Haikeat heipat kesäsiirtolalle

Tarmokkaista lykkäysyrityksistäni huolimatta syksy sitten kuitenkin tuli ja ponin kesäsiirtola-aika loppui menneenä lauantaina.

Minähän olisin halunnut laidunajan kestävän vaikka noin ikuisesti. Suomen ilmaston asettamien rajoitteiden vuoksi laidunpaikkavuokraus kesti kuitenkin "vain" noin neljä kuukautta.

Kesäkoti on mieluisa sekä sijainnillisesti (merkittävästi lähempänä ihmishenkilön kotia ja työn sanelemaa kulkureittiä kuin talvikoti) että laumadynaamisesti. Toisin sanoen muutto talvikotiin tarkoittaa ponille eroa sen parhaista ystävistä.

Elokuinen kuva kiteyttää minusta näiden kahden ystävyyden - ja muunkin lauman toimivuuden.

Kesäbestis jäi aidalle huutelemaan perään, kun talutin Ruusan pois. Katsoi surkeana, kun ajoimme trailerin kanssa ohi. Tätä sydänystävä kai oli koko kesän pelännyt, kun aina Ruusan kadotessa näköpiiristä kutsui sitä kaihoisasti.

Sydäntä raastaa olla se ilkimys, joka repii bestikset erilleen.

Kyllä ihmisellä pitäisi aina olla hevosia vähintään kaksi, että pysyisi ponilla henkinen koti mukana muutoissakin. Valitettavasti budjetti on kuitenkin syytä laatia tulovirran mukaan eikä näillä tuloilla saa talousarvion menosarakkeeseen tilaa kuin yhden kavioeläimen kuluille.

Erosuruilta olisi tietysti vältytty, jos en olisi siirtänyt Ruusaa kesäkotiin ollenkaan. Päätös oli kuitenkin perusteltu enkä sitä kadu.

Täällä taas.

Talvikodissa Ruusa pääsi vielä laitumelle, sille samalle, jolta toukokuussa lähti.

Aitauksessa odotti se sama iso latvialaistamma, jonka pomoksi Ruusa keväällä yhdessä vietetyn viikon aikana itsensä ylensi.

Vielä toistaiseksi Ruusan sana näyttää olevan laidunlohkon laki. Jonkinlainen valtataistelu lienee kyllä odotettavissa, sillä kesän mittaan isosta tammasta on kuulemma kuoriutunut vahva johtaja. Ei minua haittaisi, vaikka Ruusa saisi valtikkansa pitääkin, koska tällä kertaa se on jättänyt despootin elkeet esittelemättä.

Rimpulan uudelleentutustumistyylikin oli nyt huomattavasti hienovaraisempi kuin toukokuisessa kesäkotiin siirtymisessä nähty. Kohteliaasti ja uteliaasti se kerta toisensa jälkeen ujuttautui kohti jättikokoista lajitoveriaan, mutta yhtä monta kertaa toveri päättäväisesti vetäytyi etäämmälle.

"Voiskohan tän kanssa olla kamu?"

Ruusa tuumikin heti, että se on vangittu väärälle puolelle aitaa. Toisella laidunlohkolla olisi mieluisampia ystäviä. Niille Ruusa käy raja-aidalta hörisemässä.

Suomenhevosten kanssa Ruusa laumautui viime syksynä, kun ensimmäistä kertaa muutti tähän talvikotiin. Ja onhan niistä kaksi ollut koko talven ponin tarhanaapureitakin. Siinä on ollut aikaa tutustua.

Näin hempeästi nuuskuteltiin aidan yli...

...mutta pitäähän sitä aina vähän kiljuakin.

Tämä samaan aitaan laitettu lajitoveri sen sijaan on edelleen vieras, eikä tunnu innokkaalta luomaan Ruusan kanssa kovin läheisiä välejä. Nämä kaksi ovat yhdessä, mutta yksinäisiä. Kumpikin katsoo kaihoisasti entisiä laumatovereitaan aidan toisella puolella.

Sentään yhteiselo on toistaiseksi ollut varsin rauhanomaista. Samalle heinäkasalle ei mahduta, mutta aika lähelle kuitenkin. Ehkä se tästä, toivottavasti. Alku aina hankalaa?

"Siis ihan totta, antakaa mun bestis takaisin."

Vaikka uusi toveri on kovin pidättyväinen seurassa, auta armias, jos seuralainen viedään aitauksen väärälle puolelle. Semmoinen ei kyllä passaa.

Jos kaveri viedään pois niin tämä neito pyrkii mukaan. On kuulemma aiemmassa elämässä laajemmaltikin harrastanut luvatonta poistumista tarha-alueelta.

Keväällä piirre pysyi vielä piilossa. Nyt pahasta tavasta saatiin kuitenkin esimakua heti alkuunsa. 

Onneksi toveritammalla ei vaikuttaisi olevan pokkaa harrastaa ihmiskeilausta. Sen siirtelyyn ei tarvita fyysistä voimaa tai edes kosketusta. Niinpä hevosen suunnitelmien tyhjäksi tekeminen vaati ainakin tuolla ensimmäisellä pakoyrityksellä vain tarmokasta narunheilutusta ja paria ärräpäätä.

Ihan kiva, että nöyryyttä on, etenkin kun kyseessä ei tosiaan ole mikään kääpiöhevonen. 

Tämä on oikeastaan ensimmäinen kohdalleni sattunut tarhakaveri, jonka kanssa pitää olla portilla erityistarkkana. Onhan niitä vallattomia varsoja ollut, mutta kaikki ovat pysyneet niille varatussa tilassa, kun vaan on noudattanut portin availussa tavanomaista huolellisuutta.  

Toivotaan, että tämänkin kanssa pärjätään ilman sen kummempia erityistoimenpiteitä.

Kuva ei ole kummoinen, mutta siitä näkee Ruusan ja "kaverin" kokoeron. Ruusa on vähän päälle 130 cm korkea.