lauantai 5. tammikuuta 2019

Albertin käytöskoulu: Kohti miellyttävämpiä kavionpuhdistuksia

Vaikka Albertin ihmisasenne oli pikkuisena muuten syvän epäluulon värittämä, kaviot se antoi aina huoltaa hienosti. Se oli silloin! Kuten kaikki varsojen kanssa puuhailleet tietävät, varsoilla on erilaisia kehitysvaiheita eikä kerran opittu välttämättä ole pysyvä tila.

Laitumelta irtopalaleikkauksen kautta palanneen Albertin vaihe oli sellainen, että etujaloilla oli parasta huitoa aina, kun niitä joku yrittää koskea. Joku on tässä tapauksessa ollut lähinnä ihan oma ihminen, jolle kavioiden puhdistus on ilman ylimääräisiä koreografioitakin pakkopullaa. Lisäkoulutuksen tarve oli siis ilmeinen. 

Perinteisesti varsoja käsittääkseni opetetaan kaviohommiin niin, että nostetaan jalka ja tarrataan siihen kuin takiainen, kunnes eläinlapsi lakkaa rimpuilemasta. Rimpuilemattomuuskäytöstä vahvistetaan laskemalla jalka alas. 

Tätä minäkin yritin ensin. Nykiminen ei kuitenkaan lakannut, vaan tuntui jopa yltyvän. Ihan kuin varsa olisi vähitellen sisäistänyt sellaisen käsityksen, että näin homma hoidetaan: ensin ihminen nostaa jalan, sitten sitä kuuluu vähän nykiä, kunnes rauhoitutaan.

Problem solved! Pahoittelut kehnosta kuvanlaadusta, kuva on kaappaus videolta, joka löytyy alempaa.

Koska en välitä roikkua vahvan elikon huitovassa kintussa, vaihdoin taktiikkaa eli siirryin naksutinkoulutukseen. 

Opetusyritys kakkonen alkoi niin, että nostin jalan ja jos se nousi nykimättä, naksautin viipymättä ja laskin jalan alas. Namituksen jälkeen toistin. Jos jalka ei pysynyt paikoillaan, laskin sen alas ilman naksautusta ja toistin yrityksen asiasta numeroa tekemättä. En siis ollenkaan lähtenyt tempomiskisaan.

Tarvittiin noin kolme toistoa, että jalka alkoi säännönmukaisesti nousta kuten toivoin.

Kun varsa oli sisäistänyt ajatuksen, että jalkaa ei nostovaiheessa temmota, vaikeutin tehtävää. Palkitsemiskynnys nousi ensin siihen, että vedin kaviokoukulla yhden vedon. Sitten vähän enemmän puhdistusta ennen namia ja niin edelleen.

Edistymistä hidasti Albertin kyllästymiskynnys, joka on matalalla. Ei voi kovin monta kertaa kaviota nostella, kun jalka jo lakkaa nousemasta. Tästä huolimatta Albertin kavionpuhdistukselliseen yhteisuntakelpoistumiseen tarvittiin vain muutama harjoituskerta.

Koska video or didn't happen, valmistin lukijoiden iloksi pari videota aiheesta. Ensimmäisessä videossa esittelemme lopputuloksen ja alempana on koulutuksen eteneminen pikakelauksella.


Linkki videoon

Koulutusprosessin kuvaus on toteutettu vasta lopussa, koska en onnistunut kuvaamisessa ilman avustajaa. Siksi siinä ei näy varsan alkuperäistä reaktiota kavioiden nostamiseen.

Videolla demonstroin, millaisesta tehtävästä suunnilleen lähdimme liikkeelle (tosin videon alussa taidan pitää jalkaa kauemmin ylhäällä kuin oikeassa elämässä tein) ja miten siitä etenimme.


Linkki videoon

Kavioiden nostelu sujuu jo niin hyvin, että nyt harjoittelemme jalan pitämistä alhaalla silloin, kun käpälöin sitä muussa kuin kavionpuhdistusaikeissa.


19 kommenttia:

  1. Vau, nämä koulutusjutut on mielenkiintoisia postauksia! :)

    VastaaPoista
  2. Tuli hyvään saumaan kun meillä harjoitellaan myös... Kaviot nousee ja puhdistus sujuu mutta olis kiva saada myös kengitys sujumaan ilman Domoa. Eli kilkutusta (= matkii naulausta) opetellaan sietämään ilman että jalka kiskotaan pois. Avustajan kommentti oli: ”Tää poni inhoaa tota ääntä, sen naamasta näkee sen!”...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siitä! Hyvä idea harjoitella kilkutusta tuolla lailla. Nameilla on ihmeellinen voima. Olen Albertin kanssa monesta asiasta ajatellut, että se ei ikinä totu, mutta niin vaan on ajan kanssa tottunut.

      Poista
    2. Joo välillä se oppiminen on ihan hämmästyttävänkin nopeaa. Mulla ei ole kovin usein avustajaa niin se joskus vaikeuttaa tekemistä, mutta yhdelläkin kerralla päästään jo tosi paljon eteenpäin ja tuosta sun videosta sain vähän lisäideaa miten voin treenata yksinkin.

      Poista
    3. Mun poni on myös varsasta asti inhonnut vasaran naputuksen ääntä. Ei ole ikinä ollut hankala kengittää, mutta kyllä sen jälkeen on ollut hurjan paljon tyytyväisempi kun älysin laittaa pumpulit korviin.

      Poista
    4. Täytyykin koittaa pumpulia ja/tai huppua. Haaveena on että seuraava kengitys menisi ilman Domoa. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa että kaviokoukulla saa naputella kenkää ilman että kiskoo jalkaa.

      Poista
    5. Tästä keskustelusta tuli mieleen, että varmaan kannattaisi siihen kilkatukseen ruveta Albertia jo siedättämään niin ei tule sitten uutena juttuna kun ekat kengät pitää laittaa! Sitä ei aina tule ajatelleeksi kaikkia taitojen osa-alueita, kuten nyt kengityskäyttäytymisessä äänimaailmaa.

      Poista
    6. Totta, luulin myös ensin että Bondi jännittää naulausta mutta nyt alkaa tosiaan vaikuttaa enemmänkin siltä että inhoaa ääntä.

      Poista
    7. Se on jo iso askel eteenpäin, kun tajuaa, mistä kiikastaa! Oikeastaan sen oivaltaminen on usein se vaikein juttu. On aika vaikea korjata ongelmaa ennen kuin tietää, mikä se ongelma on.

      Poista
  3. Minkä kokoinen Albert abauttiarallaa on nyt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeksi kun mittasin niin nauha näytti jotain 143 cm. Mutta se oli ihan sellainen mittanauhalla mitattu eli voi heittää aika paljonkin. Kyllä se aika lähelle 10 cm on emäänsä isompi.

      Poista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta blogista!
    Olen seurannut aikaisemmin vain Kavioliittoa, mutta eksyin joululomalla Lähtöruutuun. Nyt olen lukenut koko arkiston, sairastunut ähkyyn (vapaakohvehti ei sovi vanhentuneella tammalle) sekä saanut jännetuppitulehduksen oik.etuseen.
    Ehkä selviän, jos noudatan jatkossa annosteluohjeita: kerta viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Vapaakonvehti sopii kyllä harvalle, etenkään aikuiselle! Jokajouluinen ähky on täälläkin tuttu, onneksi ei ole tarvinnut kuitenkaan päivystävälle soitella.

      Kiitän kauniisti riemastuttavasta palautteesta! Sen perusteella toivon, että sinulla on oma blogi, sekä pyydän osoitteen välitöntä jakamista yhteiseksi iloksi. :)

      Poista
    2. Yhteisen ilon jakaminen ei ole valitettavasti mahdollista. Tamma on synkeä luonteeltaan ja pyörittelee silmiään jo nähdessään ATK:n.

      Poista
  5. Tuli ihan tätä tekstiä lukiessa mieleen ekat kerrat, kun Palluran kavioita putsasin. Onneksi oli kypärä päässä, kun toista etukaviota nostaessa Pallura nousi pystyyn ja yritti latoa minua toisella. Nykyään sujuu jo onneksi paljon paremmin :D Eihän tuo takkuinen alku toki Palluran syytä ollut, sen jalkoja ei oltu vissiin juuri nosteltu ennen kuin ostin se kolmivuotiaana (mikä karhunpalvelus hevoselle, mutta nää on näitä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aikamoinen karhunpalvelus hevoselle olla totuttamatta normaaleihin hoitotoimenpiteisiin! Ilmeisesti kavioita ei myöskään siis ollut vuoltu tai muuten hoidettu?

      Poista
  6. Ruokapalkalla on tosiaan suuri voima.
    Oma hevoseni Jippu on myös ollut ja on toisinaan edelleen sitä mieltä , että hänen jalkoihinsa ei kosketa, tai että niiden putsaus on syytä suorittaa äkkiä. Se myös enneb nyki jalkoja ja lopulta koitti lähteä paikalta vaikka sitten kolmella kivellä pomppien.

    Nyt naksutuskoulutuksella olen tehnyt samalla tavalla kuin sinä, jos heppa nappaa jalan pois, se saa sen ottaa, mutta ei tule namia. Olen iloinen, kun meillä nykyään käy vuolija joka myös taitaa naksuttelun.

    Kun mietin monet ns. perinteiset koulutustavat perustuvat siihen että eläin "lannistetaan"/ saadaan se luovuttamaan. Kun taas ruokapalkalla saadaa eläin toimimaan iloisena sille kannattavalla (ja ihmisen toivomalla) tavalla ja kaikki hyötyvät. :)

    VastaaPoista