Takakönö, etukönö, könökönö - paluu ratsastustunneille (katso myös video)

Viimeistään nyt se on kiusallisen selvää. Könö is back. 

Ällöttävä takakenotus on edelleen visusti historiassa, mutta könötykseni esivaihe etunoja on palannut. Alustavasti vasta kevyeen raviin ja laukkaan, mutta lienee vain ajan kysymys, koska se laajenee myös käyntiin ja harjoitusraviin.

Näin se menee iloisesti siksakia ihmisen oppimiskäyrä. Onneksi on tullut valittua blogille alati ajankohtainen nimi.  Jotta oppimissiksak vähitellen alkaisi muistuttaa enemmän suoraa viivaa, olen taas aktivoitunut hakemaan tilanteeseeni ammattiapua. 

Ja kas, heti on pikkuisen tullut tsemppiä menoon (asento tosin saattaisi olla kuvissa vakavammin etukenoinen, jos kuvaaja ei olisi huomauttanut, että kuvissa näyttää kivemmalta, jos ratsastaja istuu suorassa):

Laitan lempparikuvan torstaiselta Rosie-päivältä. Huom. ratsastajan käden jännittyneisyydestä huolimatta ponilla ei ole suu auki, vaan alahuuli jossain muualla kuin ikenen päällä. Edellisessä ja seuraavassa ruudussa huuletkin ovat kiinni.

Omaopen tuntia ei tälle viikolle saatu järjestettyä, mutta pääsin Rosie-ponin kanssa maanantaina mukaan jaetulle tunnille tallinpitäjän kanssa.

Vieraileva ope oli heti tiukkana: ponin olisi mentävä uralla suorana ja asetuttava kulmissa sisään. Ei siis maneesin seiniä tuijotellen ja niitä väistellen eikä siis myöskään ulospäin asettuneena.

Ulko-ohja suoristamassa kaulaa ja sisäpohkeella kehotus ponin siirtää ruhonsa lähemmäs seinää. Kulmassa sitten vielä tähän lisättynä sisäohjalla asetus ja omaa sisähartiaa vähän taakse. Ennen kulmaa sekä muutenkin tarvittaessa puolipidäte.

Tämäkään kuva ei ole tunnilta, vaan torstaiselta ratsastuskerralta, kuten muutkin still-kuvat. Muuten kiva, mutta ravissa en oikein ole saanut Rosieta nostamaan rintakehäänsä.

Jo tämä tuotti ruosteiselle ratsastajantapaiselle vaikeuksia. Yksin ratsastaessa on niin helppo oikaista kulmissa, niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin.

Kaiken tämän lisäksi piti vielä yrittää muistaa rentoutella omia hartioita.

No, onneksi alla oli niin helppo ratsu, ettei aikaakaan, kun poni ihan tosissaan alkoikin kulkea uralla suorana ja kulmissa asettuneena ihan oikeaan suuntaan. Kipityksen sijaan alkoi myös löytyä tahtia ja rentoutta. 

Mutta voi sitä könötystä.

Hartiat taakse, hartiat ja kyynärpäät rennoksi, leuka ylös ja katse menosuuntaan, siinäpä tärkeimmät parannusohjeet.

Itse havaitsin lisäksi pohkeenväistötehtävässä, että horisontaalinen vinouteni ei ole itsestään parantunut. Lonkkani kertoi Rosielle pätevästi, että olemme tekemässä väistöä oikealle - ikävä kyllä viesti oli sama myös silloin, kun tarkoitus itse asiassa oli väistättää vasemmalle.

Lonkasta puuttuu myös jousto, minkä vuoksi laukassa istuminen on aika hankalaa.

Videonpätkän (ja näiden torstaina saamieni still-kuvienkin) perusteella istuntaremontissa on muutenkin tekemistä vielä ainakin toiseksi kolmeksi vuodeksi. En lähde tässä virheitä erittelemään, ne voi jokainen halutessaan itse bongata videolta.

Mutta hei, jalka pysyy jo aika kivasti paikoillaan, ainakin siinä kevyessä ravissa. Peilistä vakoilin, että ei se nyt ihan mahdottomasti heilunut alas istuessakaan. Harjoitusravia helpotti se, että poni oli  aidosti niin sanotusti periksessä. Myös käsi pysyy jo aika kivasti edessä, vaikka ei olekaan niin kevyt kuin haluaisin.

Onhan tässä nyt muutenkin aika paljon parannusta tapahtunut muutaman vuoden takaiseen.

Linkki videoon. (Tuntuuko muistakin, että Youtube laittaa videoiden näyttökuvaksi aina sen hirveimmän hetken? No, ainakin otsikolle tulee tästä kuvasta rutkasti katetta.)

Voi, miten hyvältä tuntui ratsastus piiskauksen lopussa! Tai oikeastaan olo ei tuntunut edes piiskatulta, hyvin olisi jaksanut vielä toisen tunnin perään.

Oma ope olisi todennäköisesti ollut vaativampi, ohjeistanut ratsastamaan vähän enemmän etuosaa ylös.

Vieraampi ope toimi sen mukaan, mitä itse omasta tasostani kerroin eli "helppo B hyvänä päivänä". Ilmaukseen jää tilaa huonoille päiville, joita tällä tasolla ratsastavalle väistämättä sattuu. Mielestäni kuvaus on rehellinen, vaikka tällaisen Rosien kanssa saakin ihminen tuntea olevansa piirun verran parempi ratsastaja.

Vauhtia riittää! Ja näin kivan ponin selässä on helppo vaikka hymyillä kesken laukan. Mutta voi tuota jalkaa ja istuntaa...

  

Loppukommentti opelta oli, että ratsastus on ponitädillä siistiä ja kivaa, mutta vähän liian varovaista etenkin ohjan käytön suhteen.

Ja istunnassa herkästi jännittyy hartiaseutu, koko wannabe-ratsastaja käpertyy kippuraan ja sinne etukönöön. Rinta rottingille vaan, kehotti ope.

Vaikka ponin häntä ei tähän kuvaan ole mahtunut, tykkään tästä. Se todistaa, että paatuneella könöttäjällä on toivoa. Tässä on jalkakin vähemmän jännittynyt kuin muissa laukkakuvissa, mikä näkyy mm. siitä että varpaat eivät sojota sivulle ainakaan yhtä pahasti. Ponikin näyttää tässä iloiselta.

Ihan tutuilta kuulostivat kommentit. Itsekin olen (taas) tullut sellaiseen ymmärrykseen, että olen liiaksikin pyrkinyt kilttiin ja sievään ratsastukseen.

Todellakin aion pyrkiä siistiin ja kilttiin tulevaisuudessakin, mutta jos poni viipottaa apujen ulkopuolella niin loppujen lopuksi kiltimpää ja siistimpää olisi sanoa kerran vähän isommin ja päästä sitten hellittämäänkin isommin. (Tämä ei tarkoita mitään väkivaltaa vaan esim.sitä, että jos istuntapidäte ei mene läpi niin sitten käytetään kättä.)

Liika pikkusievyys johtaa vain ratsun väärään liikkumiseen sekä oman istuntapaketin hajoamiseen, ja silloin esimerkiksi käsi jumittuu jännitystilaan.

Könötystähän tässäkin harjoitusravissa on ilmassa.  Mutta silti olen erittäin tyytyväinen omaan asentooni tässä. Parin kolmen vuoden ankara työ istunnan eteen on kyllä kantanut hedelmää.

Huonoina päivinä epätoivo nousee pintaan ja tuskailen, etten osaa yhtään ratsastaa. Kuitenkin näistä tilanteista olisi 90 prosenttia ratkaistavissa ihan olemassa olevilla työkaluilla, kunhan ponitäti vaan olisi hyvä ja kurkkaisi sinne työkalupakkiin.

Nyt olen taas muistanut tehdä niin, ja eron on kyllä huomannut, hyvässä mielessä.

Harmi, että juuri kun tatsi ratsastushommiin alkoi taas löytyä, yhteistyö Rosien kanssa päättyy ponin muuttoon. Ikävä tulee, sillä tämä poni on melkoinen kultakimpale! Olen kovin kiitollinen, että sain sen kanssa tämän ajan puuhata.

Voi varpaat, mitä touhuatte! No, jollainhan sitä on kyydissä pysyttävä, jos ei saa lonkkaan joustoa niin että persus pysyisi satulassa kiinni...

Nyt pitäisi sitten yrittää löytää uusi lainaratsu. Ei liene ihan helppoa ottaen huomioon, että likviditeetti on nykytilanteessa nolla eli pitäisi löytää sellainen raha ei vaihda omistajaa -tyylinen ratkaisu.

Kevyisiin maastolenkkeihin on jo kaveria tarjottukin, mutta olisihan se hienoa löytää joku tämmöinen myös ns. dressageen taipuva ratsu. (Ns. tuossa viittasi ehdottomasti ratsastajan kykyihin, ei missään tapauksessa esim. näissä kuvissa esiintyvään sillä saralla hyvinkin taitavaan ratsuun.) Miksei sitä voisi viritellä hyppelyharrastustakin taas henkiin, jos sellaista kaipaava ratsu löytyisi.

Alleastuntaa löytyy! Tässä on myös etuosa aika kivasti ylhäällä. Rosiella on tosi hyvä, vahva laukka. Mutta taas on ratsastajalla persus irti penkistä. 

Saa vinkata, jos tulee mieleen joku tällaisesta diilistä kiinnostunut suunnilleen akselilla pk-seutu - läntinen Uusimaa.

Näillä taidoilla en voi tarjota mitään läpiratsastuspalvelua, mutta voin tarjota läpeensä luotettavaa liikutusapua. 50-kiloisena voin ratsastaa myös vähän pienemmillä poneilla, jos sellainen olisi vailla aikuisen kosketusta. Ja tietysti myös hevoskokoisilla kavereilla.

Edelleen toki elätän toivoa, että saisin vielä omastanikin ratsun - ja se on tällä hetkellä lähempänä kuin vähään aikaan (siitä lisää omassa päivityksessä jossain välissä). Ruusan nykykunnosta on kuitenkin pitkä matka edes puolituntisiin ihmisen kanniskelutöihin, saati sitten tuntiratsun tehtäviin.