torstai 10. tammikuuta 2019

Hevosblogit eivät kiinnosta enää ketään, selvästikään

Taas on se aika vuodesta, kun blogit eivät kiinnosta ketään eikä varsinkaan joku blogiexpo. Jokunen päivä on asiaa nyt selvitetty foorumilla, jonka kaikki tuntevat, vaikka kaikki eivät sitä myönnäkään. Jotta muiden ei tarvitsisi mennä sinne, tiivistän alle tähän asti käydyn epäkiinnostuneen keskustelun.

Ongelmanahan parhaiden blogien palkitsemisessa on ensinnäkin se, ettei Suomessa kerta kaikkiaan ole sellaisia. Laadukkaita hevosblogeja ei vain ole, yhtään. Jos joskus olikin niin ovat kaikki lopettaneet.

Toinen ongelma on se, että vaikka ehdokkaita ei ole vielä julkaistu, mukana ovat kuitenkin ne samat. Olisihan reilumpaa, että kestosuosikkeja ei parhaiden valinnassa huomioitaisi. Toisaalta on törkeää edes ehdottaa ehdolle jotain wannabe-nousukkaita.

Myös valitut kategoriat ovat pielessä ja raatikin on todennäköisesti salattu siksi, että siellä istuvat ihan väärät ihmiset. Sitä paitsi koko äänestys on vain Playssonin huonosti peitelty markkinointitempaus.



Siinäpä oleellisimmat.

Kategoriat ovat tänä vuonna sellaiset, että kenenkään ei tarvitse pelätä tämän blogin keikkuvan ehdokaslistoilla. Luotan kuitenkin anonyymin raadin asiantuntemukseen vankasti ja uskon heidän osaavan valita ihan riittävän väärät ehdokkaat.

Varmasti myös äänestäjät osaavat valita näistä ehdokkaista kaikkein väärimmät. Viime vuoden keskustelussa muistaakseni esitettiin melko varmana tietona, että äänestäjinä oli vain fanittavia pikkutyttöjä. He rassasivat äänestysnappia 30 000 kertaa. (Edit. määrä saattaa olla äänet kaikkiaan eikä äänestyskerrat.)

Joka tapauksessa on ihan ilmiselvää, etteivät blogit tai varsinkaan joku blogiexpo kiinnosta yhtään ketään! Tilannetta ei pelasta edes se, että kyseessä on tänä vuonna entistä vahvemmin some- eikä vain blogitapahtuma.

14 kommenttia:

  1. Tämä teksti osuu niin naulan kantaan! Jännä nähdä kiinnostaako ketään tänä vuonna klikkailla äänestysnappia. Vai ymmärtääkö kaikki että äänestäjät tuovat Playssonille klikkejä, hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Sehän se onkin kaikista hirveäintä, jos tulee annettua Playssonille klikkejä!

      Sinä osasit hienosti sohaista ampiaispesään omilla spekulaatioillasi. Siihen nähden, ettei ketään kiinnosta, äänestys on yllättävän pyhä.

      Poista
  2. Pidän sinun asenteesta, sopivalla tavalla ironiaa niin, että se uppoaa lukijaan. Taitolaji tämäkin, vaikka "tottahan# se on, että ketään ei enää kiinnosta blogit. Siltikin näitä tulee luettua, "vaikkei ne kiinnosta lainkaan", tätä sinunkin blogia, vaikka pakkoko tännekään on tulla :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ja iloitsen, että vielä jaksat lukea! Taitaa olla niin kuin muidenkin nettijuttujen kanssa, että blogit muuttuvat vähitellen aikuisten jutuksi, kun nuoriso suuntaa jo muualle.

      Poista
  3. Hih.
    Jo lopettanut ei-hevosaiheinen blogini palkittiin kategoriansa parhaana 2003. Todisteeksi jäi pysti, jonka olin itse askarrellut. Myös muut voittajat palkittiin blogihuomion lisäksi patsain. Silloin ei ollut kaupallista yhteistyötä blogien kanssa kukaan tullut edes ajatelleeksi. Lukija- ja äänestäjämäärät liikkuivat sadoissa, ei kymmenissä tuhansissa.

    Oma (hevos)blogien seurailu rajoittuu enää muutamaan tallikaverin - entisen tai nykyisen - pitämään. Yhdyn kuoroon siinä, että valitettavan moni on lopettanut. Vilkaisin pitkästä aikaa yhtä vanhaa suosikkia (https://pollet.blogspot.com/), eikä uutta tekstiä ole tullut vuoden 2013 jälkeen. Ko. blogissa tarkastellut hevosten käyttäytymistä koskevat asiat (huomiot ja tutkimukset) ovat edelleen äärimmäisen ajankohtaisia. Harmi, että harvaa potentiaalista lukijaa kiinnostaa muutamia vuosia sitten laadittu teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet ollut mukana jo varhaisvaiheessa! Minä pidin blogeja pitkään ihan pellehommana, kunnes muutin mieltäni. :D

      Hevosblogipuolella tämä palkitsemisjuttu on aika uusi. Minusta kiva, että joku yrittää!

      Se on kyllä varmasti totta, etgeivät lopettaneet blogit montakaan kiinnosta. Blogeissa tavallaan se pointti on päivittyminen niin ei ehkä viitsi aloittaa tutustumista, jos lisää ei tule.

      Poista
  4. Tiesinhän minä, että olen jo ikääntynyt, mutta kun kävin jalustin.net:ssä, ymmärsin olevani jo montun reunalla. Viimeinen toivomukseni onkin: lupaathan laittaa vielä muutaman päivityksen...vaikket pystejä tavoittelisikaan. Kirjaston ponikirjat osaan jo sanasta sanaan, esimerkkinä mainittakoon mestariteos "Tähdenlento" K.M.Peyton.
    Siksipä uusi päivityksesi saa aina ilon pilkahtamaan kaihin sumentamiin silmiini.
    Yst.terv. Vanhentunut tamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas lämmittävistä sanoista! En ole ajatellut lopettaa, vaikka tiedostankin että en ole pelkästään pudonnut kehityksen kärryiltä, vaan ne ovat jo lähes kadonneet näköpiiristä. Tästä se vanhentuminen kai alkaa.

      Poista
  5. Nyt täytyy kyllä sanoa että Aadan hevoselämää on erittäin laadukas blogi. Aada postaa todella usein, mikä on erittäin harvinaista. Kuvat ovat superlaadukkaita. Aihepiirit ovat monipuolisia ja mielenkiintoisia. Aada on äidinkielellisesti erittäin lahjakas kirjoittaja. Ja mikä parasta, Aada on pitänyt blogia jo ties kuinka pitkään yhtä ahkerasti koko ajan ja blogissa näkee hyvin Aadan oman henkisen kasvun ihmisenä. Olen lukenut sitä jo vuosikausia ja odotan aina innolla uutta postausta! Ettei pidä paikkaansa etteikö Suomesta löytyisi vielä laadukkaita heppablogeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti olen miettinyt, millainen laadukas hevosblogi sitten olisi, jos nykyisin toimivista mikään ei sellainen ole. Mutta tähänhän ei noissa keskusteluissa yleensä tule mitään perusteita, kunhan vain halutaan lytätä kaikkia! Jostain syystä blogit ja bloggaajat herättävät joissakin ihmisissä aggressiota.

      Poista
  6. Touchè! Itse olen näin aloittelevana bloggaajan myös saanut kuraa niskaani hötönetissä, en tosin tuossa mainitsemassasi topicissa mutta muuten. Totesin silloin, että tältä varmaan tuntuu olla menestynyt bloggaaja :D Mutta tietenkään ketään ei kiinnosta, mutta onneksi on varmuuden vuoksi haukuttu kaikki siellä kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä bloggaajat pitää säännöllisin väliajoin haukkua, etteivät vain pääse ylpistymään?

      Ei vaan, luulenpa että aika harvaa bloggaajaa ei ole edes vähän joskus sivallettu ht-netissä. Tästä syystä en ole ikinä linkannut omaa blogiani sinne ja tuskinpa linkkaan tulevaisuudessakaan. Viime vuonna toki blogiani siellä jonkin verran moitittiin, kun oli ehdolla, mutta onnekseni pilkka oli aika ponnetonta.

      Poista
  7. Sinun blogisi kiinnostaa minua yhä, koska nuoret ponit :)

    Lisäksi tosiaan Aadan hevoselämää- blogi tulee luettua, edelleen, ainoana hevosblogina jota seurailen aktiivisesti ja jota googletan esim. töissä ja luen. Katson myös Aadan videot.

    Monet hevosblogit varmasti saavat juurikin negatiivista palautetta ym, eivätkä viitsi enää postailla ja kirjoitella.. :/ Minuakaan ei henkilökohtaisesti kiinnosta kirjoittaa omalla nimellä ja omilla kasvoilla mielipiteitä, koska niistä saa lokaa niskaan oikein urakalla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kiinnostaa. :)

      Moni bloggaaja on lopettanut juurikin nettikiusaajien takia. Käytän sanaa kiusaaja, koska sitähän se on. Eri mieltä olemista tai asiallista kritiikkiä varmaan kestää suurin osa bloggaajista, mutta sellainen jatkuva pyrkimys pahoittaa toisen mieli on aika rasittavaa.

      Aadan blogi on varmaankin tällä hetkellä Suomen suosituin hevosblogi ja ihmettelisin, jos se ei äänestyksessä pärjäisi.

      Poista