torstai 17. tammikuuta 2019

Se siitä ratsastamisesta ja muita uudelleenjärjestelyitä

Tammikuun alkupuoliskolla tapahtui sellaista, että rupesin ratsastamaan sillä lailla säännöllisesti kuin normaalit hevosenomistajat käsittääkseni tekevät. Eli sellaiset nelisen kertaa viikossa.

Vaikka ratsastus on ollut surkeaa räpellystä, sen lisäämisellä viikko-ohjelmaan oli semmoinen hämmentävä vaikutus, että heräsin joka aamu täynnä intoa ja energiaa.

Setähevosjumppaa joulun alla.



Oli kivat pari viikkoa!

Sitten ilmeisesti universumi hoksasi, että tähdet ovat vinksahtaneet aivan väärään asentoon, ja puuttui peliin. Toki toinen vaihtoehto on, että täti on vain tyhmä, ja kaikkihan tietävät, mitä tyhmästä päästä seuraa.

Tuossa puolisentoista viikkoa sitten maa nimittäin äkillisesti katosi alta ja palasi tärähtäen. Tilanteessa eivät auttaneet hyvin kuvioidut kengänpohjat eikä varovainen askellus.

Aluksi muksahdus tuntui kohtalaisen harmittomalta. Mutta kun muutamaa päivää myöhemmin istuin setähevosen satulassa käyntimaaston verran, häntäluu ilmoitti, että ratsastukset loppuivat muuten nyt tähän.
Ruusan kanssa olemme lähinnä maastoilleet, koska se on molemmista kivaa.

Viime ratsastuksesta on nyt viisi päivää ja häntäluu tuntuu epämukavalta ihan seistessäkin, saati sitten istuessa. Tilanne ei näytä kovin lupaavalta ratsastusharrastuksen jatkumisen kannalta ainakaan ihan välittömässä lähitulevaisuudessa. Eikä kyllä ihan normaalin arjenkaan kannalta.

Niin että ei tämäkään vuosi nyt ihan hirveän paljon edellistä paremmin alkanut. Ottaa pannuun aivan erityisesti siksi, että tänä talvena olen liikkunut ulkona todella vähän ilman nastakenkiä. Minulla on nastakengät sekä tallille että muuhun ulkoiluun. Mutta häntäluunsa jo vähintään kertaalleen murtaneen henkilön ei talviaikaan kannattaisi ottaa ulkona nastattomia askeleita yhtäkään.

Albert sai viime yön lumimyräkässä pampulat otsatukkaansa. Naamalumi on peräisin puusta, 
Ei auta kuin toivoa, että ratsastuksen pakkotauko mitattaisiin viikoissa ennemmin kuin kuukausissa, saati vuosissa (sekään ei ole näissä vammoissa tavatonta).

Toimikoon tämä varoituksena niille, joiden häntäluu on vielä säilynyt ehyenä. Kyllä käveleminen on vaarallista!

Joululomaisia touhuja.
Oman vammautumiseni lisäksi pientä huolta on aiheuttanut tammaponissa jälleen ilmennyt lievä ponnettomuus ja haukotteleminen ihan tarhaolosuhteissakin. Lisäksi on ollut kiukuttelua loimen etusoljen kiinnitysvaiheessa ja vetäytymistä ponisosiaalisissa tilanteissa.

Epämukava mahdollisuus on, että syy mahaan viittaavien oireiden paluuseen on ihmisellinen. Olenhan viime aikoina liikuttanut ponia varsin ahkerasti. Vaatimustaso on kuitenkin ollut erittäin matala.

Bestikset laitumella.
Aina on kuitenkin kivempi etsiä ongelmia muualta kuin omasta toiminnasta, joten olen alustavasti päätynyt pitämään ponini ahdistuksen syynä ns. laumadynaamisia haasteita. Selkosuomeksi sanottuna setähevosen naama v-tuttaa Ruusaa (setähevosella on näistä kahdesta isommat natsat).

Luulin lauman olevan tasapainossa, kun setähevonen on hengannut lähinnä Albertin kanssa. Mutta mahaoireet ovat viite siitä, että näin ei Ruusan mielestä ollut.

Niinpä ponien asumisjärjestelyt pantiin viime viikonloppuna vähän uusiksi. Albert sai kämppikseksi tietenkin setähevosen ja Ruusa majailee nyt monivuotisen ystävänsä setäponin kanssa.

Ihan tyytyväiseltä vaikuttaa.



Ensikokemus on, että Ruusa vaikuttaa nyt tyynemmältä. Eikä aidan toisella puolella kovin stressaantuneelta vaikuteta.

Nykyiset parit ovat yhteensopivia myös ruokailutavoiltaan eli kilpa-ahmijat ja hitaat nautiskelijat ovat omissa loosseissaan. Ruusa ja setäponi säännöstelevät ruokailuaan sen verran, että niiden annoksista riittää melkeinpä vapaaksi heinäksi.

Jos tilanne pysyy tällaisena, laumajako jää toistaiseksi voimaan. Onneksi olemme tallilla, jolla tällaiset yksilölliset ratkaisut ovat mahdollisia!

14 kommenttia:

  1. Heh, aikoinaan myös häntäluuni murtaneena vanha taphtuma tuli kummittelemaan kun odotin ensimmäistä lastani. Lääkäri teki synnytystapa-arviota ja sanoi, että häntäluu on silloin kääntynyt sen verran sisäänpäin, että "yli nelikiloista täältä ei mahdu". Vastasin että hyvänen aika en kyllä ajatellut isompaa tehdäkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti häntäluu ei siis ole muuten vaivannut, vaikka on kääntynyt? Minusta tuntuu, että omani on myös nyt kääntynyt sisäänpäin, koska ongelmana on jatkuva paineentunne kuin olisi koko ajan kakkahätä. Ei kiva.

      Joskus nuo synnytyslääkäreiden jutut ovat hauskoja. Omalle äidilleni oli sanottu pikkuveljeni tehdessä tuloaan, että voi voi rouva, ei noin pienen pitäisi synnyttää näin isoja lapsia. Jäi epäselväksi, mitä asialle synnärillä voisi vielä tehdä (tai ylipäätään). Veljeni oli syntyessään sairaalan sillä hetkellä isoin vauva, yli viisikiloinen, ja äitini on sellaiset 165 cm aika kapealanteinen nainen.

      Poista
    2. Ei ole kyllä tosiaan vaivannut ja onneksi lapsikin oli reilusti alle nelikiloinen. Ihan riittävästi hommaa siinäkin :)

      Poista
    3. Kiva kuulla, että on myös mahdollista, että tämä ei loppuikää vaivaa. Lapsen synnyttäminen on varmasti aina riittävästi hommaa, vaikka olisi ihan normaalikokoinen.

      Poista
  2. Auts, kuulostaa kivuliaalta, toivottavasti paraneminen ei kuitenkaan veny niihin kuukausiin vuosista puhumattakaan.
    Itsellä ei ole nastakenkiä, mutta hankinta on käynyt mielessä, kun tämän talven melkein liukastumiset on kohdistunut juuri tuohon leikattuun polveen ja se ei niitä rytkäyksiä kauheasti kestäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä erittäin epämiellyttävä juttu! Tuntuu, että menee vain pahemmaksi. Ei pysty tekemään mitään normaalisti! Joudun jopa kävelemään kuin vanhus, koska tavallisella tahdilla tärähdykset tuntuvat ikäviltä. Autoilu on ihan myrkkyä. Kumartuessa kankaan paine on liikaa häntäluulle. Luulen, ettei tästä ihan viikoisa selvitä.

      Suosittelen nastakenkiä! Niillä pystyy kävelemään sisälläkin, etenkin Icebugeilla. Irrotettavilla nastoilla ei oikein pysty kivilattialla kävelemään, kun ovat sellaisella niin liukkaat.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, sitä tarvitaan! Viheliäisiä nämä häntäluuhommat, suosittelen välttämään kaikin keinoin. Eikä häntäluuta pysty kuulemma oikein edes leikkaamaan, vaikka se olisi pahasti, kun alueella on niin paljon hermoja.

      Poista
  4. Oi voi. Otan osaa murheeseen. Olen itse lihasköyhä, kenties matojen riivaama. Rakeenteeni on niin luiseva, etten talvella mielellään ota askeltakaan ilman hokkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökohtaisen kärsimyksen määrä on suuri! Lääkärin arvion mukaan myös omassa tapauksessani täytteen vähäisyys takapuolessa on voinut vaikuttaa tapaturman vakavuusasteeseen. Suosittelen ehdottomasti pitämään hokit jalassa jatkossakin!

      Poista
    2. Mainitsit universumista. Tänä aamuna taivaalla möllötti punertava kuu. Mitähän tästä seuraa. Ei varmasti mitään hyvää.
      Yst.terv. Vanhentunut tamma

      Poista
    3. Toivotaan parasta! Punainen kuu on sentään kaunis.

      Poista
  5. Auts! Toivotaan ettei tulisi kauhean pitkää ratsastustaukoa kuitenkaan. Todellakin, kävely on vaarallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy toivoa, mutta en kyllä ole kovin optimistinen. Kunhan nyt pääsisi edes touhuamaan, kun en pysty nyt edes liikuttamaan ponejani maastakäsin enkä tekemään tallihommia.

      Poista