lauantai 29. huhtikuuta 2017

No nyt on ori! Ja iso pläjäys kaikenlaisia kuvia ponioripäiviltä

Nyt on kuulkaa welsh cob -rodussa sellainen ori, että ei ole ennen Suomessa nähty. Vakuutuin tästä ponioripäivillä, kun näin viime kesänä maahantuodun Storhaugs Crusaderin ensimmäistä kertaa livenä. 

Storhaugs Crusader.


Siis onhan Suomessa upeita cobioreja ollut ennenkin, mutta ei sellaista, joka on itse kisannut esteitä 120 cm tasolla. Crusaderilla (s. 2001) on ykkösellä jalostukseen hyväksyttyjä jälkeläisiä kahdessa polvessa ja sen jälkeläiset ovat menestyneet hyvin näyttelyissä (edit: ja eri lajien kisoissa) monessa maassa. Suomeenhan tämä komistus saatiin, kun loukkaantuminen lopetti esteuran. 

Ei ollut mikään suuri yllätys, että Crusader palkittiin Suomessa ykkösellä kuten synnyinmaassaan Norjassakin. Sen rakennepisteiden keskiarvo oli sunnuntaipäivän paras. 





Orilautakunnan lausunto: "Ryhdikäs ori, jolla on erittäin hyvä rotu- ja orileima. Sillä on ilmeikäs, hieman pieni pää. Ylälinja on lihaksikas. Lapa on pitkä ja hyväasentoinen. Takaosa on lihaksikas. Etujaloissa on vennot vuohiset, takajaloissa on erittäin vennot vuohiset. Liikkeet ovat ahtaat. Käynti on energistä ja irtonaista. Ravi on tasapainoista ja siinä on hyvä mekaniikka. Laukka on matkaavoittavaa ja siinä on hyvä tasapaino. Rakennepisteiden keskiarvo 8,3." 

Pisteet: Tyyppi 9, pää ja kaula 8,5, ylälinja 8,5, etuosa 8,5, takaosa 8,5, etujalat ja liikkeiden säännöllisyys 6,5, takajalat ja liikkeiden säännöllisyys 6,5, käyntiliikkeet 9, raviliikkeet 9, laukka 8,5, yleisvaikutelma 9, kaviot 9.

Tavoistani poiketen photoshoppasin narun pois.

Muita welsh-oreja ei tällä kertaa ollut oripäivillä arvosteltavana ja muutenkin sunnuntaina oli sen verran ohut osallistujalista, että kotiin päästiin muun elämän kannalta ihan käytännölliseen aikaan. 

Muissa roduissa oli tuttuun tapaan sekä hienoja että suoraan sanottuna huonoja, ja jotain siltä väliltä. Kerron nyt suhteellisen suoraan, mitä mieltä oreista olin. 

Oma kakkossuosikkini oli nf-ori Horshaka Je T'aime (s. 2012). Komea ori, jossa ei mikään ainakaan minua häiritsevästi pistänyt silmään. Se hyväksyttiinkin ykköspalkinnolla ja päivän toiseksi parhaalla rakennekeskiarvolla.


Orilautakunnan lausunto: Ryhdikäs, sopusuhtainen ja suurilinjainen ori, jolla on hyvä rotuleima. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula. Sillä on hyvä säkä, lihaksikas ylälinja, selkä on hieman painunut. Lapa on hyväasentoinen, rungossa on hyvä syvyys. Takaosa on lihaksikas. Etujaloissa on painuneet polvet. Liikkeet ovat edestä ahtaat. Hyvä koipi ja reisi. Kintereet ovat hieman pienet. Liikkeet ovat takaa suorat. Käynti on irtonaista ja matkaavoittavaa. Ravi on kevyttä ja tahdikasta. Laukka on matkaavoittavaa, rytmikästä ja kantaa itsensä hyvin. Rakennepisteiden keskiarvo 8,1.

Pisteet: 8,5-8,5-8,5-8,5-8,5-7-7-8-8-8,5-8,5-9 (arvostelukohtien järjestys on sama kuin edellisen kohdalla).

Muut new forestit sitten eivät tällä kertaa niin vakuuttaneetkaan.

Snowberry Aton.

Tämä oli yllätys, koska paikalla oli myös aikaisempi suursuosikkini Snowberry Aton. Se sai jatkoluvan kakkospalkinnolla. Jotenkin se kuitenkin oli kovin kiusallisessa kehitysvaiheessa ja ensimmäistä kertaa en niin hirveästi siitä innostunut. Viime syksyn Laatuponikisavoittaja ei ratsastuksellisestikaan ollut niin wow kuin aikaisemmin.

Poni on toki laadukas ja hieno, mutta jotenkin ei tällä kertaa säväyttänyt samalla lailla kuin aiemmin (esim. edellisillä oripäivillään). Orilautakunta näytti olevan samoilla linjoilla, sillä ponin yleisvaikutelmapisteet laskivat aiemmasta 8,5:stä 7,5:een.

En saanut Snowberry Atonista kunnollista rakennekuvaa. Poni on 3 cm takakorkea.


Lausunto: Oriilla on hyvä rotu- ja orileima, rungon suunta on alaspäin. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula. Säkä on lyhyt. Lapa on hyväasentoinen. Selkä on painunut. Runko on kaita. Lanne on pitkä. Takaosa on lihaksikas. Etujaloissa on pienet nivelet. Kintereet ovat pienet. Liikkeet ovat edestä erittäin ahtaat ja takaa ahtaat. Käynti on irtonaista ja matkaavoittavaa, mutta etupainoista. Ravi on elastista, mutta tänään etupainoista. Laukka on etupainoista. Rakennepisteiden keskiarvo 7,4.

Pisteet: 8-8-7-7,5-8-6-7-8-7-7-7,5-9

Ainoa hyväksytty connemaraori Goldrock Laddie (s.2010) oli toki myös kovin komea ja palkittiinkin ykkösellä.  

Nyt tajusin, että tuon kakkakasan olisi voinut phoshopata pois.


Lausunto: Ryhdikäs ori, jolla on erittäin hyvä rotu- ja orileima. Sillä on erittäin ilmeikäs pää ja hyvin liittyvä kaula. Ylälinja on lihaksikas ja sopusuhtainen. Lapa on pitkä, hieman pysty. Rungossa on hyvä syvyys. Takaosa on lihaksikas. Jaloissa on riittävä luusto. Liikkeet ovat suorat. Käynti on tahdikas, saisi työntää paremmin takaa. Ravi kevyttä, saisi olla matkaavoittavampaa. Laukka on tarmokasta, saisi pyöriä paremmin. Rakennepisteiden keskiarvo 8,0.

Pisteet: 9,0-9,0-8,5-8,0-8,0-7,5-7,5-7,0-7,5-7,0-8,5-8,0

Ykköspalkinnon sai myös vuonoponi Trollguten (s. 2009). Sanon poni, koska se on jotenkin niin poni. Komea poika sekin, ja ihan komea oli myös orilautakunnan sille suoma pisterivi.



Lausunto: Ryhdikäs ori, jolla on hyvä rotuleima, hieman matalajalkainen. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula. Ylälinja on lihaksikas, selkä on hieman painunut. Lapa on hyväasentoinen. Takaosa on lihaksikas ja siinä on hyvät kulmaukset. Jaloissa on hyvä luusto, jalat ovat selväpiirteiset. Etuvuohiset ovat vennot. Liikkeet ovat ahtaat käynnissä. Käynti on irtonaista ja matkaavoittavaa. Ravi on tahdikasta, siinä on hyvä mekaniikka. Laukka on rytmikästä, saisi pyöriä paremmim. Rakennepisteiden keskiarvo 8,0.

Pisteet: 8,5-8-8-8-9-7-7,5-8,5-8,5-7-8-8

Minähän en ymmärrä vuonohevosista suoraan sanottuna yhtikäs mitään, mutta koska nykyään melko taajaan hengailen vuonishenkilön kanssa niin olen oppinut, että myös Trollgutenin vanhemmat ovat kovatasoista porukkaa. 



Russeista orilautakunnan seulan läpäisi Ai.Ka. Jupiter (s. 2014), joka sai kotiinviemisiksi kakkospalkinnon. Siinäpä oikein sellainen ihana perinteinen russiponi! (Eli sellainen, jonka jopa minä tunnistan russiksi.) 




Orilautakunnan lausunto: Ryhdikäs ori, joka saisi olla suurilinjaisempi. Sillä on ilmeikäs pää, alhaalta liittyvä kaula. Ylälinja on hyvä. Lapa on pitkä, hieman pysty. Rungossa on hyvä syvyys. Lautanen on pitkä ja lihaksikas. Jalat ovat sivusta hyväasentoiset. Etujalat ovat lievästi suppuvarpaiset. Liikkeet ovat takaa ahtaat. Käynti on tarmokasta, vaikeuksia säilyttää tahti. Ravi on kevyttä ja tahdikasta. Laukka on rytmikästä ja kevyttä, hieman etupainoista. Rakennepisteiden keskiarvo 7,6.

Pisteet: 8-7,5-8-7,5-8-7-7,5-7-8-7,5-7,5-9.

Sitten niihin ei-hyväksyttyihin. Ryhmässä oli minusta ihan kivoja poneja ja sitten sellaisia, joista näkee jo kauas, että ne eivät ole oriainesta.

Jack of All Trades.


Jälkimmäisen ryhmän mieleenpainuvin poni on Jack of All Trades, josta näyttää muodostuneen oripäivien vakiovieras. Minä näin sen nyt kolmatta kertaa ponioripäivillä ja olen nähnyt sen myös Laatuponikisassa. Minusta se vaikuttaa ihanalta ja potentiaaliselta esteponilta, mutta jalostusoria en ole siinä koskaan nähnyt edes vilaukselta.

Katsokaapa muuten näitä kahta kuvaa, jotka otin kyseisesti oriista tämänvuotisissa kinkereissä. Vieläkö joku väittää, että ei ole väliä, millaisia rakennekuvia ponista ottaa? 



Orilautakunnan lausunto: Kevyt ori, jolla on puutteellinen rotu- ja orileima. Sillä on ilmeikäs pää. Kaulan ylälinja on hyvä, kaula on alhaalta liittyvä. Säkä on pitkä, mutta matala. Lanne on pitkä ja painunut. Runko on kaita, rungossa on puutteellinen syvyys. Lautanen on erittäin luisu ja takaosa on pieni. Vasen etujalka on hajavarpainen, vuohiset ovat lyhyet. Kyynärvarret ja koivet ovat lihasköyhät. Kerii edestä. Liikkeet ovat ahtaat. Käynti on edestä irtonaista, takaa puutteellinen työntö. Ravi on kevyttä, takaa voimatonta. Laukka on matkaavoittavaa, rytmikästä ja aktiivista. Rakennepisteiden keskiarvo 6,6.

Pisteet: 6,5-7-6-6-5,5-6-6-7-7-9-6,5-8.

Samantyyppisiä ovat kaksi seuraavaa ei-hyväksyttyä nf-oria, joista ensimmäinen esiintyi oripäiväyleisölle nyt toista kertaa.



Obsidian Elf (s.2013), orilautakunnan lausunto: Ryhdikäs, ikäisekseen kehittymäton poni, jonka orileima on puutteellinen. Sillä on ilmeikäs, ei rotutyypillinen pää. Kaula on pitkä, mutta alhaalta liittyvä. Sillä on hyvä säkä. Lanne on pitkä ja hieman painunut. Lapa on pitkä, mutta pysty. Runko on kaita. Lautanen on lyhyt ja luisu. Jaloissa on hento luusto. Etusääret ovat pitkät. Etujalat ovat hieman hajavarpaiset. Kyynärvarret ja koivet ovat lihasköyhät. Liikkeet ovat edestä ahtaat ja takaa erittäin ahtaat. Käynti on tahdikasta, mutta voimatonta ja lyhyttä. Ravi on kevyttä, voimatonta. Laukka on jäntevää, rytmikästä ja tasapainoista. Rakennepisteiden keskiarvo 6,9.

Pisteet: 6,5-7-7-6,5-6,5-6-6,5-7-7-8,5-7-8.



His Highness (s, 2013), orilautakunnan lausunto: Ryhdikäs ori, jolla on selvä rotuleima, orileima on puutteellinen. Sillä on ilmeikäs pää. Säkä on matala, selkä on suora ja lanne on pitkä ja suora. Rungossa on riittävä syvyys. Lapa on pitkä, mutta pysty. Takaosa saisi olla lihaksikkaampi ja lautanen saisi olla pidempi. Etusääret ovat pitkät ja supistuneet. Etujalat ovat lievästi suppuvarpaiset ja polvet ovat pienet. Liikkeet ovat ahtaat edestä. Kintereet ovat pienet. Levittää takaa liikkeessä. Käynti on lyhyttä, takaa ajoittain epäsäännöllistä. Ravi on kevyttä, mutta lyhyttä ja voimatonta. Laukka on rytmikästä ja matkaavoittavaa. Rakennepisteiden keskiarvo 6,7.

Pisteet: 7-7-6,5-7-6,5-6,5-7-6-6-8-6,5-9

New foresteissa ilman lisenssiä jääneiden paras oli Horshaka Viva La Vida (s. 2012), joka on aiemmin hyväksytty jalostukseen. Se oli aika pätevän näköinen ratsu ja muutenkin ihan kiva.




Orilautakunnan lausunto: Pitkärunkoinen ori, jolla on hyvä rotuleima, orileima saisi olla selvempi. Sillä on erittäin ilmeikäs pää ja hyvä kaulan ylälinja. Selkä on suora ja lanne on pitkä ja suora. Lapa on hyväasentoinen. Runko saisi olla syvempi. Takaosa on lihaksikas. Etusääret ovat supistuneet ja etuvuohiset ovat pystyt. Kinner on kiverä. Liikkeet ovat edestä ahtaat, levittää takaa voimakkaasti. Käynti saisi olla jäntevämpää ja tahti saisi olla selvempi. Ravi on kevyttä, työntö on puutteellinen. Laukka on etupainoista, kuitenkin rytmikästä. Rakennepisteiden keskiarvo 7,0.

Pisteet: 7,5-8-6-7,5-7,5-6,5-6,5-6,5-7-7-7-9

Sitten oli hirmuisen hyväkäytöksisenä mieleen jäänyt russ-ori Piktor (s. 2003).

Lausunto: Oriilla on selvä rotuleima, orileima on puutteellinen, saisi olla sopusuhtaisempi. Sillä on ilmeikäs pää. Ylälinja on kulmikas. Lanne on pitkä. Lapa on vahva. Runko on kaita. Lautanen on lyhyt ja luisu. Takavuohiset ovat lyhyet. Liikkeet ovat edestä erittäin ahtaat, takaa ahtaat. Käynti on tarmokasta, saisi työntää paremmin takaa. Ravi on tahdikasta. Laukka on energistä ja kevyttä. Rakennepisteiden keskiarvo 7,1.

Pisteet: 7-7,5-6,5-7-6,5-7-7-7-8-8-7-9.

Ja lopuksi vielä connemaraori Zitherbay Leaid O'Hara (s. 2014), josta en saanut ollenkaan rakennekuvaa, joten tässä tällainen juoksentelukuva. 



Lausunto: Suurilinjainen, vielä kehittymätön ori, joka saisi olla ryhdikkäämpi. Sillä on hieman pienet silmät ja hieman alhaalta liittyvä kaula. Ylälinja saisi olla lihaksikkaampi. Säkä on hyvä. Lapa on hyväasentoinen. Takaosa saisi olla lihaksikkaampi. Jaloissa on hieman hento luusto. Sääret ovat pitkät ja supistuneet. Etujalat ovat hajavarpaiset. Takavuohiset ovat vennot. Liikkeet ovat edestä ahtaat, takaa melko suorat. Käynti on edestä melko irtonaista, takaa voimatonta. Ravi on vielä voimatonta, takajalat jäävät taakse. Laukka on melko rytmikästä, vielä voimatonta. Matalakantaiset kaviot. Rakennepisteiden keskiarvo 7,0.

Pisteet: 7,5-7-7-7,5-7-6-6,5-7,5-6,5-7-7-8.

Vielä yksi kuva Storhaugs Crusaderista.


Ponioripäivät on ponitädille kevään must-juttu. Itsehän käyn paikalla yleensä vain sunnuntaina, jolloin oripäivillä nähdään shettistä isompia oreja.

Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka ovat jollain tasolla kiinnostuneita ponijalostuksesta ja/tai komeista oreista. Oripäivillä pääsee kehittämään omaa ponisilmää, kun ensin katsoo oriit ja sitten kuulee, mitä hyvää ja huonoa asiantuntijat ovat niissä nähneet.

Mitä pitempään tapahtumissa pyörii, sitä isompaan rooliin nousee myös ihmisten tapaaminen. Terkkuja tutuille, oli hauska nähdä!

12 kommenttia:

  1. Tuo Storhaugs Crusader mykisti mut jo valokuvissa joita katselin aiemmin (ja otin vahvasti uuteen harkintaan josko mun seuraava hevonen sitten olisi WD). Uskon että livenä oli vielä vakuuttavampi. Huikean kaunis hevonen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan upea! Tuo Crusader on minun makuuni vähän liian iso, mutta silti jos olisi cobitamma niin orivalinta olisi aika selvä.

      Olen kyllä jo vuosia haaveillut myös cobista ja taas on myynnissäkin yksi sellainen tamma, johon ihastuin jo ennen kuin se tuli myyntiin. Ollapa paljon rahaa!

      Poista
  2. Jonnekin syvälle piiloon suomenhevosille omistautumisen taakse hautautunut "vielä joskus haluan ison cobin" -ajatus otti kyllä ihan uusia kierroksia Crusaderista, mitä sitä kerkesi paikan päällä näkemään ja jälkikäteen on kuvista katsellut - aivan julmetun hieno! :)

    Hienoja kuvia ja näitä ponioripäiväraportteja mietteineen on aina kiva lukea! Täytyy varmaan lähteä tosissaan turistiksi vielä joku vuosi, nyt sai ekaa kertaa paikan päällä (ja nytkin ponin matkassa eli muita vain puolella silmällä seuraten) vain voivotella, kuinka on ponijalostuksen kelkasta kokonaan tipahtanut kun ei tule sitä puolta juuri seurattua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä ponin matkassa olit? Suosittelen kyllä turistiretkeä, ehtii nähdä enemmän kuin ponissa kiinni.

      Crusader on kyllä tosiaan tervetullut lisä tänne Suomeen. Täytyy toivoa, että se saisi täällä paljon käyttöä, koska ei tänne tosiaan jatkuvasti tuon tason oreja saada.

      Poista
    2. Ai.Ka. Jupiterin entouragessa olin mukana, ja tuli sitten juostua kehässä myös toisen russori Piktorin kanssa ihan yllättäen, kun sillä ei ollut esittäjää. Sen hyväkäytöksisyyden voi ainakin allekirjoittaa tämän hyvin lyhyen tuttavuuden perusteella, sain sen narun käteen ihan kirjaimellisesti maneesin ovesta sisään mennessä (oman osuutensa olisi tosin voinut hoitaa vähän paremmin, jos olisi ehtinyt ottaa tuntumaa kumpaankin ennen kehää)..

      Poista
    3. Ahaa! Jupiter on kyllä söpö. Ja hyvä tuuri kävi Piktorin porukalla, kun esittäjä löytyi viime tingassa. Aika riski lähteä oripäiville ilman esittäjää, mutta onneksi homma kuitenkin hoitui!

      Poista
  3. Ääh, otsikon perusteella luulin ensin, että nyt Albert on syntynyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry! En tullut ajatelleeksi, että siitä tulisi vääriä mielleyhtymiä! Toivottavasti pääsen kuitenkin pian otsikoimaan myös varsomisesta.

      Poista
  4. Kattelin oripäivien antia netistä ja juuri nuo samat kaksi ponia herätti mussakin suurimman mielenkiinnon eli Storhaugs Crusader sekä Horshaka Je T'aime.

    Hienoja kuvia olet taas saanut otettua! :)

    -Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaksi tosiaan kyllä erottuivat positiivisesti joukosta. Muut eivät sillä lailla tällä kertaa jääneet mieleen, vaikka toki myös nuo kaksi muuta ykkösen oria olivat upeita.

      Poista
  5. Aivan käsittämättömän upea tuo Storhaugs Crusader!! Todella hieno ilmestys, oli pakko jäädä hetkeksi ihan vaan katsomaan tuota kuvaa. Pakko myöntää, että tykästyin myös molempiin noista russeista. Vaikka en niistä mitään oikeastaan tiedä edes. Pitäisi joskus myös itse lähteä ponioripäiville, kun komeat ponit kiinnostavat aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Crusader on kyllä wau. Olin jo ihan fiiliksissä viime kesänä, kun kaveri kertoi ostaneensa itselleen oriin ja laittoi linkkejä Crusaderin kuviin. Ja onhan se juuri niin upea kuin kuvissa näyttää.

      Suosittelen kyllä reissua oripäiville, kaikki osallistuvat oriit näkee siellä sekä narussa että vapaana.

      Poista