Breaking news orilaitumelta: Albert on kasvanut! Tai ainakin sen pää. Viime käynnillä pony-riimu meni korvien yli vain runnomalla ja leukaremminkin sain kiinni vain vaivoin. Onneksi mobiilista hevostarvikevarastostani, merkiltään Kia, sattui löytymään cob-koon päävehje, merkiltään Bucas. Tosimiehethän pukeutuvat (neon)pinkkiin (aitoa retroa suoraan 90-luvun alun mallistosta)!
Tässä on nyt vakavasti sellainen vaara, että tulevaisuuden ponitätikuljetin onkin hevonen.
Kasvun lisäksi on ollut havaittavissa, että Albert on lakannut laihtumasta, mistä kiitos kuulunee soijan palauttamiselle ruokavalioon. Vielä saisi kuitenkin tulla ns. massaa, joten lisärehustusta on vielä hiukan lisätty. (En tarkoita, että varsan pitäisi olla pullukka, mutta mielestäni sen keväinen lihavuuskunto oli aika hyvä, tai saa se siitä jokusen kilon hoikempikin olla.)
Myös varsasosiaaliset suhteet vaikuttaisivat olevan ihan hyvällä tolalla.
Lauman hevosvoimathan ovat jo yli kuukausi sitten vähentyneet neljään, kun lauman päällysmies löysi uuden kodin. Mielestäni tämä ei ole ainakaan heikentänyt laumadynamiikkaa, vaan poikapoppoo tuntuu olevan hyvinkin harmoninen kokonaisuus.
Taitaa Albertilla olla myös jonkinlainen bestis, tai ainakin tämä kyseinen puoliverinen (kuvassa yllä ja myöhemmin alla) löytyy yleensä sieltä mistä Albertkin.
Albertia on myös alkanut taas kiinnostella ajanvietto oman ihmisen kera. Tähän luullakseni on merkittävästi myötävaikuttanut se, että yhtälöön on lisätty mahdollisuuksia ansaita herkkupaloja. Ja herkuthan ovat näiden kanssa suorastaan oikoteitä onneen, tai ainakin oppimistuloksiin.
Albertin kanssa olen treenannut lähinnä paikoillaan seisomista hoitaessa - mukaan lukien erinäisten tököttien suihkuttelun aikana.
Häntään jouduin suihkuttelemaan hoitotuotteita ihan urakalla, kun havaitsin, että siihen oli groomaamattoman kesän aikana ilmestynyt melko merkittävänkokoinen takku. Jonkin aikaa lienee siellä hautunut, koskapa on jo melkoisen huopunut. Suihkuttelu näyttää kuitenkin olevan niin sanotusti liian vähän ja liian myöhään, tilanne vaatinee saksia.
Olisi ehkä kannattanut harjailla häntää vähän tässä välissäkin.
Kuten otsikostakin voi päätellä, olen myös päässyt itseni kanssa riittävään sopuun Albertin talviaikaisesta majoituskuviosta. Se kuvio sijaitsee äitiponin helmoissa.
Tämä ratkaisuhan tarkoittaa sitä, että ennen muuttoa pikkuoriin on kevennyttävä parin pallukan verran ja muutto tapahtuu hevosklinikan kautta.
Sikälihän tällainen aika aikainen ruunaus on hyvä, että pienimies ei ehdi ymmärtää omaa oriuttaan eikä miehistelytoiminta siis todennäköisesti koskaan haittaa sen hevossuhteita. Varsamittaisten killuttimien poisto myös vaatii pienemmän haavan kuin täysikokoisten.
On silti myönnettävä, että asia ottaa nyt yllättävän koville, kun en ole ruunaihmisiä. Mutta yritän ajatella järjellä: Kun ei ole tarkoitus Albertista leipoa jalostusoria, ruunaus olisi joka tapauksessa ajankohtainen jossain vaiheessa. Nyt se vaan tapahtuu puolisen vuotta aikaisemmin kuin alun perin suunnittelin.
Tässä on nyt vakavasti sellainen vaara, että tulevaisuuden ponitätikuljetin onkin hevonen.
Kasvun lisäksi on ollut havaittavissa, että Albert on lakannut laihtumasta, mistä kiitos kuulunee soijan palauttamiselle ruokavalioon. Vielä saisi kuitenkin tulla ns. massaa, joten lisärehustusta on vielä hiukan lisätty. (En tarkoita, että varsan pitäisi olla pullukka, mutta mielestäni sen keväinen lihavuuskunto oli aika hyvä, tai saa se siitä jokusen kilon hoikempikin olla.)
 |
| Poikien välistä ystävyyttä. (Albertin toinen etukavio näyttää tässä ihan epämuodostuneelta, mutta livenä ihan normaalilta.) |
Lauman hevosvoimathan ovat jo yli kuukausi sitten vähentyneet neljään, kun lauman päällysmies löysi uuden kodin. Mielestäni tämä ei ole ainakaan heikentänyt laumadynamiikkaa, vaan poikapoppoo tuntuu olevan hyvinkin harmoninen kokonaisuus.
Taitaa Albertilla olla myös jonkinlainen bestis, tai ainakin tämä kyseinen puoliverinen (kuvassa yllä ja myöhemmin alla) löytyy yleensä sieltä mistä Albertkin.
 |
| Käsi meni kuvankäsittelyssä aika oudon väriseksi. Mutta sormien väli on täynnä takkua. |
Albertia on myös alkanut taas kiinnostella ajanvietto oman ihmisen kera. Tähän luullakseni on merkittävästi myötävaikuttanut se, että yhtälöön on lisätty mahdollisuuksia ansaita herkkupaloja. Ja herkuthan ovat näiden kanssa suorastaan oikoteitä onneen, tai ainakin oppimistuloksiin.
Albertin kanssa olen treenannut lähinnä paikoillaan seisomista hoitaessa - mukaan lukien erinäisten tököttien suihkuttelun aikana.
Häntään jouduin suihkuttelemaan hoitotuotteita ihan urakalla, kun havaitsin, että siihen oli groomaamattoman kesän aikana ilmestynyt melko merkittävänkokoinen takku. Jonkin aikaa lienee siellä hautunut, koskapa on jo melkoisen huopunut. Suihkuttelu näyttää kuitenkin olevan niin sanotusti liian vähän ja liian myöhään, tilanne vaatinee saksia.
Olisi ehkä kannattanut harjailla häntää vähän tässä välissäkin.
Kuten otsikostakin voi päätellä, olen myös päässyt itseni kanssa riittävään sopuun Albertin talviaikaisesta majoituskuviosta. Se kuvio sijaitsee äitiponin helmoissa.
Tämä ratkaisuhan tarkoittaa sitä, että ennen muuttoa pikkuoriin on kevennyttävä parin pallukan verran ja muutto tapahtuu hevosklinikan kautta.
Sikälihän tällainen aika aikainen ruunaus on hyvä, että pienimies ei ehdi ymmärtää omaa oriuttaan eikä miehistelytoiminta siis todennäköisesti koskaan haittaa sen hevossuhteita. Varsamittaisten killuttimien poisto myös vaatii pienemmän haavan kuin täysikokoisten.
On silti myönnettävä, että asia ottaa nyt yllättävän koville, kun en ole ruunaihmisiä. Mutta yritän ajatella järjellä: Kun ei ole tarkoitus Albertista leipoa jalostusoria, ruunaus olisi joka tapauksessa ajankohtainen jossain vaiheessa. Nyt se vaan tapahtuu puolisen vuotta aikaisemmin kuin alun perin suunnittelin.
 |
| Siellä ne odottavat pahaa aavistamatta, komeat pallukat. (Valkoisen läikän olen vahingossa tusannut tuohon kuvankäsittelyssä.) |
Omaa elämääni Albertin paluu lähelle kotia helpottaa merkittävästi - ja myös pienentää hiilijalanjälkeäni toiseen vaihtoehtoon verrattuna. Ainoa oripihattopaikka, jota kävin katsomassa, oli nimittäin noin 40 kilometrin päässä. Se vaikutti oikein ihanalta paikalta, mutta on se kuitenkin aika kaukana.
Vaikka kävisin vain kerran viikossa, ajettavaa tulisi lisää 80 kilometriä viikossa, 320 kilometriä kuukaudessa, yli 2 500 kilometriä yhdessä talvikaudessa. Sen verran enemmän kasvihuonepäästöjä ja sen verran enemmän polttoainekustannuksia. Puhumattakaan ajasta, jonka joutuisin istumaan autossa, vuositasolla kokonaisen työviikon verran.
Sitä paitsi mitä järkeä maksaa satoja euroja kuussa siitä, että ehtii käydä poniaan katsomassa muutaman kerran kuukaudessa? Kun molemmat ponit ovat samassa paikassa, pieniä harjoitustuokioita voi sovitella muun tallitouhuilun lomaan sen sijaan, että pitäisi ajaa 40 minuuttia varta vasten varsaa opettamaan.
Se, että "muuta talleilua" tulee, ei edes vaadi Ruusa-ponin henkiinjäämistä. Nyt on nimittäin sillä lailla iloinen tilanne, että pääsen hevosen selkään aina kun ehdin ja siltä tuntuu, vaikka en ratsua omistaisikaan.
Sitä paitsi mitä järkeä maksaa satoja euroja kuussa siitä, että ehtii käydä poniaan katsomassa muutaman kerran kuukaudessa? Kun molemmat ponit ovat samassa paikassa, pieniä harjoitustuokioita voi sovitella muun tallitouhuilun lomaan sen sijaan, että pitäisi ajaa 40 minuuttia varta vasten varsaa opettamaan.
Se, että "muuta talleilua" tulee, ei edes vaadi Ruusa-ponin henkiinjäämistä. Nyt on nimittäin sillä lailla iloinen tilanne, että pääsen hevosen selkään aina kun ehdin ja siltä tuntuu, vaikka en ratsua omistaisikaan.
 |
| Tältä se nyt näyttää. Kuvausassarin puutteessa on mahdollista saada kokokuvaa vain tällaisessa asennossa. Ihan kuin olisi pientä takakorkeutta ilmassa? (Ensi viikolla minun pitäisi saada Albertista kunnon kuvaa.) |
Albertin talvikauden sijoituspaikka onkin valittu puhtaasti oman jaksamiseni ehdoilla, sillä jaksaminen on ollut normaalia vähemmässä tässä viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Monta vuotta olen taipunut vaikka rinkeliksi, että poneilla vain olisi optimaalisen hyvä olla, järjestänyt koko muun elämän sen mukaan. Nyt tuntuu, että on tullut joku raja vastaan. Ehkä voin olla riittävän hyvä poninomistaja, vaikka luopuisinkin sataprosenttisesta tinkimättömyydestä.
Monta vuotta olen taipunut vaikka rinkeliksi, että poneilla vain olisi optimaalisen hyvä olla, järjestänyt koko muun elämän sen mukaan. Nyt tuntuu, että on tullut joku raja vastaan. Ehkä voin olla riittävän hyvä poninomistaja, vaikka luopuisinkin sataprosenttisesta tinkimättömyydestä.
Albertinkin on varmasti myös ruunana ja aikuisseurassa aivan hyvä olla.
Onpa Albertista tullut hevosen näköinen! Siitä tulee komea kolli, ja oikein hyvä ruuna, uskon niin. Ja ehdottomasti olen sillä kannalla, että itseään on ajateltava, ja Albertin asuminen samassa osoitteessa Ruusan kanssa on varmasti oikein järkevä ratkaisu.
VastaaPoistaSe on kyllä aika hevosmainen! Ja se on jo niin korkeakin, että alkaa olla niissä mitoissa, mihin toivoin sen kasvavan... Jos tämä meno jatkuu niin siitä ei edes tule pientä hevosta, vaan ihan täysikokoinen. No, parempi että kasvaa "liian isoksi" kuin että jää liian pieneksi.
PoistaKyllä tosiaan pitää myös itseään ajatella. Mielestäni se on myös ponien edun mukaista, koska jos väsyn hommaan niin sekään ei ole niille hyvä.
Ymmärrän täysin valinnan oman jaksamisen mukaan. Se on enemmän, kun oikeutettua. Itsekin tein lopulta saman päätöksen ja toin hevosen lähelle kotia työmatkan varrelle, vaikka kaikilta osin en ollutkaan ihan tyytyväinen olosuhteisiin (lähinnä tarhan koko on harmittanut) ja jonkin verran huonot aukioloajat sekä tunnit.
VastaaPoistaNythän kuitenkin on niin, että meille tulee muutto. Koska tallipaikkasopimus on meistä riippumattomista syistä irtisanottu. Paikka onneksi on katsottu ja sovittu. Tallimatka aavistuksen pitenee, mutta toisaalta saan nyt Ripen sellaiseen paikkaan, että voin itsekin pitää vapaapäiviä (olen viimeisen vuoden aikana ollu tallilta poissa varmasti alle kymmenen päivää yhteensä) ja Ripellä on kivemmat olosuhteet tarhailun kanssa, se saa metsätarhan katoksella. :) Ja hoidosta mulla on jo kokemus (kys. henkilö pyöritti Ripen nykyistä tallipaikkaa talven yli). Koska kokemus oli ainoastaan positiivinen (siitäkin huolimatta, että mun hevonen vaati erikoishoitoa koko syksyn ja talven), niin olen tästä muutosta lähinnä helpottunut.
Ripen uudet kuviot kuulostavat kivoilta! Ruusan (ja Albertin) tallillahan on isot metsätarhat enkä parempaa kyllä keksi. Kävelevät siellä tosi paljon ja juoksevatkin. Aina on jotain järsittäväksi tai tutkittavaksi.
PoistaJa olen tosiaan nyt tullut siihen tulokseen, että omaa jaksamistakin pitää miettiä. Ajankäyttöä pitää miettiä siksikin, että omistan myös koiran eli senkin kanssa pitäisi viettää aikaa. Joten pitkät ajomatkat tuntuvat siksikin turhilta - juuri kun sain muutettua lähelle tallia!
Kuulostaa erittäin hyvältä talli- ja palliratkaisulta. Itse olen koko ajan suunnitellut aikaista ruunausta, katsotaan tapahtuuko se jo alle vuotiaana - sen verran vahvalla libidolla varustettu orivarsa sattui syntymään.
VastaaPoistaLotta
:) Vai sellainen se varsa on! Harmittaa, kun en ole saanut aikaiseksi tulla katsomaan! Jotenkin aika vaan kuluu.
PoistaTuntuu jotenkin vaikealta tietää, mikä on paras aika ruunata. Olin alun perin ajatellut, että 2-vuotiaana, mutta toisaalta en halua, että varsa keksii ruveta astumaan. Eivät välttämättä unohda sitä ruunanakaan, mikä haittaa laumaelämää.
Se on ihan järkevää ruunata hevonen, varsinkin, jos siitä ei ole koskaan suunniteltukaan mitään suvunjatkajaa. Helpompaa sille itsellekin ja myös ihmisille, kun ei tarvitse miettiä asumisjärjestelyjä.
VastaaPoistaJa näin kahdella tallilla itse ramppaavana ymmärrän täysin, että ajattelet omaa jaksamista, vaikka minulla molemmat tallit on lähempänä kotiani.
Joo, kyllä ruunaus helpottaa elämää. Olen aina ollut sitä mieltä, että ei-jalostusoriit olisi parempi ruunata ja Albertin kanssa olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että se ei jää oriksi. Kaipa melkein 1,5 vuotta on jo ihan hyvä aika ruunata.
PoistaTällaisen nuoren kanssa tuntuu järkevältä, että se on samassa paikassa, missä muutenkin vietän aikaa, kun sen kanssa ei vielä sillä lailla tehdä paljon. On paljon parempi harjoitella asioita vaikka 10 minuuttia joka päivä kuin kerran viikossa puoli tuntia.