Marraskuun pimeydessä loistava tähti

Kuulun - käsittääkseni varsin runsaslukuiseen - ihmisjoukkoon, jonka mielestä marraskuu tulisi mielellään poistaa kalenterista ja etenkin Suomen luonnosta. 

Tai no, marraskuu saisi olla, jos se suostuisi olemaan pelkästään harmaa ja kosteankolea. Onhan sellainen harmaus tavallaan vähän rauhoittavaakin ylenpalttisen värikkäiden kesän ja alkusyksyn jälkeen. Tänä vuonna marraskuu on kuitenkin saanut ponitädistä tiukan niskalenkin. Keskimääräisestä ketutuksesta on edetty itkupotkuraivaritasolle. Ratsastus ilmeisesti lykkäsi tätä vaihetta.

Sateen vielä kestän, märän maan ehkä juuri ja juuri kestän ja jopa pimeyden kestän, mutta nämä kaikki superlatiiveina ovat liian kova yhdistelmä.

Kaikki alustat sanovat jalan alla enenevässä määrin litsläts ja tarhan pohjasta saattaa kuulua ajoittain myös sellainen imuääni, joka tarkoittaa että saapas tahi kottikärryn pyörä on jäänyt mutaan jumiin. Mahdollisesti molemmat. Samaan aikaan on pimeää kuin perssilmässä ja vettä sataa sadevaatteista läpi.

Jos olisin rikas tai edes vähäsen varakas niin saattaisin tällä hetkellä soitella maneesitalleja läpi, että minne voin jättää nämä elikot talveksi täysihoitoon.

Laajakulmalinssi ei välttämättä imartele pikku puuroturpaa, mutta tuikkivat silmät erottuvat hyvin.
Albert odottelee portilla.

Mutta onneksi on tämä loistava tähti marraskuun pimeydessä. Pikkuisen ponilapsen silmissä tuikkiva katse on aina iloinen ja utelias. Ponilapsi on aina valmis toimintaan, odottaa portilla korvat pystyssä, mitä tänään tehdään ja mihin mennään. Albert haluaa osallistua.

Ihana Albert, joka osaa jo vaikka mitä ja tuntuu joka päivä osaavan vähän enemmän. Ja miten kiltti voi varsa olla! Ei ainakaan kiltimpi kuin pikku-Albert, joka tuskin uskaltaisi edes ajatella tekevänsä mitään tuhmaa. 

Enää ei edes harmita, että sattui tulemaan varsa väärää sukupuolta. Ehkä sukupuoli oli sittenkin juuri oikea. Ehkä juuri tällaista poikaponin suoraviivaisuutta prinsessaponin rinnalle kaipasinkin.

Albertin avulla ehkä sittenkin jaksan jopa marraskuun 2017.

Linkki videoon

Tänään kävimme vähän seikkailumetsässä eli ponien hoplopissa eli siis metsään aidatulla liikunta-alueella. Siellähän intoutui mammaponikin melkoiseen ralliin. Jopa siinä määrin, että kilttiä pikkupoikaa alkoi äidin meno vähän hirvittää.

Jos ei tämmöisen katsomisesta tule paremmalle mielelle niin on menetetty tapaus. (HUOM! Aurinko paistoi! Vasta tallireissun lopussa alkoi sataa. Ja kuten näkyy, tarhassakaan ei sentään ole niin märkää, että Albertin sukat kuraantuisivat.)

Tässä vielä vähän enemmän ravia:

Linkki videoon