Tuhma poni ja kiltti poni lähtivät kimpassa mätsäriin, arvaa kumpi oli kumpi

Runsas viikko sitten sunnuntaina oli jännät paikat. Ponnyt nimittäin suuntasivat kauneuskilpailuihin ensimmäistä kertaa kaksin kappalein. 

Jotta homma ei olisi mennyt liian helpoksi, lisättiin vaikeuskerrointa rajoittamalla käytettävissä olevien henkilöresurssien määrää. Molempien ponien kirmailut Vermon mätsärinurmella ajoittuivat aamupäivään, ja juuri aamupäivällä käytettävissä olevien henkilötyöpäivien määrä oli minut mukaan luettuna yksi.

Show-ponilookin viimeistely vaatii vauvaöljyä, vaikka tämä vaihe ei olekaan ponin mieleen. Kuva Piia Laajala.

Lastaukseen sentään oli tallinpitäjä luvannut osallistua kotioloissa, jotta myös autossa vain varsana matkustanut tammaponi saataisin kammettua kyytiin. Kävi kuitenkin niin, että ennen kuin tallinpitäjä ehti soittoni kutsumana paikalle, Ruusa oli jo kytkettynä paikoilleen ja olin itse jo siirtynyt hakemaan jälkeläistä sen seuraksi. 

Ruusan luokan päätteeksi sain myös mätsäripaikalle apurin, kun Piia Kolmas poni toden sanoo -blogista ehätti maisemiin oman ajotuntinsa jälkeen. Apu tuli tarpeen etenkin paluupakkauksessa, jossa Ruusa kyllä jälleen käveli autoon suoriltaan, mutta veti palkokasvin kärsään kun sinne piti jäädä hetkeksi yksin.

Kuva Piia Laajala.

Mätsäriin lähdin sillä ajatuksella, että käydään Albertin kanssa harjoittelemassa suuren maailman meininkiä sekä karsinaan yksin jäämistä ja Ruusan kanssa vain nautiskellaan show-meiningistä.

No, kävi ilmi että kyseessä oli oppimiskokemus myös yleensä yksikseen missikisoihin matkaavalle mammaponille. Ruusalle oli valtaisa järkytys, että lapsi piti jättää tallialueelle kiljumaan! Tuskinpa pystyy kädellinen takaamaan lapsipolon turvallisuutta sillä aikaa kun äiti on patsastelemassa. Varmuuden vuoksi oli siis vähän väliä huudeltava Albertille, että onhan lapsi vielä tallessa, ja näyttävästi protestoitava tilanteen epäreiluutta narunjatkeelle. 

Ruusan esiintyminen ei siis ollut kovinkaan mallikasta. Seuraa paljastus: oli sekunneista kiinni, ettei mätsäripaikalla ollut welshinponi pakosalla. Ruusa nimittäin sai minut - ensimmäistä kertaa ikinä julkisella paikalla - yllätettyä niin, että oli hetken Vermon radalla irti. Onneksi se  ei ehkä ennättänyt tajuta tilanteen tarjoamia mahdollisuuksia ennen kuin sain napattua narusta uudelleen.

Tässä taisikin tulla jo paljastettua samalla vastaus otsikon kysymykseen. 

Tuhma poni oli tällä kertaa se vanhempi. Yleensä se on näyttelypaikalla kuuma, mutta keskittyy kehässä hienosti asiaan. Tällä kertaa sillä oli tarjota pelkästään kuumumista ilman keskittymistä. No, kuten jo sanottua, otimme tilanteen oppimiskokemuksen kannalta.

Mallipoika menossa. Tykkään kovasti tästä kuvasta, Albert on siinä niin rennon ja tyytyväisen näköinen. Hauskasti meillä on molemmilla otsassa samantyylinen "tähti". Kuva Roosa Roth.

Nuoriso-osasto onneksi pelasti päivän yllättämällä jälleen kerran fiksuudellaan. Joo, toki se nyt jonkun pystyynhyppäyksen esitti, mutta pääosin käyttäytyi erinomaisen mallikkaasti. Tuomarilta tuli koko varsaporukalle käytöksestä kiitettävät.

Toki Albertin oli vaikea hyväksyä yksin jäämistä ratakarsinaan, mutta silminnäkijätodistuksen mukaan se oli rymynnyt vain vähän aikaa ja tyytynyt sitten kohtaloonsa. Palatessamme palkintojen kera paikalle tilanne oli jo rauhoittunut. Varsa ei vaikuttanut kärsineen kovin vakavia fyysisiäkään vaurioita. Molemmat takavuohiset se oli saanut vähän verille, mutta kyseessä olivat vain pintanaarmut. 

Onneksi meille osoitettiin Vermon kopeista nimenomaan koppimalli eli ylös asti umpinainen karsina, joten ei tarvinnut jännittää, könyäisikö Albert poissaollessamme vapauteen. Sinne samaan karsinaan ponit sitten Ruusan palattua jäivät tyytyväisinä kahdestaan mutustelemaan heiniä, joita tosin tuli varattua matkaan ihan liian vähän. En ollut osannut odottaa, että poneihin 30 - 40 minuutin ajomatkan aikana uppoaisi kokonainen Ikea-kassillinen korsirehua. 

Albert myös joi pelipaikoilla melkein ämpärillisen vettä yhdeltä seisomalta (ja tapansa mukaan kaatoi loput lattialle). Varsa on osoittautunut siitäkin hyväksi reissaajaksi, että mahdollinen jännitys ei ole pilannut sen ruoka- ja juomahaluja.

Viimeistelin oman mätsärilookini kypärällä, koska tällaisissa tapahtumissa on mielestäni asianmukaista aikuisten näyttää nuoremmille hyvää esimerkkiä. Pollan suojaaminen oli kuitenkin ihan oivallista myös Ruusan käytöksen takia! Kuva: Roosa Roth.

Vaikka emme menneet mätsäriin palkintoja keräilemään niin toki olisin pettynyt, jos Ruusa ei olisi selvittänyt tietään BIS-kehään. Se oli luokassaan mielestäni selkeästi kaunein, ja tuomaritkin olivat tätä mieltä. BIS-kehässä tuomaristo ei kuitenkaan enää welsh-ponikauneudelle lämmennyt, vaan Ruusa marssitettiin kotimatkalle koko porukan ensimmäisenä.  

Siinä, missä Ruusalta toivoin patsastelua BIS-kehässä, Albertille asetetut pärjäämistavoitteet rajoittuivat jumbosijan välttämiseen. Tämäkin tavoite toteutui, kun Albert oli 1 - 2-vuotiaiden luokassa kolmas eli sen sijoitus oli suunnilleen puolivälissä. 

Muut saivat arvostelun jo kehästä lähtiessään, mutta minä poistuin ilmeisesti niin liukkaasti seuraavaa ponia puleeraamaan, että Albertin arvostelu piti hakea kansliasta. Sitä sitten näyttelyn päätteeksi haettiinkin kissojen ja koirien kera, kun en tajunnut, että se olisi pitänyt noutaa näyttelyn vielä käydessä. Pikkuinen paperinpalanen löytyi lopulta roskiksesta. 

Kuva: Roosa Roth.

Kaiken tämän vaivannäön jälkeen vähän nolottaa tunnustaa, että kummankaan ponin lappu ei säilynyt tallessa kotiin asti! Ehdin kuitenkin lukea arvostelut, joihin oli, kuten tilaisuuden luonteeseen kuuluu, kirjattu ainoastaan positiivisia mainintoja. 

Molemmat saivat kehuja kauniista päistään. Albertin ravia kehuttiin kevyeksi ja Ruusan ravia lennokkaaksi (se tosiaankin pari päivää aiemmin laitetuilla uusilla tanssikengillä väläyttikin aika liki entisen mallista liikettä). Albertin kaulaa sanottiin kevyeksi, mistä tosin en ole varma, oliko se kehu. Ruusaa kiitettiin hyvästä itsensä kantamisesta ja olisiko ylälinjaakin kehuttu - sellaista se on, yhtenä viikonloppuna tulee samasta asiasta moitetta ja seuraavana kiitosta. 

Albertin seistessä arvosteltavana kuuluttaja lisäksi kehui sen olevan erinomaisessa kunnossa. Tällainenhan on aina musiikkia poninomistajan korville!

Ruusa pötki menemään varsin mallikasta ravia! Jostain syystä halusivat, että kehässä juostaan eri suuntaan kuin kaikissa muissa näyttelyissä. Kuva Piia Laajala. 

Mätsärielämykseen meni koko päivä, mutta ainahan mätsärissä on mukavaa! Kiva, että hevosenomistajayhdistys järjestää välillä jotain myös muille kuin ravureille. 

Suuret kiitokset avusta Piialle avusta, kuvista ja hyvästä seurasta. Piia suoritti dokumentaarista näyttelyvalokuvausta, joten kuvituksena on vaihteeksi muutakin kuin pelkkää kehäkamaa. Kiitos myös Roosa Rothille, jonka kuvat poneista sain järjestäjän eli Uudenmaan hevosenomistajat - Ulhon kautta.

P.S. Albertin irtohyppytreenit etenivät viime viikolla sen verran hyvin, että varsa on ilmoitettu Laatuponikisaan 14. syyskuuta! Sinne siis suuntaamme - sikäli mikäli ei tule terveydellisiä takaiskuja. (Niihin on tällä tuurilla aina varauduttava.) Jännää!