torstai 30. maaliskuuta 2017

Pulla-Albertista koekaniini

Jo ennen kuin Pulla-Albertimme on maailmassa, sen päänmenoksi on suunniteltu yhtä jos toista.

Elävänä ja mahdollisimman terveenä syntyminen on tietenkin ensimmäinen ykköstavoite, mutta syntymisen lisäksi lapsiponille on asetettu myös tutkimuksellisia odotuksia. Eli olen ilmoittanut Pulla-Albertin mukaan Helsingin yliopistollisen eläinsairaalan suureen varsatutkimukseen.

Kuvan poni liittyy tapaukseen tutkimuskohteen synnyttäjänä. 


Ihmisvauvoistahan tiedetään melko lailla tismalleen, minkä ikäisenä ne nostavat päätään, kierähtävät ympäri, ryömivät, konttaavat jne, ja jos eivät siinä iässä toteuta kehitystehtäväänsä niin heti on joku asiantuntija puuttumassa asiaan. 

Hevoslapsista puolestaan tiedetään suunnilleen sen verran, että niiden pitäisi aika äkkiä nousta rintansa päälle ja parin tunnin sisällä nousta ylös imemään elintärkeää ternimaitoa. Suunnilleen siitä eteenpäin onkin sitten vähän mustaa aukkoa, onko varsa niin sanotusti normaali. Ja mitä sitten, jos ei ehkä olekaan. Tämän epäkohdan sain tietooni viime vuoden puolella, kun olin Lahdessa asti kuuntelemassa fysioterapeutti Heli Hyytiäisen biomekaniikkaluentoa.

Vaan hätäpä ei ole enää pitkään tämännäköinen. Tekevät nimittäin Viikissä monivuotista tutkimusta varsoista. Tarkkailevat pikkuhevoslapsia ja niiden liikkumista. Empiirisen aineiston perusteella sitten jossain vaiheessa vetävät johtopäätöksiä siitä, mikä on normaalia missäkin ikävaiheessa.

Tämän pitäisi auttaa tunnistamaan ja hoitamaan ne varsat, joiden kehityksessä on menossa jotain pieleen. Yhteistä hyvää siis!

Empiirisen aineiston kohdalla kuvaan astuu - kukapa muukaan kuin Pulla-Albert. Siitä on suunniteltu aineiston tärkeää osasta. Minusta on hienoa päästä osallistumaan näin tärkeään tutkimukseen.

Toisaalta jos olisin tajunnut, että kaikki Pulla-Albertin pikkuvarsakuvat pilaa alla oleva kapistus sen hännässä, olisin ehkä miettinyt kahdesti.

Kuva: varsatutkimus. (Julkaistu luvalla.)

No en oikeasti. Pitää vaan edustuskuvat sitten vissiin photoshopata ankarasti. (Löytyisiköhän jostain mustaa teippiä... Koska kieltäydyn edes ajattelemasta sellaista mahdollisuutta, että Pulla-Albert olisi rautias.)

Joka tapauksessa tutkimukseen osallistuminen tarkoittaa, että Pulla-Albertia pitää aivan tieteellisistäkin syistä säännöllisesti videoida.

Sen syntymäkarsinaan asennetaan hyvissä ajoin kamera, jonka on tarkoitus taltioida tämä tärkeä toimitus ja sitä seuraava vuorokausi. Toki BB-karsinassa on jo valmiiksi varsinainen varsomiskamera, josta allekirjoittanut ehkä noin toukokuun alusta lähtien kyttää poniaan kaiket yöt. Tai ainakin siitä lähtien, kun ensivarsoja alkaa näyttää jonkinlaista taipuvaisuutta synnyttämisen harkintaan.

Kunhan tästä elämän ensimmäisestä kohokohdasta on selvitty hengissä, Ruusan jälkikasvu saa noin päivän ikäisenä häntyliinsä sitten tuollaisen kuvassa näkyvän mittauslaitteen. Se on kiihtyvyysmittari. 

Jos laite putoaa, pitää käynnistää etsintäpartio. Eivät ole ihan halpoja kapistuksia, kuulemma. Mutta tärkeintä on kuitenkin laitteiston sisältämä data Pulla-Albertin kiihtyvyydestä. Lukemat kiinnostaisivat kyllä minuakin.

(Edit: Huhtikuussa varsatutkimus tiedotti Facebookissa, että kiihtyvyysmittarin käytöstä tutkimuksessa luovutaan, koska videot ovat osoittautuneet hyödyllisemmiksi.)

Jännää!

Varsatutkimus etsii muuten edelleen kohteita. Alkuvuodesta kyselivät Facebookissa erityisesti varsoja, jotka ovat syntymässä aivan alkukeväästä (joka toki tässä alkaa jo ollakin loppusuoralla). Varhaisvarsoille tehdään jotain lyhytkestoisempaa tutkimusta. 


11 kommenttia:

  1. Oho minkä kokoinen vekotin! Näyttää juuri siltä, että niitä etsintäoperaatioita saa suorittaa useastikin, varsinkin, jos varsalla on leikkikaveri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa tarkemman tutkistelun ansiosta hoksasin, että tuo kiihtyvyysmittari onkin vaan niin lyhyen aikaa, että ei varsat vielä välttämättä kavereista niin nuorena välitä, vaikka niitä olisikin. Mielenkiintoinen tutkimus!

      Poista
    2. Aikamoinen kapistus on tosiaan! Mutta mitäpä sitä ei tekisi tieteen eteen? Tutkimus on minusta tosi tärkeä, joten halusin osallistua, kun siihen kerran on mahdollisuus.

      Poista
  2. Onpas kiinnostavaa, hauskaa että olette mukana! Ja siis Albert ei todellakaan voi olla rautias! Kaikkea sitä kuuleekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiinnostavaa, toivottavasti sitten tulevaisuudessa tiedottavat hyvin tuloksista!

      Värillä ja sukupuolellahan ei ole väliä, jos vaan kaikki menee hyvin ja varsa on terve. Mutta täytyy myöntää, että hetki pitänee sulatella asiaa, jos Ruusan peräpäästä tupsahtaakin rautias orivarsa...

      Poista
  3. Mielenkiintoista! Kiihtyvyysmittari... :D veikkauksia pystyyn miten monessa sekunnissa Pulla-Albert kiihtyy nollasta sataan?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, jos Pulla-Albert tulee yhtään emäänsä niin kiihtyvyys voi olla aika kovaa luokkaa!

      En oikeasti yhtään tiedä, saako noita varsakohtaisia tietoja itselleen, mutta olisi kovin hauska saada! Varmaan siinä lopullisessa tutkimuksessa on sitten jotain keskiarvoja, olisi hauska vertailla niitä oman varsan tuloksiin. :D

      Poista
  4. Onpa kiva tuollainen tutkimus ja ennen kaikkea varmasti todella hyödyllinen. Toivottavasti saat sitten itsellesi Pulla-Albertin tietoja, olisi varmasti hauska verrata niitä keskiarvoihin tai muihin varsoihin. Todella mielenkiintoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän olen suorastaan jonkinlainen tutkimusfani, vaikka itselläni ei kyllä kärsivällisyys riittäisi ruveta tutkijaksi. On hienoa, että jotkut tutkivat ja lisäävät tietoa. Toivottavasti tutkimus onnistuu. Ja olisi tosiaan hauska saada oman varsan tiedot itselle, pitää kysyä asiasta.

      Poista
  5. Mäkin laitoin säpoa että ois kanssa toukokuista ponivarsaa tyrkyllä :D toivotaan että myökin päästään messiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Toivottavasti pääsette mukaan. Tutkija sanoi, että ottavat minuun yhteyttä lähellä laskettua aikaa, mutta vielä en ole kuullut mitään.

      Poista