tiistai 10. joulukuuta 2013

Veden sesonkimaut ja muita ummetushoitoja

Konsultoin Ruusan omalääkäriä puhelimitse ponin mahatilanteen pahentumisesta.

Lääkärin mielestä on fysiologinen mahdottomuus, että mahahaava pahenisi samalla kun poni syö markkinoiden parasta lääkettä. Niinpä syy oireilulle pitäisi löytää jostain muualta. Ja yksi syy oli kieltämättä ehtinyt käydä tädinkin mielessä.

Nimittäin koska Ruusan jätökset ovat alkaneet muistuttaa normaalien palleroiden sijaan pikkuruisia kakkatiivisteitä, ponin nestetasapaino lienee epätasapainossa. Nestetankkaus on ilmeisesti jäänyt vaillinaiseksi, vaikka olenkin jokapäiväisen ekstraheinityksen jälkeen nähnyt ponin viihtyvän vesiautomaatilla pitkään.

Aiheeseen liittymätön kuvituskuva taannoiselta kuvaussessiolta.

Niinpä korjausliike on tarpeen ennen kuin ponin kakka lakkaa kokonaan tulemasta ulos. Koska pelkän lisäveden tarjoaminen ei ole tuottanut minkäänlaista tulosta, on kokeiltava uudenlaisia makuelämyksiä.

Toiveissa on, että veden maustaminen saisi ponin innostumaan nesteytyksestä.

Sopivan cocktailin etsintä alkoi välittömästi omenamehusta. Valitsin hyllystä luomutuoremehua. Hiukan kyllä epäilytti, sillä mehu oli puristettu puolalaisista omenoista. Ruusahan tunnetusti on vain kotimaisten omenoiden ystävä.

Kun tarjosin Ruusalle omenamehulla terästettyä vettä, poni pakeni karsinan vastakkaiseen nurkkaan ja kyräili siellä epäluuloisena. "Taas mami yrittää myrkyttää ponin."

Mitä seuraavaksi? On varmaankin tarpeen siirtyä suosiolla hevoseväspuolelle. Monen pollen makuun ovat tunnetusti esimerkiksi melassisiirappi tai elektrolyyttivalmiste.

Jos sopivaa sesonkimakua ei löydy, pitänee ryhtyä maustamaan ponin aamu- ja/tai iltapuuroa ihan perinteisesti suolalla. Tämä voi lisätä ponin omaa tietoisuutta juomisen tarpeellisuudesta. (On kyllä käsittämätöntä, miten ennen niin loppasuinen poni voi yhtäkkiä juoda liian vähän.)

Yksi kikkakolmonen kakan löysyttämiseksi on kuulemma myös pellavansiementen syöttäminen. Ei siis minkään pellavasiemenliman tahi muun mössön, vaan ihan kokonaisten siementen. Tällaista hoitoa klinikalla kuulemma käytetään ummetuspotilaille. Isolle hevoselle annostus on 150 grammaa päivässä, joten tuollaiselle rimppanalle varmaankin riittää siitä puolet.

Jos ei muuta niin kyllähän tämän ponin kanssa ainakin oppii hoitamaan yhtä sun toista ongelmaa. Aina jotain uutta, ei käy tylsäksi.

8 kommenttia:

  1. Tuttuni syöttää pellavansiemeniä, että maha toimii hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Vipsuhan joskus aikanaan kanssa lopetti juomisen tyystin. Ikinä ei selvinnyt miksi, mutta silloin kokeilimme ensimmäisen kerran melassisiirappia. Tästä seurasi jumalaton sokerihumala, joten varovaisesti sitten sen kanssa =D

    VastaaPoista
  3. Hehe. Aloitin hevostavikepuolelta kuitenkin elektrolyyteistä, kun ajattelin että se olisi kuitenkin hiukan terveellisempi vaihtoehto kuin siirappi (ja seosmelassiämpäri on kaamean kokoinen).

    Poni nuuski elektrolyyttivettä ensin pitkään, sitten lipoi sitä kokeeksi kielellään ja lopuksi joi ehkä litran tai kaksi. Enempää ei suostunut ottamaan. Katsotaan, kelpaako vielä huomenna ja ehkä vähän isommassa määrin.

    Pellavansiemeniä pitää myös harkita. Tiedätkö Heidi, mistä kaupasta tuttusi niitä ostaa? Ruokakaupassa myydään vain puolen kilon paketissa. Tosin voi olla tarpeen ensin ostaa pieni pussi siltä varalta, että poni ei suostu niitä nielemään.

    VastaaPoista
  4. Täällä hyväksi todetut: Laimea Greenline-vesi ja vehnälesedrinkki. Nirsotkin tykkää.

    VastaaPoista
  5. Tuo ei suostu syömään Greenlinemössöäkään, jos siinä on desikin liikaa vettä. Eikä se syö pelkkää Greenlineä ollenkaan, vaan seassa pitää olla melassileikettä.

    Vehnälesettä en ole kokeillut, pellavamössöä tarjosin kerran mutta ei uponnut. Eilen laitoin pellavansiemeniä mössöön ja se jäi syömättä.

    Myöskään melassivesi ei ole Ruusasta erityisen namia, muut ponit jo haju saa ihan hulluiksi mutta tämä vain katsoo sen näköisenä, että ei ole just nyt jano. Ehkäpä vielä kokeilen sen vehnäleseen, kun tuolle kumminkin kelpaa kuiva leipä...

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Oletko lukenut chia siemenistä? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facesta löytyy sivu nimellä chia for horses ja tietoa hyvin juuri hevosille syöttämisestä :)

      Poista