Vihdoinkin hankitreeniä! (Mammaponin keuhkot testissä)

Ruusa taisi kuulla, kun jokin aika sitten aloin puhua lopullisista ratkaisuista, koska hengitystieoireilu näytti combackin merkkejä. Sitten tuli lumi ja comeback taisi peruuntua.

Muuten ihan kiva kuva, mutta mites tuo rajaus...

Mammaponin hengityselimistön toimivuutta on testailtu melkeinpä päivittäin milloin ohuemmassa ja milloin paksummassa hangessa. Ja ihan hyvin on henki kulkenut.

Otetaan nyt vaikka sellainen - tietenkin täysin hypoteettinen - esimerkki, että ponitäti olisi ennen aikuisen poninsa vapauttamista jättänyt seikkailumetsän aidan yhdestä kulmasta sulkematta (eiväthän ne ennenkään ole siihen kulmaan menneet). Ja sitten ponit testaisivatkin kiihtyvyyttään tallinpihan suuntaan jokusen sadan metrin ylämäkispurtilla umpihangessa.

Jos hengitystiekroonikon palkeet eivät sellaisen jälkeen lyö edes täydellä teholla, ei ehkä ei ole akuuttia tarvetta sille kuoppaa kaivaa tai pakastimeenkaan tehdä tilaa.

Jos ei muuta niin on se ihan notkea.

Eilenkin ponnyt saivat yhteistuumin sellaiset hankitreenit nuoskalumessa, että turkeissa oli sen jälkeen kuivattelemista. Tuollaisten hankijuoksukisojen päätteeksi saattaisi diagnoositonkin hevonen hetken puhallella.

Harmi, ettei tullut eilen kameraa mukaan, mutta aika samanlaiselta näytti meno kuin näissä reilu viikko sitten napsituissa kuvissa. Kivaa tuntuisi olevan.

Ruusan kanssa olen viritellyt taas myös ratsastusharrastusta.

Tällä kertaahan ratsastustauon syy ei niinkään ollut poniterveydellinen kuin ihmisen koheltamuksellinen. Moneen kertaan murjottu häntäluu on kestänyt rasituksen kohtuullisesti.

Onko teidänkin pellolla tällaisia peuroja?

Jokaisen tauon jälkeen kyllä tuntuu, että ratsastus pitää Ruusan kanssa aloittaa alusta. Siinä määrin alusta, että poni ei varmaan saisi ylälinjaansa enemmän nurinniskoin ja rankaansa kierommaksi, vaikka varta vasten yrittäisi. Tai ehkä nimenomaan yrittämisestä on kyse, mistäpä sitä tietää.

Mutta aina sitten saadaan edes jokunen hyvähkö askel, kerta kerralta vähän useampi ja vähän parempi. Esim. maanantaina laukkaspurtin jälkeen tuli muutama askel niin mallikasta ravia, että sen voimin hymyilin loppuillan. Ehkä tästä tusaamisesta vielä joskus tulee ratsastusta.

Poni ravaa vapaanakin näköjään aika litteänä.

Nyt poni on joutunut ihmistaakan kantajaksi vasta sellaisen 10 - 15 minuutin ajaksi kerrallansa. Aikaa on tarkoitus pidentää sitä mukaa kun ponin hengityksellinen ja lihaksistollinen kapasiteetti kohenee tai ainakin selkä tottuu rasitukseen.

Lyhyessäkin ajassa olemme ehtineet mennä kaikkia askellajeja enimmäkseen pellolla, jonne aurattuja rekiajelureittejä pitkin on kevyempi tallata kuin umpihangessa. 

Ratsukon molempien osapuolten mielestä ratsastuspätkien parasta antia on laukkaosuus. Alkuun ratsu ehdotteli laukkapätkiä joka väliin, mutta on sittemmin jättänyt askellajivalinnan pääsääntöisesti ratsastajan tehtäväksi.

Vähän on ratsastaja ollut varsinkin reipashenkisissä laukkailuissa jäykkänä ponin vertikaalijumppien varalta, mutta turhaan. Poni on pyyhältänyt vain eteenpäin, ei väärästä ruhonosasta ylöspäin. Parasta juuri nyt!

Muodon vuoksi vielä yksi (väärin tarkentunut) Albert-foto. Kyllä tästä varmaan ihan kiva ratsu kuoriutuu, jos niin pitkästi elää.

Vaikka Ruusa-ratsastukset ovat rajallisia niin määrältään kuin kestoltaankin, niillä on ollut merkittävä vaikutus ponitädin mielialaan. Kyllä taas jaksaa kärrätä kakkaa ja maksella laskuja, kun saa panostukselleen vastinetta.

Vaikka kyllä silläkin taitaa olla vaikutusta, että ei ole tarvinnut mudassa rämpiä. Toivotaan, että saisimme nyt ainakin vähän aikaa vielä nauttia hankitreenikeleistä.

Lisäys: Poistaako Blogger kommentteja? Sähköpostiin tuli ilmoitus uudesta kommentista tässä tekstissä, mutta blogissa kommentista ei näy jälkeäkään. Eikä ole edes ensimmäinen kerta, kun näin käy. Eli jos olet kommentoinut eikä kommenttia näy, en ole sitä itse poistanut!