin kun juuri tähän aiheeseen kaipasin ehdotuksia!

      Poista
    8. Equipelle ääni täältäkin! 🙂 Mun lyhytselkäisellä ex-ponilla oli sellainen vähän aikaa ja oli kevyt, lyhyt ja mukava istua. Plussaa siitä, että sen sai satula.comista vuokralle! Lopulta ostin omaksi edullisemman Sydneyn, jonka kanssa mentiinkin loppuun asti, mutta syy ei ollu Equipen vaan tyhjän lompakon! 🙂

      Poista
    9. Toivotaan, että Equipe tärppäisi! Tuo vuokrausmahdollisuus on kyllä tosi iso plussa, koska varsinkin kallista satulaa tuntuu tosi riskaabelilta ostaa parin testauskerran perusteella. Rahaa kun ei ole minullakaan yhtään ylimääräistä!

      Poista
    10. Meillä on myös Equipe Emporio 17" ja leveys +2. Se on lyhyt penkki, aikaisemmin oli Prestigestä 16" ja se oli ihan saman pituinen paneeleiltaan. Voisin kuvitella, että Equipen 16" on jo aika pieni, saatika sitten 15"...hyvä puoli noissa on tosiaan se, että paneelit kaartuvat takaa ylös, eli antaa vähän pelivaraa.
      Amerigo samantyyppinen, Esim. Vega Siena Special. Siinä myös lyhyet istuimet, kuten tuossa merkissä yleensäkin.
      Batesit, Wintecit, Cliff Barnsbyt sen sijaan yleensä aika pitkiä ja suoria. Tosin jos löytää vanhan Cliff Bansbyn ponipenkin, niin ne sitten taas ovat tooosi pieniä (kuten täällä jo todettukin).
      Tuo Lippo myös kokeilemisen arvoinen!
      Pidän peukkuja Equipelle! Mä olen kovasti tykännyt. Ainoa haittapuoli, että isot polvitoppaukset saattavat rajoittaa sun pitkien jalkojen asentoa.

      Poista
    11. Joo sitä pelkään, että en vain mahdu 15-tuumaiseen. Peba menisi, jalka ei. Sikäli voi olla, että joudun kuitenkin katselemaan jotain luovempaa ratkaisua. Moni satulansovittaja on sanonut, että minulle pitäisi olla 16-tuumainen tai paino menee auttamatta väärään paikkaan. Jos on 16-tuumainen niin silloin pitää olla roimasti lyhennetyt paneelit, että ne eivät mene lannerangan puolelle.

      Mutta nyt sain viestin, että voin noutaa 15-tuumaisen Equipen, joten lähdetään sillä liikkeelle.

      Poista
    12. Hienoa, varmaan saadaan raporttia siitä? Parasta tietty, jos saisit samalla kokeiltavaksi ja vertailtavaksi myös 16" vastaavan...vai mahtaako olla sitten liian pitkä ponille?

      Poista
    13. Joo toki raporttia seuraa! Olisi tosiaan hyvä jos saisin samalla kertaa useamman satulan sovitukseen, mutta ei tainnut olla täälläpäin muita pikku-Equipeja olla. On kuitenkin kiva että pääsee kokeilemaan edes jotain niin pääsee taas vähän eteenpäin.

      Poista
  2. Englantilaiset merkit olisi varmaankin lupaavimpia, mutta niitä on tänne peräpohjolaan eksynyt ihan mjutamia hajakappaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen kuullut että brittisatuloista voisi löytyä. Mutta ei raatsisi tilata niitä tänne kasapäin ihan sokkona kuitenkaan! Toki niille voisi ostajat löytyä, koska en ole tässä asiassa ihan yksin, mutta hirveä vaiva olisi niitä ruveta sitten myymään.

      Poista
  3. Hanki kunnollinen rungoton ja vaikka padikin alle. Meillä on merkitön ikivanha rungoton joka on aivan loistava käytössä, vaikka kaunis se ei ole. Tallikaverilla on Barefoot joka näyttää runkosatulalta ja kehuu kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein tuosta rungottomasta heti innostu, se kun ei tutkimusten mukaan kauhean hyvin jaa painoa. Että sikäli ainoa apu olisi omaan istuntaan, jos löytyisi joku sellainen missä olisi hyvä istua. En ole vielä koskaan päässyt istumaan hyvässä rungottomassa satulassa! Joustorunkoisetkin (kokeiltu Trekker ja Startrekk) ovat olleet aivan järkyttäviä istua. Startrekk olisi Ruusan emälle kyllä istunut hyvin, mutta minä en pystynyt olemaan siinä.

      Minulla on kyllä jossain yksi Barefoot London, johon on padikin. Se on aivan hirveä! Jos vain löydän sen niin myyn pois. Se on myös liian pitkä Ruusalle. Mikäköhän malli sillä tallikaverillasi on?

      Poista
    2. Hei mä voisin olla kiinnostunut tuosta barefootista jos löydät sen! Laita vaikka e-mailiin Tietoja ja hintaa 🙂 sonjalum@gmail.com

      Poista
    3. Hei, pidän mielessä! Satula lienee jossain äitini autotallissa, pitää seuraavalla vierailukerralla katsoa josko se jostain löytyisi. Autotallissa on hirveästi tavaraa eikä ole mitään käryä, mihin olen satulan laittanut. Toivottavasti jonnekin, jossa se ei ole vahingoittunut!

      Poista
  4. Kannattaa kokeilla Kent&Mastersin satulat. Cob mallin satula sopi meillä suht vastaavaan selkään, lisänä satulassa on vaihdettavat etukaaret. Kyseessä nahkainen ja suht edullinen penkki uutenakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kysyinkin kommenttisi innoittamana Kent & Mastersia myyvältä, saisiko sitä tarpeeksi lyhyillä paneeleilla, mutta ilmeisesti pienin koko on 15,5 ja siinä on paneelit 42 cm eli 7 cm liian pitkät. Tämäkin myyjä sanoi, että molemmille sopivaa satulaa ei tule löytymään.

      Poista
  5. Meillä löytyi juuri ratkaisu Equipestä. On tosiaan lyhyt, meidän 16" taitaa paneelien pituus olla max. 40cm. Ainut "miinus" on lateksitoppaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin varaukseen Satula.comissa 15-tuumaisen Equipen. Olisipa se sopiva! Vaikkakin 15 tuumaa on minulle nafti. Satula.comissa on kyllä huippua vuokrausmahdollisuus, niin ei tarvitse parilla kokeilukerralla päättää parin tonnin investointia.

      Poista
  6. En osaa sanoa paneelien pituudesta, mutta ainakin Satula.com myy edullisia Lippo-merkkisiä 15.5" ponisatuloita, joissa vaihtokaaret. Meillä hevosella on erittäin lyhyt satulansija (tarvitsee ponisatulan) ja Lippo 16,5" on juuri sopiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Huomasin tuollaisen Lippo-satulan myös siellä Satula.comissa ja ajattelin kysäistä siitäkin. Equipen laitoin heti varaukseen, koska se vaikuttaa aika potentiaaliselta. Kun menen noutamaan satulaa niin samalla voin toivottavasti jutella asiantuntijan kanssa aiheesta!

      Poista
  7. Jään innolla seuraamaan teidän toivottavasti etenevää satularumbaa. Ruusan selkä näyttää meinaan ainakin sivusta aikalailla tismalleen samalta kuin Malinin, satulan maksimipituuskin on sama vaikka Malin on sen kymmenisen senttiä korkeampi otus. Huoh. Itse tosin olen ilmeisesti sinua pidempi, enkä tiedä sovinko 15,5-tuumaiseenkaan satulaan vakituiseksi ratsastajaksi. Olen vähän jo luovuttanut satulahankinnan suhteen ennen kuin olen ensimmäistäkäään livenä ponin selkään sovittanut. :D Ilmeisesti ostin ajoponin, jolla voi välillä höntsäillä karvasatulalla.

    Olen myös saanut kuulla olevani huono omistaja, jolla ei hevosta pitäisi alkuunkaan olla, kun kerran paljastin, etten halua maksaa yli tonnia satulasta tuolle hevoselle pitkiin aikoihin, ellei se ole niin muokattavissa että se satavarmasti istuu selkään vielä vuoden, mieluusti kahdenkin päästä. Tässä puolen vuoden omistajuuden aikana ponin kroppa ja selkäkin on muuttunut jo sen verran, että runkosatula olisi pitänyt vaihtaa -vaikka "aktiiviliikunnassa" (pari kertaa viikossa ajo) Malin on ollut vasta parin kuukauden ajan. En saisi varmaan tätäkään sanoa ettei minua taas kivitetä, mutta Koon ensimmäinen satula maksoi viitisensataa, se oli kamala vanha Kieffer, välissä olimme muistaakseni neljä vuotta ilman satulaa ollenkaan, kunnes ostin nahkarunkoisen parillasadalla, jolla ruuna porskutti viimeiset neljä vuotta tyytyväisenä. Silloin 13 vuotta sitten, kun hevoselliseksi aloin, hyvin harvalla harrasteponilla oli tonnin satulaa, saati kahta useamman tonnin penkkiä, joka tuntuu nykyään olevan tapana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, onpa Malinillakin lyhyt selkä! En tullut edes ajatelleeksi, että isollakin ponilla voisi olla. Täytyy vain toivoa, että Albertin selkä kasvaisi niin että mahtuisi 16-tuumainen penkki... (En ole sitä vielä mitannut.)

      En minäkään nuorelle haluaisi ostaa yli tonnin satulaa, ellei tosiaan olisi erittäin muokattava. Ruusankin kanssa budjetti oli alun perin se tonni, sitten 1 500, sitten 2 000. 3 000 euroa alkaa kuitenkin olla jo pikkuisen liikaa tällaisen käytön ponille, ellei sitten löytyisi tosiaan minulle täydellisellä istuimella ja niin muokattavana, että sen voisi myöhemmin siirtää Albertille.

      Satuloiden hinnat ovat kyllä karanneet käsistä! Minulle ei ole väliä, minkä hintainen satula kenelläkin on, kunhan se istuu hevoselle.

      Minä olin viime mittauksella 158 cm mutta voi olla että olen 160 cm:kin. Niillä tienoilla kuitenkin. Kyllä 15-tuumainen alkaa tällä pituudella olla jo aika nafti.

      Poista
  8. Joo, pessoat prestiget varmasti liian pitkiä. Barnsbyn se pony malli on muuten tosi lyhyillä paneeleilla vrt norm malleihin - olikohan 16" peräti 38cm vai muistanko väärin. Pieni anyway. Equipea suosittelisin mäkin kokeileen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, olenko kokeillut Barnsbyä, mutta sitä ei ainakaan enää valmisteta. Kaavat on myyty tuolle Barclay & co:lle ja sitä tosiaan Hipposportista meille tarjottiin. Ei istunut (se on tuolla kuvassakin). Equipeen kuitenkin nyt panemme toivomme! Kauhea pettymys, jos se ei sitten istukaan. :P

      Poista
  9. Barnsbyjä taitaa olla 6 eri rungolla, kaikki kyllä muistaakseni aika suorahkoja. Siinä koulumallin ponyssä v-cut sääntila joka aika kätsy, antaa vähän tilaa anteeksi. En tiiä toimiiko linkki mutta tässä kuvassa kys penkki ja toi poni oli sen huikeat 135cm korkea ja ylläripylläri lyhyellä satulansijalla varustettu: https://www.instagram.com/p/BZ_GO1-FE7B/?igshid=1xy50j38obg52

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä en toki tiiä paljonko noita enää olemassa, oma oli jo ostaessani hyvinkin käytetty ja poni keuli sen rikki kun alkoi silmänpoiston jlk vetää ympäri :D. Lensi roskiin. Olis n 3000€ equipea halvempi hahha.

      Poista
    2. Tuollainen v-cut voisi olla kyllä kätevä. Linkin satula kyllä näyttää liian pitkältä Ruusalle, sillä kun on tosiaan tuota lannetta! Ruusan isän aiemmalla omistajalla oli joku CB, joka kyllä istui lähes kaikille welsheille. Satun kyllä tietämään, kenellä ko. satula nykyisin on, että ehkäpä sitä saisi sovittaa, vaikka onkin 16-tuumaisena liian pitkä. Tosin näitä on tosi vähän myytävinä!

      Poista
    3. Mulla ollut 15" ja 16" barnsbyt ton pony mallin lisäksi ja ne oli kyllä isompia. Se perus 16" varmaan 10cm :D. Tosiaan toi ponyn 16" oli muistaakseni 38cm eli 15" jos löytyy niin olisi varmaan jo tosi mini skidi. Sitä en osaa sanoa onko ponyn estemalli pidempi kun koulu. Liika pitkää penkkiä toki turha sovitella kun istuu niin erilailla selkään.

      Poista
    4. Juu tuo on kyllä totta, että ehkä kovin paljon liian pitkä sovitussatula ei kerro kovin paljon. Täytyy pitää silmät auki, josko tuollaisia CB pony -malleja tulisi markkinoille. Aika hiljaista on ollut.

      Poista
  10. Apua, mä kun luulin että meillä on vaikeaa satulan kanssa!

    Henri de Rivel on muuten ulkomailla halvemman hintaluokan satula. Jos päädyt laittamaan siihen sokkona rahaa, kannattaa tsekata ulkomaiden tarjonta. Pelkästään eBaystä löytyy alle tonnilla useampia uusia, liikkeiden myymiä Henri de Riveleitä. Toki siinäkin jää sovitusmahdollisuus pois, mutta sokkona jos joka tapauksessa joutuu ostamaan, onhan se kivempi maksaa tonni kuin yli kaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! En ole kyllä ajatellut laittaa satulaan yhtään rahaa kiinni sokkona, mutta jos joskus löytyy sovitussatula tuosta merkistä ja sopii niin voisin tilata sitten vastaavan. Onpa kyllä aikamoinen summa eroa! Se tuntuu paljolta ottaen huomioon, että Suomen-myyjällä ei ole kauheasti varsinaista asiakaspalvelua tarjolla.

      Poista
  11. Mites legendaaringen Schleese?
    Kallis, mutta ehdottomasti hintansa arvoinen. En tosin tiedä miten Suomesta löytyy jälleenmyyjiä/taitavia satulaseppiä/ergonomeja. Mutta täällä se on monen hankalaselkäisen pelastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua minkähintaisia nuo satulat ovat! Budjetti ylittyy noin kolminkertaisesti. En ole oikein valmis panemaan Ruusan satulaan edes kolmea tonnia, saati sitten yli seitsemää. Näihin meidän pikku köpöttelyihin kyllä riittää vähän vähemmänkin huippuergonominen penkki, kunhan vain ei kipeyttäisi kumpaakaan osapuolta.

      Poista
    2. Niitä saa ainakin täällä Ruotsissa käytettynä 3-5k hintaan ja käytetyt ovat myös täysin muokattavissa :) Hintavia kyllä, mutta jos mikään muu ei toimi... Ja nämä satulat pysyy sitten hevosen koko elämänkaaren mukana. Mutta tsemppiä etsintään, tiedän tuon tuskan... :/

      Poista
    3. Luulen, että olisin avoimempi noille kalliille satuloille, jos Ruusa olisi täyden käytön poni. Mutta tällaiselle kevyen käytön humputteluratsulle tuntuu aika suolaiselta laittaa tuhansia kiinni satulaan.

      Poista
  12. Osta ghost! Se on hyvä! Hinta on kohtuullinen ja muotoutuu selkään kuin selkään, silti jakaa painon hyvin eikä ole kova puupenkki. Paras satula ikinä! Tilasin nuorelle connemaralleni Janinas animal massagen kautta joka maahantuo niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kuvissa nuo Ghostit kyllä näyttävät samanlaisilta möhköiltä kuin Barefootkin.

      En kauheasti innostu rungottomista, kun haluaisin satulan, joka vähän jakaisi ratsastajan painoa tasaisemmin ja rungoton ei sitä oikein tee. Joustorunkoinen jo vähän enemmän kiinnostelisi. Toisaalta tietysti Ruusan satulansija on niin lyhyt, että sen melkein oma takapuoleni jo täyttääkin...

      Poista
  13. Eikä todellakaan ole mikään vetelä lötky!

    VastaaPoista
  14. Mulla oli ennen käytössä barefoot..se ei ole mitään verrattuna Ghostiin! Googlaappa niin näet millainen suosio sillä on maailmalla! Ainoa miinus oli pitkä tilausaika.. kesäksi juuri moni tilasi uutta..valmistaja sai tehdä työtä hikihatussa yötä päivää..Suomessa vielä aika tuntematon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, hyvä tietää, että se ei vähän möhköstä ulkomuodostaan ole yhtä möhkö käyttää. Pitää miettiä siis tuotakin vaihtoehtoa, jos tuntuu että pitää luovuttaa runkosatuloiden osalta.

      Poista