sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kaksi kuukautta h-hetkeen - mahakuvia

Vakiintunut tapa on määrittää tamman tiineyttä vuorokausina astutuksesta.

Tiineysaika on kuitenkin niin pitkä, että minusta sitä on helpompi hahmottaa kuukausina. Aina, kun yritän laskea Ruusan tiineyttä vuorokausina, menee pieleen. Joten todennäköisesti alan laskea vuorokausia siinä vaiheessa, kun laskettuun aikaan on alle viikko. 

Tältä näyttää vähän yli 9 kuukautta tiineenä ollut tamma nyt. Oli niin kirkas päivä, että Ruusan piti siristellä silmiä. (Harmi, että 8 kk kunnollinen mahakuva jäi ottamatta. )


Otsikkohan sen jo kertookin, että Pulla-Albertin laskettuun saapumisajankohtaan on jäljellä enää 2 kuukautta. Tai oikeastaan jo vähän alle, koska laskurin mukaan varsaa voi odotella siinä toukokuun 4. päivän tienoilla. 

Onko juuri 4.5. Pulla-Albertin syntymäpäivä? Sitä on erityisen vaikea ennustaa, koska ei ole aikaisempia tiineyksiä vertailukohdaksi.

Henk.koht. toivon, että h-hetki osuisi siihen toukokuun alkuun. Olen varannut töistä lomaa neljä viikkoa toukokuun alusta lähtien eli sitä aikaisemmin ei ainakaan oikein passaisi. Ja toki olisi kivampi viettää lomaa Pulla-Albertin kanssa kuin varsavalvojaisissa.

Eilen otettu kuva edestä.

Äitiys jotenkin tuntuu pukevan Ruusaa, se näyttää kauniimmalta kuin koskaan. Tai sitten minulle on jostain löytynyt ruusunpunaiset kakkulat nenälle. Ponin vointikin on (*koputetaan puuta*) pysynyt varsin mainiona. 

Vyötäröllä kasvava plussapallo ei tunnu paljon painavan, vaikka sen sisällä olevalla jälkikasvullakin alkaa jo ihan tosiasiallisesti olla elopainoa. 

Hevossikiön paino on tässä vaiheessa sellaiset 15 kiloa. Koska Pulla-Albert on puoliksi poni ja kasvaa ponikokoisessa kohdussa, se lienee jonkin verran kevyempi. Ainakin toivottavasti! Lisäksi pallon sisällä on tietysti myös lapsivettä ja muuta Pullan kypsymisen kannalta oleellista.

Kevyesti nousee jalka! Mutta en osaa todellakaan tarkentaa uudella kameralla! Nyt sentään osa kuvista on teräviä, kun vähän kalibroin kameraa linssikohtaisesti. Ennen tätä se tarkensi ihan pieleen pitkän putken kanssa eikä se ehkä vieläkään ihan 100-prosenttisesti oikein tarkenna. Tämän kuvan tarkennuksen sössin kuitenkin ilmeisesti ihan itse tuonne taustaan. 

Joka tapauksessa Ruusa liikkuu jättivatsansa kanssa ketterästi - vaikka vähän reippaampaakin vauhtia. Tämä tuli tänään todettua, kun päästin vapaaseen liikuntahetkeen mukaan myös tarhakaverin. 


Lämpimästi paistavassa kevätauringossa oli ilmeisesti kiva paistatella. Poni olisi halunnut riekkumisen jälkeen jäädä laitumelle hengailemaan ja sain sitä vähän aikaa maanitella ennen kuin se antoi kiinni.



P.S. Tässä vielä linkitettynä aikaisemmat mahakuvat, jos joku haluaa vaikka vertailla: 6 kk, 7 kk, 8 kk

8 kommenttia:

  1. Olet ihan oikeassa, kyllä Ruusa on kaunistunut, vaikka kaunis on aina ollutkin. Ei siihen pinkkejä laseja tarvita ;) Toiset ne vaan hehkuu odotuksen onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kaunistuminen on ihan netinkin päästä havaittavissa. Nyt tekisi kyllä mieli viedä poni näyttelyyn, kun se vaan näyttää niin hyvältä! Ehkäpä vienkin kesällä, jos se vaikka silloin hehkuisi äitiyden onnea... :D

      Poista
  2. Ruusa näyttää niin vahvalta ja seesteiseltä, oikein hehkuu äitiyden onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Se onkin jotenkin kovin tyytyväisen oloinen nyt. Se on taas alkanut höristäkin tervehdykseksi (tämä oli vähän aikaa kadoksissa) ja nauttii suunnilleen silmät puoliummessa, kun harjailen sitä, vaikka välillä harjaaminen on ollut sen mielestä vähän tylsääkin touhua.

      Varsan potkuihinkaan siltä ei tule enää ärsyyntynyttä reaktiota. Mahtaakohan se jo tajuta, mitä on tulossa? Usein ensikertalaiset eivät tajua, mutta kokeneet tammat saattavat höristäkin varsamahalleen.

      Poista
  3. Voi hitsi miten alkaa olla jännää tälläkin puolen ruutua, aika on kulunut supernopeasti! Kaunis maha ja poni on kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa, miten paljon minua jo jännittää! Varmaan en loppuaikana nuku ollenkaan edes ennen kuin alan vahtia ponia kamerasta...

      Kiitos kehuista! Toivottavasti varsasta tulee yhtä nätti kuin emänsä.

      Poista
  4. Kaunis on Ruusa ja samaa meinasin tulla sanomaan, että aika on mennyt tosi nopeasti. Täälläkin odotellaan jo kovasti pikkuista varsaa saapuvaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tosi ihanaa, että on teitä myötäeläjiä ja kanssaodottajia. :)

      Minusta aika on mennyt tosi hitaasti, mutta se varmaan johtuu siitä että syksyllä oli muutama aika vaikea kuukausi. Ja niinhän sitä sanotaan, että odottavan aika on pitkä.

      Poista