Hengitin hevosen selässä - katso video (alexander-tekniikkaa)

Otsikko ei ole vain klikkisellainen, vaan todellakin viikonloppuna hengitin hevosen selässä. Eikä tässä edes kaikki, vaan tein tämän samalla ratsastaen harjoitusravia! Todisteena tästä on olemassa videokuvaa.

Sitä en lupaa, että hengitys näkyy videolla. Välttämättä ei näy paljon muutakaan kehollista, koska paksu toppatakki. Toppahousut otin kuitenkin pois, joten jalan hölskyminen sentään näkyy.

Oheiset laadukkaat pysäytyskuvat ovat kaikki samaisesta videomateriaalista pysäytettyjä, joten sori niille, jotka odottavat blogeilta esteettistä tyydytystä.

Siellä sitä pötkitään menemään.

Viime viikonloppu siis vierähti taas Balanssiin-tilalla, nyt Sirpa Tapanisen alexander-tekniikkakurssilla.

Kun kävin ensimmäisellä alexander-tekniikkakurssillani helmikuussa, olin sen jälkeen jonkinlaisessa kehoeuforiassa muutaman päivän. Tällä kertaa vaikutus ei ollut ihan niin radikaali, mutta vähän helpompi on taas olla ja hengittää.

Tällä toisella kerralla ymmärsin jo keskittyä nimenomaan hengitykseen, niskan vapauttamisen ohella. 

Kun en ole treenannut alexander-tekniikkaa itsekseni enkä ole saanut mentyä opettajan pakeille, edelliskerran vapautumisen jälkeen olen alkanut vähitellen taas estää omaa hengitystäni enemmän ja enemmän. 

Verryttelyä ennen omaa vuoroa. Niin kylmä tuli, että oli pakko laittaa takki takaisin päälle. Varsinaisessa sessiossa vasen kierros ei enää onnistunut oikein ollenkaan.

Taas piti kuvitella paljon pehmeyttä joka puolelle: kainaloihin, olkapäiden sisään, kylkiluiden väliin. Pallean pitäisi antaa täyttyä kuin ilmapallon. Nyt ehkä merkittävin, ehkä vähän uusikin, ajatus oli pehmeys rintalastassa ja sen ympärillä. Kyseisen kehonosan kuulemma kuuluisi myös liikkua hengityksen tahtiin.  

Tässä vaikuttaisi olevan sellainen noidankehä, että jos jännittää, ei voi hengittää ja toisaalta jos hengittää, ei voi jännittää.

Lattialla aktiivisessa rentoutusharjoituksessa teimme ensimmäisen varsinaisen hengitysharjoituksen: ei saanut itse hengittää, piti vain rentouttaa rintalasta ja muu keho, antaa hengitysrefleksin ottaa valta.

Vastoin odotuksiani onnistuin kuin onnistuinkin antamaan hengitysrefleksille mahdollisuuden. Enkä edes pökertynyt yrittäessäni.

Kuvamateriaalissa on ehkä hiukan toiston makua.

Aika hieno tunne muuten, se kun hengitys pelaa edes yksittäisten hengenvetojen ajan refleksillä. Silloin koko rintakehä avautuu, happi kulkee keuhkojen perukoille asti niin kuin sen kaiketi olisi aina tarkoitus tehdä. Silloin kun otsalohkon komentelemat pinnalliset lihakset kaikelta jäkittämiseltään ja kontrollifriikkiydeltään sen sallivat.

Ja vaikka minusta tuntui, että olin palannut tismalleen samaan kuin ennen ensimmäistä kurssia, Sirpan mielestä hengitys oli jo kurssin alussa enemmän vapautunut kuin aikaisemmin.

Lisäksi, kuten jo aiemmin hehkutin, onnistuin edellä kuvatussa hengitysharjoituksessa myös hevosen selässä. Ja vieläpä vähän ratsastaen.

Vaikka tämä ei ollut mikään varsinainen ratsastuskurssi, halusin nyt kokeilla sitäkin. En halunnut pelkästään istuskella ja hengitellä, koska kotioloissa olisi kuitenkin tarkoitus soveltaa tätä ihan tekemiseenkin.

Hevosen selässä edelleenkin jännityn kainaloista ja sitä kautta lapaluiden välistä ja sitten koko kropasta. Positiivinen havainto oli kuitenkin se, että jännityn nyt merkittävästi vähemmän kuin helmikuussa.

Eli vaikka alexander-altistus on ollut lyhytkestoista, jotain siitä on tarttunut kehoon pysyvämminkin.

Ihmisen ei ilmeisesti tarvitse jännittää kainaloita ja hartioita pysyäkseen hevosen selässä, jos tuki tulee alhaalta. Ja alhaalla tarkoitettiin painovoimaa. Se on ratsastajan(kin) paras ystävä (toim.huom. ainakin silloin, kun liikerata ei lähde erkanemaan hevosesta).

Voi antaa painovoiman vetää takapuolta satulaan, sallia takamuksen samalla levitä kuin suklaa kuumuudessa. Yhtä aikaa seistä ja istua. 

Yllättävän haastavaksi osoittautui katse. Sen pitäisi olla elävä ja liikkuva. Katse kuitenkin helposti jähmettyy yhteen asentoon, ja silloin jähmettyy paljon muutakin. 

Videotodisteita (alkuperäisen ääninauhan kera):


Linkki videoon

Kyllä tuossa jotain eroa on pätkään joka otettiin sunnuntaina ennen kuin oli minun vuoroni olla opastettavana. Aika hyvin näkyy tuossa alemmassa videossa syy siihen, miksi siirtymät eivät tahdo oikein onnistua. Kun oma istunta alkaa huojua joka suuntaan niin on hevosenkin aika vaikea pysyä vakaana.


Linkki videoon.

Vaikka tämän toisen alexander-tekniikkakurssin oivallukset eivät olleet yhtä tajunnanräjäyttäviä kuin ensimmäisen, tajusin nyt monta asiaa, jotka ehkä ensimmäisellä kerralla jäivät vähän epäselviksi. 

Nyt oivalsin, mitä Sirpa tarkoittaa toistellessaan lausetta "kun ajattelet tekeväsi asian x, älä tee mitään". 

Emme voi estää kehomme vuosikymmenien aikana kehittämiä epäergonomisia tapoja tehdä asioita (aina ne tavat sisältävät niskan jännittymisen ja samalla pelkoreaktion alkamisen kehossa), mutta voimme pysäyttää reaktion sen alettua. Eli ennen kuin tekee, mitä ajatteli tehdä, pysähtyy, rauhoittuu ja ajattelee niskaa vapaaksi.

Sekunnin murto-osan pysähtymisellä saa estettyä pakoreaktion itsessään. Ja tehtyä asiat vähän helpommin, lihakset vähän vähemmän jumissa.

Jos on tapana esimerkiksi roikottaa päätä (mitään en tunnusta), ei pidä korjata asiaa työntämällä päätä vastakkaiseen suuntaan. Pitää vain lakata työntämästä päätä eteen. Silloin kehon autonominen lihaksisto korjaa pään selkärangan jatkeeksi.

Esimerkin lisäksi tämä pätee ihan kaikkeen kehonkäyttöön. Ei kannata tehdä tietoisesti pinnallisilla lihaksilla sitä, minkä voisivat hoitaa myös autonomiset asentolihakset - ilman vaivannäköä.

Taaperotkin sen osaavat!

"Jos se on monimutkaista, se ei ole hyvää kehonkäyttöä", toisteli Sirpa. Hyvä kehonkäyttö voi olla yksinkertaista, muttei todellakaan helppoa ainakaan otsalohkon ylikäyttäjille eli meille taaperoiän ehkä pari vuotta sitten ohittaneille.

Loppuun vielä pieni videopätkä vasemmasta kierroksesta. Vasemmasta kierroksesta on tullut minulle entistä vaikeampi ja tällä kertaa se ei meinannut ollenkaan onnistua. Ehkä aloin myös väsyä, kun olin minuuttikaupalla jumputellut harjoitusravia. Onneksi kuitenkin lopussa vähän helpottui.


Linkki videoon

Suurkiitokset kurssikaverille videoinnista! Näistä on niin paljon hyötyä ja ne toimivat mukavasti myös sellaisina tarkastuspisteinä matkan varrella.

Joku saattoi kuvien ja videoiden ratsun tunnistaakin. Sehän oli jo Katariinan kurssilta ja sitä ennen etätunnilta tuttu mahtipappa Jarco. En tiedä, olisiko mahdollista olla tykkäämättä Jarcosta. En oikein usko.