Empiirisiä tutkimuksia arjessa ja tieteessä: poni osaa pyytää apua

Vähän aikaa sitten luin tutkimuksesta, jonka mukaan hevonen osaa pyytää ihmiseltä apua. Käsi ylös, kenelle oli uutta tietoa? Jälleen kerran on tieteellisesti todistettu asia, jonka hevosihmiset ovat tienneet ehkä noin aina.

Syvästä arkipäivän tietämyksestäni huolimatta aina silloin tällöin (ehkä suunnilleen joka toinen päivä) tulee tilanteita, joissa kommunikaatio ponieläimen kanssa ei ole varsinaisesti huipussaan.

Koska laadin aikatauluni aina varsin optimistisesti,
valokuvaus on hoidettava samalla kun jalat kylmäytyvät.

Otetaan nyt esimerkiksi sellainen päivä kuin viime sunnuntai, jolloin poni tallin käytävällä hoitaessa kiukutteli koko ajan. Vaikka kuinka yritin tehdä kivoja juttuja, Ruusa vain polki hulluna toista etujalkaa. Edes hännän harjaaminen ei saanut ponia rauhoittumaan, eikä alati kutiavien ruhonosien rapsuttelu.

Mikä sillä nyt on?

Lopulta kyykistyin rapsuttelemaan jalkaa ja hätistelemään sen ympärillä pörränneitä kärpäsiä pois. Poni rauhoittui välittömästi. Sitten käsi osui ruununrajassa johonkin erilaiseen. Kas, siinähän olikin haava! Pintanaarmu, mutta se oli nyt selkeästi - varsinkin kärpäsiin yhdistettynä - herneenä prinsessan patjan alla.

Aika turhauttava tilanne varmaan ponille. Tyyppi yrittää vääntää tilannetta rautalangasta ja ihmistampio ei vaan tajua.

"Itsepä olet opettanut", totesi tallinpitäjä tarinan kuultuaan. Siis opettanut ponin siihen, että se saa ilmaista itseään. Mielestäni en ole erityisesti opettanut, olen vain ollut kieltämättä. Opettamista tietty sekin.

Pitäähän ponillakin olla oikeus kertoa, jos kaikki ei ole ok!

Ja Ruusa ei totisesti jätä ilmaisunvapauttaan käyttämättä. Voi toki olla, että ilmaisu olisi jonkin verran hienovaraisempaa, jos omistajan kuullunymmärtäminen olisi vähän paremmalla tasolla.

Näin kesäaikaan ilmaisunvapaus tosin kohdistuu pääasiallisesti sen kertomiseen, mistä orjan ihmisystävän olisi suotavaa raapia. Esimerkiksi etujalkojen takana mahan alla saattaa olla sellainen paikka.

Kännykkälaatua. Vähän yritin nettiohjelmalla säätää. Poni olisi aika passelissa näyttelykunnossa, mutta minkäs teet kun ei terveystilanne salli esittäytymistä.

Mutta tosiaan, Ruusa sai perjantaina kauan odotetut kengät. Tämä tarkoitti pääsyä pois eristyssellistä ainakin suurimmaksi osaksi päivää.

Poni pääsi heti keskittymään olennaiseen, kuten alkupään kuvista näkyy. Keskittyminen oli sen verran vahvaa, ettei yhtään edes haitannut, että kaverit jäivät tarhan puolelle natustamaan säilykkeitä.

Sittemmin poni on ottanut ilon irti eristyksen päättymisestä myös sosiaalisessa mielessä. Myös 2-vuotias vuonistamma oli selvästi kaivannut kupsuttelukaveriaan.

Tokikaan Ruusa ei nyt välittömästi ole vihreällä täyspäiväisesti, vaan laidunnusaikaa kasvatetaan pikkuhiljaa. Tätä ennen poni on jo viikon verran uudelleentotutellut vihreään maisemanhoidollisissa tehtävissä ihminen narunsa toisessa päässä - kuten viimeisestä kuvasta näkyy. Toivotaan, ettei tule enää oireita.