Voisinko muuttaa Aulangolle ja muuta Laatuponikisan antia

"Tänne tahdon muuttaa" oli viime viikonloppuna kovasti mielenpäällä, kun Laatuponikisa järjestettiin Aulangon ratsastuskoululla. Vettä ja lehtoa, upea syksyn valo. Sellaisissa maisemissa kuvahenkilö joutuu ihan jonkinlaisen manian valtaan.

Tuollaisessa paikassa kun saisi asua niin ihan sama, mihin menisi, aina tulisi kuviin hienot taustat ja muutenkin sielu lepäisi. Ehkä jaksaisin useammin ottaa järjestelmäkameran mukaan sitten.

Muutama poni ehdittiin kuvata sunnuntain tauolla aika komeissa maisemissa. (Kuten kuvasta näkyy, kuvaustila oli varsin kapea, mutta valo oli änkemisen arvoinen.) Tästä cobitammasta oli tullut aikans nätti! Ei sillä, etteikö se ennen olisi nätti ollut, mutta nyt jotenkin oli puhjennut kukkaan. 

Kyllä toisten kelpaa.

Aikaa komeiden maisemien ihailuun ja ponien kuvaamiseen niitä vasten jäi kuitenkin valitettavan vähän. Onneksi oli sentään hienoja poneja. Ja maneesikin siitä harvinainen, että siellä oli siedettävästi valoa.

Taustat ja valo tekivät kuvaamisesta melkein juhlaa. Juhlalta homma tuntui tosin vain niin kauan kun kuvia katseli kameran pikkuruudulta. Vähän isommalla ruudulla pettymys oli suuri. Ihan surkeaa suhrua! Päätinkin samantien lopettaa kuvausharrastuksen ja pysytellä kameroineni vastedes poissa julkisilta paikoilta.

Hävetti jo etukäteen moisten tekeleiden julkaiseminen. Mutta onneksi on kuvankäsittelyohjelmat! Niillä voi taikoa tädin suhruista ihan valokuvan näköisiä.

Huolellisen (ehkä vähän liiallisenkin) käsittelyn jälkeen kehtasin sittenkin julkaista kuvat ilman, että piti ripotella tuhkaa päälleen. Surkeimmat suhrut heitin roskikseen, En laita niitä nyt tähän, niin joku voi luulla, että meikällä on homma hanskassa.

Tähän kuvaan tuli aika hienot värit, vähän kuin maalaukseen. Ponin asennon osalta ei ehkä paras kuva, mutta poni on kyllä kaunis.

Mitä viikonloppuun muuten tulee, pidän netissä velloneita haukkupuheita pitkälti liioiteltuina.

Juu, kentän pohja oli velliä, mutta askellajikokeeseen saivat jollain ihmelanalla tumputeltua pohjan, jossa monisatakiloiset eläimet kykenivät etenemään jäämättä jaloistaan kiinni. Ja toisaalta ponin väsymiseen voi vaikuttaa joku muukin asia kuin pohja. Esim. jos verryttelee nuorta ponia niin pitkään, että se on jo ensimmäiselle radalle tullessaan uupunut.

Juu, avustajat irtohypytyksessä olivat varsin epäjohdonmukaisia, suorastaan osaamattomia. Toisaalta Laatuponikisan säännöissä kerrotaan, että jokainen vastaa avustajien hankkimisesta itse. Jotkut omistajat olivat kyllä itsekin ansioituneet taitamattomien avustajien haalimisessa niin, että ponit eivät aina tienneet, mihin suuntaan juosta.

Avustajista valittajille muistuttaisin myös, että viime vuonna (kun Ruusa osallistui) ei tallin puolesta ollut yhtään piiskaihmistä. Ei hyvää eikä huonoa.

Joka vuosihan myös voittajat ovat vääriä, varsinkin jos ovat shetlanninponeja (miten shettis voi muka olla laatuponi) tai ratsuponeja (totta kai ratsuponi voittaa, sehän on jalostettu kisaponiksi).

Shetlanninponille meni tällä(kin) kertaa junior championin titteli (tosin tällä kertaa standardille, ei minille kuten viime vuonna kuohuttaneessa tapauksessa). Myös ajochampioniksi kruunattiin shettis, tosin paljon muita rotuja ei ajokisaan osallistunutkaan (yhtä superpientä new forestia lukuunottamatta). Muut championaatit vei yksi ja sama welsh-poni, Hoyard's Tyson.

Näin loikkaa voittaja.

Kuuleman mukaan Hippos ei oikein arvosta näitä ponikinkereitä. Ratsuponit käsittääkseni pääsevät mukaan myös hevosten laatuarvosteluihin, mutta muille poniroduille Laatuponikisa on tärkeä paikka päästä tutustumaan kisameininkiin jo nuorena.

Ja ponitätien kokoontumisajoina tapahtuma on ihan parhaimmillaan. Lauantaina kotiin ajellessani olo oli sillä lailla keventynyt kuin vain hauskassa seurassa vietetyn päivän jälkeen on.

Ehkä oma osansa keventyneestä mielestä oli shetlanninponeilla, jotka jekkuineen tarjosivat irtohypytyksessä loputonta huvitusta. Kävi ilmi, että irtojuoksentelualueen aitaa ei ollut valmistettu shetlanninponinkestäväksi. Lähes jokainen shettis juoksenteli myös väärällä puolella maneesia. Tosin kävi siellä yksi forestikin, joka totesi aidan niin matalaksi, että se oli varmaankin pystytetty yli hyppäämistä varten. Todellista esteponiainesta siis!

Katsokaa nyt tuota. Voiko olla söpömpää? Tämä oikeasti minikokoinen shettis oli yhdestä tuomaristakin niin söpö, että hän halusi otattaa itsestään ponin kanssa yhteiskuvan. 

Voittajat olivat hyvin valmisteltuja, tehtäviensä tasalla olevia poneja. Ja niin oli moni muukin. Welsh-tätiä ilahdutti erityisesti welsh-rotuisten hieno menestys.

Aulangon ratsastuskoulua pitää vielä kehua sen verran, että järjestelyt olivat onnistuneet.

Kun noin 80 ponin viikonlopputapahtuma järjestetään keskimäärin kahden ihmisen voimin, on kullanarvoista, että kisapaikan pitäjä osallistuu rekrytoimalla omaa väkeään juokseviin tehtäviin.

Loppuun vielä pari kuvaa orista, jota olin Ruusan sulhoksi miettinyt ja jonka nyt näin ensimmäistä kertaa livenä. On se aika komea.

Ratsuponiori Barlume di Speranza, 4v.