keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Muuttoterveisiä ponilandiasta, jonne en ole päässyt viikkoon

Ponnyjen muutto uuteen kotiin on toteutettu suunnitelmien mukaan. 

Tai no, lastausosiossa suunnitelmallisuus loisti lähinnä poissaolollaan eli se ei mennyt kuin suomenruotsalaisessa makasiiniohjelmassa. Meinasin kirjoittaa tähän auki kaikki virheet, jotka tein, mutta itsesensuroin säilyttääkseni edes jotkut uskottavuuden rippeet. Sanotaanko näin, että ehkä olisi kannattanut tehdä kuten yleensä teen eikä panna koko lastauspakkaa sekaisin. 

No, selvisimme kaikki ainakin fyysisesti ehjinä, kumpikin käveli koppiin lopulta omin jaloin ja reissasivat siivosti uuteen kotiinsa. 

Perillä uudessa kodissa ponit tyrmistyivät, Seuraavien päivien kuluessa ne omepratsolista huolimatta myös stressasivat mahansa erittäin kipeiksi. Sentään ovat syöneet, juoneet ja kakkineet palluroita. Sikäli ihan akuuttia hätää ei ole ollut, henkistä hätää lukuun ottamatta. Henkinen hätä on ulottunut vahvasti myös poniomistavaan portaaseen.

Ponilla kaikki mahakivun oireet.


Kuten etukäteen odotinkin, raskaimmin tilanteen on ottanut mammaponi. Muutaman päivän se oli tilanteesta niin vihainen, että ei ottanut edes pyynnöstä mitään kontaktia vaan piti kädelliseensä ajankuvaan sopivaa fyysistä etäisyyttä. Albert puolestaan on hakenut ihmisyhteyttä entiseen malliin, mutta ensimmäiset päivät toimintaa leimasi häsläys.

Taisi olla päivä neljä uudessa kodissa, kun Ruusa-poni alkoi olla taas kiinnostunut omasta ihmisestään. Ja Albertkin alkoi tyyneytyä.

Viimeksi kävin tallilla perjantaina ja silloin ponit alkoivat olla taas omia itsejään. Mahakipukin on hieman hellittänyt - tosin varsinkaan Ruusalta ei kokonaan kadonnut. 

Olen hiukan liikuttanut ponnyja muutamana päivänä, lähinnä antamalla niiden juosta irtona ja perjantaina kävimme pikkuisella kävelylenkillä. Tämän enempään en ole kyennyt, koska parempi ohjatun liikunnan tarjonta edellyttäisi kohteiden erottamista toisistaan enkä ole sitä halunnut tässä vaiheessa tehdä. Kaipa ne jäävät henkiin, vaikka jonkun viikon liikkuisivat minimaalisesti. Toivottavasti. 

Tällaista ei ole uudessa paikassa, vaan uusien kuvien puutteessa kuvitan vanhoilla kuvilla.

Toistaiseksi ponnyt ovat saaneet totutella muutokseen kahden kesken, mitä nyt aidan yli ovat hiukan tehneet tuttavuutta muihin asukkeihin. Jossain vaiheessa on kuitenkin tarkoitus, että niiden laumaan liittyisi vähintään yksi muukin hevonen ja Albertia odottavat myös leikkitreffit naapuritarhan 2-vuotiaan ruunan kanssa.

Kuten jo etukäteen mainitsin, tarha on uuden paikan miinuspuoli. Muilta osin olen ollut tallivalintaan toistaiseksi erittäin tyytyväinen. Tarhatilannekaan ei tällä erää kauan kestä, sillä kohtahan on jo kesä. Silloin Albert pääsee isolle laitumelle, Ruusa isompaan tarhaan. Toivotaan, että laidunkauden alkuun mennessä olisi Ruusalle löytynyt kaveri, jonka kanssa se kestää Albertin mahdollisesti useiden kuukausien poissaolon. 

Tallinpitäjät ovat uudessa paikassa juuri niin mukavia ja avuliaita kuin ensivaikutelman perusteella odotinkin. Esimerkiksi kun pyysin, että ponien heinäruokintaan löytyisi joku ratkaisu, että ne voisivat syödä ulkona (mudan takia ne aluksi saivat heinänsä pihattoon), ei mennyt vuorokauttakaan ennen kuin löysin tarhasta upouuden heinälaatikon.  

Maastoja olen toistaiseksi kiertänyt lähinnä koiran kanssa ja on käynyt ilmi, että ihan tallin läheltä löytyy ainakin pieni lenkki, jossa on kunnon laukkaamisenkin mahdollistavat pohjat. Ja näille reiteille pääsee myös kärryillä. Tilanteiden rauhoituttua olisi tarkoitus edistää taas sitä tavoitetta, että voisin kärrytellä omalla ponilla. Tämän toteuttamiseen löytyy uudeltakin tallilta apua.

Kuvia uudesta paikasta ei vielä oikein ole, mutta ehkä tilanne korjautuu jo seuraavaan kuulumispäivitykseen.

Edelleen vanhoja kuvia.


Nyt en tosin ole käynyt tallilla sitten viime perjantain, koska minulla on ollut joinakin päivinä vähän kurkkukipua. Tässä tilanteessa täytyy pitää itseään potentiaalisena viruksen kantajana ja suojella riskiryhmiä.

Tosin ei korona mikään pikkulenssu ole välttämättä perusterveelle työikäisellekään. Yksi tuttuni, nelikymppinen urheilullinen ihminen, on parhaillaan sairaalahoidossa koronan vuoksi. Hän ei tiedä, jääkö ylipäätään henkiin ja jos jää, millaiseen kuntoon jäävät keuhkot. Ei auta kuin toivoa parasta.

Näin introverttiuteen taipuvaisena en ole sosiaalisen etäisyyden velvollisuudesta erityisemmin harmistunut. Ainoastaan ponivieroitusoireet ovat ankarat.

Kuulun siihen onnekkaaseen kansanosaan, jonka työtä voi tehdä myös kotikonttorilta käsin. Ja töitähän on ollut enemmän kuin ehtii lapioida. Positiivista on, että myös palkka on toistaiseksi juossut. Tähän voi toki tulla muutos, jos ja kun yleinen taloudellinen tilanne jatkaa syöksykierrettään. Yt-neuvotteluista tuli juuri tänään ilmoitus. Ei auta kuin toivoa, että mahdollinen lomautus jäisi lyhyeksi. Muuten tulee taas muutenkin äärimmäisen tiukkaan ponitalouteen kassavajetta.

Mutta lopuksi kansanterveydellinen kannanotto: nyt ihan oikeasti kaikki, jotka ette työskentele terveydenhuollossa tai muilla kriittisillä aloilla, pysykää kotona! Nyt ei ole se aika, kun tavataan kavereita, käydään baarissa tai ajetaan hiihtoreissulle Lappiin! Niihinkin suurin osa meistä vielä pääsee, mutta ei nyt. Nyt on se aika, jolloin ratkaistaan, riittääkö kaikille tarvitsijoille lähitulevaisuudessa hengityskoneita ja hoitajia.

Älä ole ääliö vaan tee osasi, jotta yhteiskuntamme selviää tästä mahdollisimman vähin vaurioin. Tsemppiä ja kiitokset teille kaikille, jotka ette voi näinä aikoina jäädä etätöihin ja aivan erityisen kovasti jaksamista teille, joilta yhteiskunnan sulkeutuminen on vienyt tulot.

4 kommenttia:

  1. Voihan poneja <3 hyvä että kotiutuminen on jo edistymään päin! Ja kuvia uudesta paikasta innolla odottelen :)

    Ja samaa mieltä tästä sosiaalisesta etäisyydestä, nyt pitää ottaa ohjeistukset tosissaan. Itselläni on se tilanne että meitä on 2 etätyöläistä ja yksi yläasteikäinen etäkoululainen kotona päivät, niin tallireissut hiljaiselle pikkutallille ovat kyllä erittäin tervetulleita!
    Kuulun itse astman puitteissa riskiryhmään ja usein normilenssutkin pitkittyvät, joten vähän jännittää tuo koronatartunnan saannin mahdollisuus. Tallia lukuunottamatta pysyttelen siis kotioloissa, ja satunnaiset kauppareissut teen mahdollisimman hiljaiseen aikaan.
    Kaikkea hyvää ja paranemisia tutullesi! Samoin tsempit työkuvioihin - toivottavasti ei ole tulossa pitkää lomautusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt käväisin eilen tallilla eikä vaikuttanut enää olevan mahat kipeinä. Ruusalla oli sen sijaan kiima. Päästin ponit juoksemaan kentälle, joka on oriin tarhan vieressä, ja oli pakko lopettaa kun homma alkoi mennä liikaa lirkutteluksi.

      Minä en kuulu mihinkään hengitystiesairauksien riskiryhmään, mutta eipä sekään ole mikään tae siitä, etteikö voisi iskeä kauhein tauti ikinä. Tavallisen influenssan olen sairastanut kerran tai kaksi ja se oli riittävän kauheaa perusterveellekin. Tuttu oli juuri päivittänyt Facebookiin, että voi jo paremmin, toivottavasti se jatkuu. Ja toivotaan tosiaan, että myös oma mahdollinen lomautus ei käy liikaa talouden päälle.

      Siitä olen kyllä nyt iloinen, että en lykännyt ponien muuttoa myöhemmäksi, koska jos olisivat jääneet Uudellemaalle niin nythän en saisi käydä niitä ollenkaan katsomassa!

      Poista
  2. Toivottavasti ponit ovat jo kotiutuneet ja vatsavaivat mennyttä!
    Kyllä sitä vaan jaksaa ihmetellä tätä ihmisten itsekkyyttä ja minäminä -ajattelua tässä vallitsevassa tilanteessa. Osa ihmisistä ei ole tyytyväisiä mihinkään, huudetaan kaikilla foorumeilla, että miksei hallitus tee mitään, ja sitten kun tekee, niin huudetaan, että miksi ne noin tekee. Eli muitten pitäisi tehdä asialle jotain, kunhan se ei kosketa itseä! Omat työtehtävät ja työpaikalla kaikki asiat ovat muuttuneet, paitsi se, että meidän ydinbusiness pyörii AINA ja me vaan muutetaan toimintatapoja.

    Tässä jännitetään saako tallikaveri haettua ensi viikon tiistaina oman hevosensa pääkaupunkiseudulta. Pelkkä hevosenhakureissu se ei tule olemaan vaan samalla suoriutuu yksi työreissukin, mutta omistajan kommentti oli epävarmuudesta se, että "se on vain hevonen, haen kuukauden päästä". Totta tuokin, ja se hevonen on erittäin hyvässä paikassa ollut jo kuukauden ammattilaisen hoidossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ponit ovat jo aika hyvin kotiutuneet, luulen. Ainakin mahavaivat tuntuvat olevan mennyttä. Onneksi koko ajan on ruoka ja juoma maittanut, niin heinän lisääminen lähes vapaaksi on varmaan myös auttanut. Tänään ajattelin ensimmäistä kertaa kokeilla, voisinko ottaa niitä yksitellen kävelylle. Kun ei ole apukäsiä eikä Albert voi täällä uudessa paikassa juosta vapaana niin kahden vieminen yhtä aikaa kävelylle on vähän turhan vaikeaa. Yleensä ovat sovussa, mutta narussa Albertin pitää näykkiä Ruusaa ja Ruusan potkia Albertia.

      Mutta juu, samaa mieltä tästä virushommasta. Totta kai hirvittää, mitä tällainen kaiken peruuttaminen tekee taloudelle, mutta ihmettelen, eivätkö ihmiset ollenkaan seuraa, mitä esim. Italiassa on koronan takia tapahtunut. Vai uskotaanko, että ei täällä... No, aika näyttää, miten käy. Omalla kohdalla Uudenmaan eristys ei niin hirveästi vaikuta, paitsi että kaikki kesärenkaani (sekä auton että trailerin) ovat siellä äidin autotallissa...

      Poista