Jotain on tehty oikeinkin - osteopaatin vierailu ja jumppajuttuja

Vaikka usein tuntuu, että mitään en osaa ponini kanssa tehdä oikein niin ehkä on tullut tehtyä jotain oikeinkin. 

Ruusalla nimittäin kävi viime perjantaina hevososteopaatti - ja hän oli yllättynyt siitä, miten hyvältä poni tuntui. Oletan, että hän perusti yllättymisensä ensikohtaamiseensa Ruusa-ponin kanssa. (Ja silloinhan oli tehty paljon väärin, mm. kaviot olivat kengättöminä kuluneet vinoon.)

Kun osteopaatti kysyi, mikä on ongelmana, olisin voinut sanoa monta asiaa, mutten oikeastaan mitään hänen osaamisalaansa liittyvää. Näinkin voi käydä, kun ajankohtaa sovitellaan kalentereihin kuukausia.

Laitetaan tähän vuodenaikaan sopiva kuvituskuva. Paitsi että ei täällä enää tuolta näytä, vesisade tuli kuten peloteltiin.

Kesällä ponilla oli lanneselkä ihan maallikon havaittavasti ns. tuhannen jumissa.

Nyt en ole jumitusta enää havainnut ja lanne oli osteopaatinkin mielestä aivan hyvä! Ilmeisesti olen osannut jumpata sen auki enkä ole onnistunut pilaamaan tuloksia edes tumpulatason ratsastelulla. 

Jotenkin tykkään tästä kuvasta, vaikka poni laukkaa siinä vähän poispäin. 

No, mitä sitten on tehty? On menty etu- ja takaperin.

Mikä olisikaan tehokkaampaa takapää- ja selkäjumppaa kuin peruutus? Eipä paljon muu kuin peruutus ylämäkeen.

Ponihan ei erityisemmin arvosta peruutusta liikuntamuotona, mutta  sen työmoraalia on helppo kasvattaa samalla konstilla kuin ihmisolennonkin: palkalla. Ruusan tapauksessa palkka on maksettu täysimääräisesti porkkanoissa.

Ruusan vastamäkiperuutukset ovat enemmän länkkä- kuin enkkutyyliä, mutta tyyli on puskissa vapaa.

Ruusasta on tullut ylämäkiperuutuksessa aika pro, vaikka itse ylpeilenkin! Alla kuva, josta harjoituksen teho minusta ylämäkeen jopa näkyy (sori kesäisyys, ei ole tuoreempaa kuvatodistetta):

Jumppahommissa on käytetty muutenkin hyväksi mäkiä, joita nykyisestä paikasta löytyy joka makuun.

Mäkiä on menty myös etuperin ja silloin olen yrittänyt aina muistaa mennä vähän siksakiakin, jotta poni joutuisi mutkissa vähän kallistamaan lanneselkää.

Viime viikonloppuna olin fysioterapeutti Heli Hyytiäisen luennolla Lahdessa ja sielläkin selvisi, että nimenomaan ylämäkitreenillä pääsee tuloksiin. Alamäkeen menemisellä ei kuulemma ole samanlaista vaikutusta.

Mutta ei osteopaatin vierailu nyt ihan pelkkää ilonpaistetta ollut, vaan jumejakin löytyi.

Suurimmat tönkköydet sattuivat ammattilaisen käteen oikeasta reidestä ja pakarasta. Tämä ei yllättänyt yhtään: oikean takasen käsittely on ollut kengittäjälle yhtä tuskaa enkä minäkään ole sen kanssa ilokseni tusannut. On kuulemma mahdollista, että vasemman etujalan vamma on kipeyttänyt ristikkäisen kankun. 

Persjumeja osteopaatti jumppasi auki nostelemalla takajalkoja aika ylös, sellaiseen uroskoiran (tai dominoivan nartun) pissausasentoon. Muutaman setin jälkeen jalka alkoi jo silminnähden vetreytyä.

Tätä harjoitusta kuulemma kannattaa kokeilla myös kotona.

Tärkeää on pitää nostettava kinttu vuohisesta taitettuna kohti ponin takamusta, ettei tamma saa mahdollisia protestipotkujaan kohdistettua ihmiseen.

Jalkaa voi kuulemma varovasti pyöritelläkin. Jumppaa ei saa tehdä väkisin, vaan jos poni nykii jalkaa pois niin pitää hellittää ja yrittää sitten uudelleen. Lopuksi voi venyttää jalkaa taaksepäin.

Olen testannut tätä mobilisointijuttua vasta vähän. Poni on suhtautunut asiaan varsin epäluuloisesti, mutta eiköhän tässä päästä yhteisymmärrykseen.

Kankku saa kyytiä.

Kuulemma myös hankijumppa olisi hyväksi kankuille. Ja sitähän - ennen vesisadetta - melko ahkerasti harrastimmekin, toki hiljalleen aloittaen ja toipilasjänteen kestämistä tunnustellen. 

Lauantaina ohjasajaen suoritettu hankitreeni meni vähän överiksikin piukean ponieläimen kanssa. 

Överillä tarkoitan paitsi ponin omaa energiatasoa, myös sitä, että hangessa tuli rämmittyä varmaan lähemmäs 20 minuuttia. Vartti olisi ollut järkevä maksimi. Aiheen kirvoittama itsesoimaus hiukan hellitti, kun sunnuntaina saatoin todeta jänteen olevan rauhallisen oloinen. 

Noh, takaisin osteopaattiin. Hän havaitsi hiukan jumia myös niskassa/kaulassa, muttei mitään hälyttävää. Sitäkin sektoria on jumpattu lähes päivittäin, nimittäin porkkanavenytyksillä.

Porkkanavenytyksistä jatkan myöhemmin, sillä aihe ansaitsee oman käsittelynsä! Sitä sivuttiin myös mainitulla Heli Hyytiäisen luennolla, jonka muuten järjesti Operantit ratsastajat.