maanantai 1. maaliskuuta 2021

Mitä selvisi eläinlääkärissä ja mitä sitten tapahtuikaan

Jatkokertomuksemme ponien vaivoista jäi viime jaksossa niin jännittävään kohtaan, että kaikki varmastikin ovat odottaneet tietoa henkeä pidätellen. Eli siis mitä päätähtiemme jaloista pari viikkoa sitten ohjelmassa olleellä eläinlääkärin tallivisiitillä tällä kertaa löytyi tai oli löytymättä.

Alberthan sai kyytiä oikein koko rahan edestä, sillä eläinlääkärin tutkimusten lisäksi sillä oli samalla audienssi kengittäjän kanssa, jotta tuhkimoponille saatiin pitoa alle myös etukavioihin (se on tullut tarpeeseen, sillä vesisade muutti ihanan talvi-idyllimme luistinradaksi).  

Eläinlääkäri kyyläsi Albertia liikkeessä, mutta ei kuulemma voinut kunnolla arvioida askelkuvioiden säännöllisyyttä, koska se kuuluisa joku ei ole saanut opetettua teiniponia kunnolla juoksutukseen. Tästä johtuen se kuuluisa joku joutui itse juoksemaan tahtia Albertille. 

Pienestä hankaluudesta huolimatta eläinlääkäri havaitsi jonkinlaista epäpuhtautta vasemman takajalan liikkeessä. Epäpuhtaus oli kuitenkin sulanut aiemmin havaitusta varsin selvästä hyvin lieväksi.

Alkaa olla viimeiset hetket julkaista näitä tammikuussa otettuja talvi-idyllikuvia!


Eläinlääkäri asettui osteopaatin linjoille siitä, että vika voisi mahdollisesti löytyä polvesta. Toiseksi ehdokkaaksi hän tarjosi kinnertä, joten molempia niveliä säteilytettiin paristakin suunnasta. 

Röntgenissä ei vastaan osunut löydöksiä, joten katsottiin polvea vielä ultraäänilaitteellakin. Sillä näkyi patellaligamentissa epäilyttävä rakenne, minkä vuoksi eläinlääkäri ajeli ja ultrasi myös oikean takapolven. Tilanne  näytti siinä samalta, joten ilmeisesti Albertilla vain sattuu olemaan polvissaan astetta persoonallisempi ligamenttirakenne. Toivoa saattaa, ettei persoonallisuus tarkoita keskimääräistä heikompaa.

Summa summarum, mitään epäpuhtauden selittävää ei löytynyt. Eläinlääkäri tuumi, että noin lievä epäpuhtaus voi johtua jostain venähdyksestä esimerkiksi lonkan seudulla. Sellainen voi helposti tulla hevoselle, joka hyppelee kavereiden selkään ja tanssahtelee siinä takajaloillaan pitkiäkin aikoja. 

Koska Albertista on nyt etsitty huonon liikkumisen syytä kavioista polviin sekä selästä ilman löydöksiä, eläinlääkärin mielestä olisi nyt viisainta hoitaa kaviot kuntoon levolla ja ryhtyä sitten vähitellen liikuttamaan. Katsoa, paraneeko vai paheneeko liikevirhe sillä. 

Itse veikkaisin levon olevan oikea hoito, koskapa epäpuhtaus on liudentunut, kun pikkumustalla ei ole ollut innokasta jumppakaveria. Eläinlääkärin lepo-ohjeen toteuttamisesta ei kyllä voi antaa Albertille kovin mairittelevaa arvosanaa, mutta on se ehkä vähän alkanut hyväksyä kohtaloaan. Tämä kohtalohan on elää tylsyyden multihuipentumassa. kaiket päivät pelkän tylsän äidin kanssa pikkutarhassa. 

Ovat kyllä kahdestaan keksineet itselleen puuhaa, kuten sähkölankojen uudelleenjärjestelyitä. Ja sitten kun sähkölangat oli kätevästi siivottu pois tieltä, putkiaidan portti oli helppo avata ja siirtyä siitä pikkupoikien tarhakaveriksi - ovelasti juuri sillä hetkellä, kun paikan päällä ei ollut ihmissilmiä pakoa todistamassa. Sittemmin olen sitonut portit köydellä (ja usealla solmulla).

Takaisin Albertin eläinlääkäriin. Siinä, missä jaloista ei löytynyt uutta huomautettavaa, suuvärkki olikin sitten toinen tarina. 

Perifeerinen karies oli edennyt purukalustossa hälyttävästi. Siinä, missä kariesta marraskuun lopun tarkastuksessa oli vain taaimmissa poskihampaissa, nyt siltä olivat välttyneet enää aivan etummaiset. Toisin sanoen jos kehitystä ei saada käännettyä, ponini hampaat vähitellen murenevat suuhun. 

Tämä siitä huolimatta, että olen huuhdellut Albertin hampaita joka toinen päivä. Olen kyllä käyttänyt tavallista huuhteluruiskua kesällä ostamani hevosten suuruiskun sijaan ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että Albertin hoitomyönteisyys ei ole ollut kovin korkealla tasolla. 

Nyt olemme siirtyneet siihen kunnon ruiskuun ja lisäksi huuhdontatiheyttä on lisätty niin, että huuhtelen joka kerta, kun olen tallilla. Kuulemma pitäisi vielä laittaa huuhteluveteen suuvettäkin, Corsodyliä. Mainittua suuvettä olen joskus itsekin käyttänyt ja äkkiseltään arvioisin, että jos sitä laittaa Albertin suuhun niin ei tarvitse sen jälkeen enää hampaita huuhdella millään aineella. On meinaan pikkuisen kitkerä aromi siinä.

Albertin rehustusta on myös tarkoitus muuttaa. Heti kun saan uutta väkirehua hankittua, vaihdamme pellettimuotoisen rehun mysliin.  

Siirto Ruusan kanssa kaksioon oli siinä mielessä oivallinen, että Ruusan syömä heinä on säilöntäaineetonta ja vähäsokerista. Se voisi olla hammasystävällisempää vain, jos se olisi kuivaa. Mutta kuivaa ei oikein uskalla syöttää, etteivät keuhkot alkaisi oireilla.


Tosin eipä tuon heinän natustelu ole mammaponiakaan pelastanut, sillä myös sen suussa oli karies aiempaa ikävämpänä. Siinä, missä eläinlääkärit ovat aiemmin puhuneet parista reiästä, nyt suusta löytyi kuusi reikää ja vähän perifeeristäkin kariesta. Kaksi alkuperäistä reikää ovat jo puolen sentin syvyisiä eli ne voisi paikata. 

En ole kuitenkaan aikeissa paikata Ruusa-ponin hampaita ainakaan niin kauan kuin se jatkaa saikutteluaan.

Tällä eläinlääkärikäynnillähän tsekattiin myös Ruusan joulukuussa vammautunut vasemman etujalan ojentajajännevamma. 

Kyseinen jalkarakenne oli edelleen hyvinkin vammautuneen näköinen, mutta voimme eläinlääkärin mukaan siirtyä kuntoutusvaiheeseen. Tämä tarkoittaisi, että seuraavan kuukauden voisimme tehdä käytännössä mitä vain, kunhan edettäisiin vain käynnin tahtiin. Tämän jälkeen olisi tarkoitus ottaa ohjelmaan myös pieniä pätkiä ravia suoraan ja edetä siitä ns. vauva-askelin kohti normaalia. Ja neljän kuukauden kohdalla uusi ultra.

Ehdinkin tästä uutisesta hehkutella mm. Instassa. Pääsisin taas ratsaille! 

No, arvatkaapa vain menikö kuntoutussuunnitelman käyttöönotto näin suoraviivaisesti.

Heti eläinlääkärikäyntiä seuraavana päivänä en raatsinut ratsastaa, koska sitä seuraavana päivänä olin pitämässä tallivapaan ja pelkäsin ponin selän tulevan kipeäksi, jos se jäisi ratsastuksen jälkeisenä päivänä seisomaan. Niinpä tein pienen puomitreenin - ihan vain muutamalla korotetulla puomilla. Puomien korottaminen oli varmaankin virhe, koska pari kuukautta vain tasaisella raahustanut eläin hiukan kompuroi siinä.

Niin pahaa kompurointi ei ollut, että olisin siitä suuresti huolestunut. Mutta kun saavuin tallille torstaina ratsastusintoa tihkuen, vastassa oli Ruusa, jolla oli molemmat etujalat turvoksissa. 

Jo ennestään vammautunut jalka ei ollut sen kummempi kuin ennestäänkään, mutta nyt myös oikean etujalan ojentajajänteen tienoilla oli varsin tuhti pullotus. Tämä turvotus oli hyvin erilaista kuin todetun jännevamman, pehmeää ja muljuvaa. Kylmäyksellä se laski selvästi, mutta en lähtenyt ponia pullojalalla liikuttamaan.

Hätäpuhelu eläinlääkärille tuotti ohjeen kylmäillä jalkaa ja seurata tilannetta viikonlopun yli. Jos turvotus häviäisi, voisimme palata kuntoutusohjelmaan.



Arvatkaa, hävisikö turvotus? 

Maanantaina, jolloin ponit löytyivät väärästä tarhasta, turvotus itse asiassa oli enää hyvin minimaalista. Poni ei myöskään onnu, tämän saatoin todeta, kun tarhanvaihtoon ryhtynyt kaksikkomme juoksi minua karkuun kuin villieläimet. Tiistaina jalan pullotus kuitenkin oli saavuttanut tähänastiset ennätyslukemat. 

Koska turvotus on ollut luonteeltaan pehmeää, olen keskusteluissa muiden pitkän linjan hevosihmisten kanssa (ml. yksi hevosfysioterapeutti) miettinyt, että mahdollisesti kyseessä voisi olla ruhje. Mutta nyt kun pehmeä turvotus on kävelytyksellä ja kylmäyksellä saatu laskemaan, turvotus tuntuu aika samanlaiselta kuin viereisessä vammajalassakin. Ehkä. 

Oli mitä oli, päätin ryhtyä ns. tolkun ihmiseksi tässä. Eli jatkan kävelytystä ja kylmäystä, niitähän olisin tehnyt vaikka uutta vammaakaan ei olisi syntynyt. 

Albertille on alustavasti varattu kaviokontrolli 29. maaliskuuta, siinä yhdeydessä voidaan sitten syynätä myös mammaponin jalkoja, jos niissä vielä silloin on epäilyttävyyksiä.

Julki lausuttu päätöksenihän on, että jollei ponien vointi kohene ja eläinlääkärilaskujen tulva tyrehdy kesään mennessä, vähintään yksi kappale poneja lähtee. Tilanne ei nyt näytä Ruusa-ponin osalta kovin lupaavalta, mutta vielä ei ole kirvestä kaivoon heitetty, hanskoja pudotettu tai mitään muutakaan luovuttamiseen liittyvää kielikuvaa käyttöön otettu. 

P.S. Menestys Somegaalassa oli odotettu eli ei palkintopallisijoja. Mahtavaa kuitenkin, että yli 200 ihmistä oli sitä mieltä, että tämä blogi oli viime vuoden paras hevosblogi. Kiitos siitä, tästä on mukava jatkaa! 

6 kommenttia:

  1. Ikäviä juttuja kyllä nämä hevosten epämääräiset jalkavaivat. Vaikea löytää syytä, eikä sekään ole hyvä, jos ei syytä löydy. Toivottavasti menee ohitse ja löytyisi jokin selittävä tekijä. Vielä ei ole sattunut omalle kohdalle ja sormet on tiukasti ristissä. :I kuolaintuella.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ole sekään kivaa, ettei mitään löydy. Mutta jospa lepo auttaisi ja ongelma paranisi.

      Poista
  2. Voi ei, mikä tuuri, ei voi muuta sanoa! Tsemppiä edelleen kaiken keskelle.
    Mehän voitais Elviiran hiekoilla tulla hiekottamaan jäisiä reittejä poneille sopiviksi... jos sen hiekan nyt vaan saisi pihalle. Viikon päästä suunnataan klinikalle.
    ps. Voit laskea tuohon Somegaalan äänimäärään täältä vielä yhden äänen mukaan, kun en äänestänyt oikeasti, kun en viitsinyt valtaosan kategorioista valintaa tehdä ihan arvalla ja kaikkiin kohtiin olisi pitänyt vastata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä nyt kaikenlaista on ollut. Onneksi ei tarvitse miettiä hiekoitusta nyt kun on hokit poneilla ja minulla nastakengät. Mutta voi kurjuus, että Elkulla on vieläkin hiekkaa.

      Ja kiitos henkisestä äänestä. :) Olin aika iloinen tajutessani, että blogia lukevista aika iso osa äänesti meitä! Google analyticsin lukujen perusteella noin joka toinen, vau!

      Poista
  3. Kuulostaapa ärsyttävän mystiseltä! Olet kyllä todella kärsivällisesti hoidellut poneja, joten toivotaan että lepo auttaisi. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai tässä muu auta kuin toivoa parasta. Alkaa kyllä olla aika turhauttavaa, että kaikki aika ja raha menee vain erilaisten vaivojen hoitoon.

      Poista