Formulasamppanjasta seurustelujuomaksi ja kuukauden blogi

Olen aina sanonut, että jos welsh-poni olisi juoma, se olisi pirskahteleva samppanja. Tämä pätee myös erääseen sairauslomalta palailevaan welsh-poniin.

Loman päätyttyä mainittu lemmikki muistutti lähinnä sellaista kuohujuomaa, jollaiseksi se television mukaan muuttuu, kun joku voittaa jonkun autokisan. Ponielämässähän tämä tarkoitti jatkuvaa keskustelua siitä, miten kovaa ja korkealta ponin on sopivaa pirskahdella/kuohua.

Vähitellen welsh-samppanja on kuitenkin alkanut palata enemmän sellaiseksi sivistyneeksi seurustelujuomaksi.

Transformaatio vaati liikutusta muutamana päivänä peräkkäin.

Poni on ollut välillä aika hellyydenkipeä. 

Ei ponia tietysti oikein voi kuohunnasta syyttää, kun tarhan pohjakaan ei oikein ole ollut pinkomiskunnossa. Vesisateet ovat syöneet sieltä myös mahdollisuuden lumikylpyihin. Tärkeä osa mammatamman liikuntahetkiä onkin ollut lumessa kieriskely, silloin kun ei ole ollut ohjasajovermeitä päällä.

Ohjattu liikunta on toki ollut kevyenlaista ja se on tapahtunut ilman ylimääräistä painolastia selässä.

Kevytkin jumppa on riittänyt hengästykseen ja välillä - ihmisen suunnitelmista riippumattomista syistä - on vedetty vähän hikeäkin pintaan. Palautuminen on kuitenkin nyt ollut aivan normaalin rajoissa. Toivotaan että hyvä hengitystilanne jatkuisi!

Tilanne on siis omaponirintamalla pitkästä aikaa melko rauhallinen. Nyt, kun asia on julkisesti sanottu, tulee varmaan eteen seuraava katastrofi. Mutta onpahan saatu hetken aikaa nauttia erityisongelmattomasta tilanteesta.

Poniongelmien pienuus on mahdollistanut keskittymisen sen miettimiseen, miten järjestän heppailuasiat helmikuun alusta lähtien. Silloin nimittäin suuntaan työelämässä kohti uusia haasteita, mikä valitettavasti tarkoittaa tallimatkojen pitenemistä. Mutta ainakin nyt on budjettiin tiedossa jonkinlaista tulovirtaa seuraavaksi pariksi vuodeksi. (Vakityö olisi seuraavaksi kiva ylläri.)

Lopuksi vielä kiva uutinen: jokin aika sitten sähköpostiin tupsahti ilmoitus, että tämä blogi on äänestetty Jalustin.netin kuukauden blogiksi! Kiitos paljon kaikille äänestäneille!

On aina kiva voittaa, etenkin kun en ollut edes huomannut kilpailevani. Jos kiinnostaa, voi käydä lukemassa voittohaastattelun täältä.

Kohti normaalia ja Pullan ensimmäinen pärstäkuva (ehkä)

Olen jälleen yrittänyt aloittaa Ruusan saikunjälkeisen liikutuksen talutuskävelyillä. Talutus on toteutunutkin, kävely ei niinkään. Pitkähkön lepojakson jäljiltä ponin "kävely" muistuttaa enemmän sekalaista tohotusta - höystettynä ajoittaisilla ilmaveiveillä.

Eilen kokeilin ohjasajaa eikä siinäkään meinannut oikein käyntiä löytyä. Aika hienoa ravia poni kyllä ajoittain esitti. Esitys tuli pyytämättä, mutta ei oikeastaan yllättäen.

Voinee sanoa, että Ruusan energiataso on vähintäänkin palannut sairastumista edeltäneisiin sfääreihin. Poni on myös ollut ihmissuhteessaan hyvin hellyydenkipeä. Suhtautuminen lajitovereihin on ollut selvästi nuivempaa.  (Ruusan johtajuuskausi jäi lyhyeksi, joten sillä on kuitenkin tarhaliikenteessä väistämisvelvollisuus.)

Sen sijaan ponin hengityskapasiteetin taso on jättänyt toivomisen varaa. Vaikka epäilin/toivoin tämän johtuvan sairausloman jälkimainingeista, päätin (vaihteeksi) hyödyntää eläinlääkärin saapumista tallille. 

Jotta eläinlääkäri saisi tilanteesta realistisen kuvan, juoksutin ponia ennen tutkimusta hengästymiseen asti. Kävi klassisesti: pelkkä eläinlääkärin läsnäolo sai oireet katoamaan. Poni palautui aivan hyvin ja sekä keuhkot että sydän kuulostivat stetoskooppiin normaaleilta.

Syksyllä ostettu Bucas Smartex -talviloimi on ollut hiukan pettymys: se ei tahdo millään pysyä suorassa. Halpismalli Freedom sen sijaan istuu ja pysyy paikoillaan kuin hansikas.

Sydäntä ja sen pamppailutiheyttä tarkkailtiin siksi, että erikoislääkäri huolestui aiheesta marraskuussa.

Tuolloin poni nimittäin palautui liikutuksesta hengityksellisesti hyvin, mutta sydän jäi hakkaamaan. Koska sydämen tilanteesta kielivä troponiinientsyymi oli kuitenkin normaali, eläinlääkäri päätyi pitämään kiihtynyttä pulssia lääkityksen sivuoireena (se on mainittu lääkkeen selosteessa). Ilmeisesti näin olikin.

Sydäntilanteen normalisoituminen oli valtaisa helpotus omistajaportaalle, joka oli jo ehtinyt syyttää itseään sydänlihastulehduksen aiheuttamisesta ponilleen.

Sitten otsikossakin mainostettuun Pullaan.

Koska ponitäti on huolestumiseen (kieltämättä jopa hysteerisyyteenkin) taipuvainen elämänmuoto, myös syntymättömän ponin kunto on ollut mielen päällä.

Tähän on johtanut tietenkin taannoinen herpes-säikähdys, mutta myös se fakta, että Pulla on ollut viime aikoina aika laiska jumppailija. Minusta se potkiskeli alkutalvesta pontevammin.

Kyllä sieltä jotain muljuntaa on tuntunut, mutta kovin laimeaa on ollut kasvatti nro kakkosen liikuntainnostus. (Kasvatti nro ykkösen potkut olivat vastaavassa elämänvaiheessa todettavissa ihan silmämääräisestikin.)

Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että olisi ihan hyvä idea tsekata tilanne. Satuimme asian äärelle Pullan päiväuniaikaan, mutta raukka joutui tutkimusta varten heräämään.

Tutkimuksessa todettiin, että sikiö on a) elossa (tärkeintä) b) normaalin oloinen (myös äärimmäisen tärkeää).

Jälkimmäiseen kohtaan sisältyy se, että Pulla on aivan normaalin ponisikiön kokoinen. Ainakin tässä vaiheessa. Nythän se kunnon kasvu vasta alkaa, huomautti tosin eläinlääkärimme, joka on erikoistunut näihin lisääntymisjuttuihin. Mutta lopputiineyden nopean kasvun vaihe ei ole ponihevossikiöiden erityispiirre, vaan sama pätee ihan poniponisikiöihinkin.

Koska Pullaa kuitenkin alkaa olla jo koko kohdun täydeltä, tolkullisen ultraäänikuvan saaminen siitä osoittautui varsin haasteelliseksi. Edes eläinlääkäri ei heti aivan hahmottanut, missä kohdassa Pullan ruhoa oltiin menossa.

Lopulta löytyi kuitenkin naama. Vahvasti ehkä. Naaman poikkileikkaukseksi eläinlääkäri mittaili noin neljä senttiä. On siinä vielä kasvamista ennen ulkomaailmaan putkahtamista.

Mutta saanko esitellä, Pullan ensimmäinen pärstäpotretti (ehkä):

Ymmärtääkseni pienempi musta aukko on ehkä silmä ja turpa on tuolla oikealla. En tiedä, mikä tuo isompi musta aukko on. Ehkä aivojen paikka? 

Vielä vajaat neljä kuukautta synttäreihin. Tästäkö tulee sanonta "odottavan aika on pitkä"?

Hempeästi kohti vuotta 2017

Uusi vuosi vaatii uutta ulkoasua, etenkin kuin aiempi oli kovin kesäinen. Tavalliseen tapaani en ole tehnyt mitään mittavaa remonttia, vaihtanut vaan bannerin tuttuun ja turvalliseen muuhun ulkoasuun. Edellinen banneri oli loppujen lopuksi ihan mieleinen ja voi olla, että käytän samaa sapluunaa myöhemmin eri kuvilla.

Tämän uuden bannerin oikeastaan rakentelin jo marraskuussa, mutta sitä piti vähän aikaa sulatella. Se olisi vaatinut ehkä kuitenkin myös taustan muuttamista. Se on ehkä vähän turhan runollinen suhteessa blogin tekstien tyylilajiin, mutta saa kai sitä välillä hempeilläkin. 

Uusi ulkoasu:

Vanha:

   

Vuoden eka: Seitsemän kuukauden viralliset mahakuvat

Ihan ensimmäiseksi hyvää uutta vuotta kaikille! 

Uusi vuosi tarkoittaa uutta kuukautta ja uusi kuukausi tarkoittaa tietysti yhtä kuukautta vähemmän odotettavaa. Eli tänään tuli Ruusalla täyteen 7 kuukautta tiineyttä. Sehän tarkoitti tietysti tarvetta ottaa virallisia mahakuvia.

Muistin jopa ottaa mukaan edustussuitset. Heti näyttää poni astetta hienommalta. Sääkin vähän suosi.

Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että ponin kinttua on lähiaikoina taas ultrattu. Tämä johtui siitä, että meille kävi ikävä loimitusonnettomuus, jonka jälkeen syksyllä paranneltu jänne pari päivää vaikutti vähän turvonneelta. Onneksi se osoittautui kuitenkin ehjäksi.

"Ei sillä mikään jäätävän iso maha ole", oli ensimmäinen kommentti, jonka Facebookissa sain yllä olevaan kuvaan. 

Totta, olen minä monella ruunallakin nähnyt pyöreämmät muodot. Mutta kun vertaa kuviin ei-tiineestä Ruusasta, vaikka pulskassakin kunnossa, ero on selvä (katso vaikka Poni-välilehden ensimmäistä kuvaa). 

Toisaalta kun vertaa muutaman viikon takaisiin kuviin niin ihan kuin maha olisi pienentynyt! Pitäisikö nyt olla huolissaan?

Kyse lienee rasvakerroksen ohentumisesta, sillä kylkiluut tuntuvat taas. Ruokaa olen jo vähän lisännyt, koska ei ole tarkoitus, että tiine tamma varsinaisesti laihtuu.

Vähitellen pitäisi keksiä, mitä tammarehua syöttäisi tiineyden viimeiset kolme kuukautta. Nyt ei ole vielä tuntunut tarpeelliselta syöttää väkirehua, koska kylkiluiden ja nahan välissä on kuitenkin edelleen myös laardia. Ja heinässä on analyysin mukaan varsin mukavasti proteiinia (SRV 80).

Mutta toivotaan, että mahan kohtuullinen koko on hyvä merkki siitä, että sen sisällä majaileva jälkikasvu olisi pikkuponin synnytettävissä olevaa kaliiberia.  

Jouduimme ottamaan kuvia auringon sijainnin takia alamäkeen.

Viime kerrallahan mahakuvia ei saatu edestäpäin otettua ollenkaan eikä tehtävä tällä kertaa ollut sen helpompi. 

Perusnäyttelyposeeraus irtoaa kokeneelta patsastelijalta rutiinilla (vaikka korvien saaminen pystyyn vaatiikin houkuttelua), mutta että pitäisi edessä olevalle kameralle keikistellä, on sitten kokonaan toinen juttu.

No, kaikesta sählingistä huolimatta kuvaaja ehti räpsäistä sai ainakin yhden kivankin etukuvan.

Tämä oli kivoin, vaikkakaan ei kuvaavin, etukuva.
Tosin ponin etujalat näyttävät siinä tavallistakin vinommilta.

Vuoden vaihtumisesta täytyy vielä mainita, että se oli erittäin tervetullut muutos. Viime vuosi tuntui hirveän pitkältä, etenkin loppupäästä. Toivottavasti tämä vuosi on helpompi. Aivan erityisesti tietenkin toivon, että seuraavat runsaat neljä kuukautta menisivät kivasti ja nopeasti. 

Terveyspuolella paremmasta ei kyllä ole hirveästi merkkejä ilmassa, sillä ponitäti heräsi vuoteen 2017 flunssassa. Vastahan olin kipeänä elokuussa! Ei näin usein tarvitsisi.

Onko muka pakko, jos ei taho?

Valitettavasti myöskään ponikon nelijalkainen jäsen ei taida ihan olla vielä kunnossa. Tänään se hengästyi selvästi ja jopa hikosi pienellä talutuskävelyllä. Räkääkin poni päristeli sieraimistaan ihan näkyvän määrän.

On tosin myönnettävä, etteivät hengästys ja hikoaminen tulleet ihan pelkästä kävelystä. Nyt virallisesti 6-vuotias ei kolmen viikon tarhalevon jälkeen tahdo oikein ymmärtää kevyen aloituksen päälle. Etenkin pellon laidassa ollut nuotio sai sen luulemaan itsensä Wienin ratsastuskoulun lipizzaksi. 

Ehkä olisi viisasta määrätä lepoa vielä ainakin yksi viikko, kun flunssa ei vielä näytä hellittäneen ja rauhallinen aloitus vaatisi varmaankin lääkkeellistä apua. Tai ehkä pitäisi kehitellä sille jotain älypelejä, että energiataso alentuisi talutuskävelyjen vaatimalle tasolle.

Uusi kamera, mahdollisesti paremmat kuvat

Viime päivitys oli epäilemättä aika ankeaa luettavaa, joten vaihdetaanpa levyä.

On tässä ollut sentään ilon aiheitakin, ainakin yksi isohko sellainen, joka paljastui joulupaketista. Nimittäin upouusi kamera!

Paketissa oli Canonin 80D - juuri se runko, jonka olin ajatellut ostaa sitten joskus, kun a) vanhasta aika lopullisesti jättää tai b) on rahaa. Kumpi nyt vaan ensimmäisenä tapahtuisi. Eli alatisairaan ponin keskituloisena omistajana tod.näk. ensin mainittu. 

Olenko ollut sittenkin myös vähän kiltti, vaikka en itse ole sellaista ponikiireiltäni tullut huomanneeksi? Tai ehkä todennäköisemmin kilttejä ovat vain lahjan antajat, tietäen kameraturhautumiseni määrän. (Joo, kieltämättä huono puuseppä tässä syyttelee välineitään.)

Entiseen kalustoon verrattuna 80D:ssä on hyvää muun muassa videokuvausominaisuus. Tähän asti olen voinut videoida joko kännykällä (jossa on muisti täysi) tai pokkarikameralla (jonka akkulaturi on paikassa tuntematon).

Toistaiseksi olen testannut uutta runkoa vain 17 - 50-millisellä objektiivilla.

Yllättävän eri tavalla tämä runko reagoi esim. tarkennuksen ja valotuksen kanssa kuin vanha malli. Asetusten kirjo vaatii vähän pitempiaikaista opiskelua kuin jouluna suoritettu manuaalin tärkeimpien kohtien pikaselaus.

Sen verran on jo tullut havaittua, että tämä uutuus on muuten hämäräolosuhteissa aika huikeasti paljon tymäkämpi peli kuin 7 vuotta vanha 50D.

50D:ssä jo ISO 2000 tuotti melko ankeaa jälkeä, 80D ottaa aivan kohtuullisia kuvia vielä 10 000:ssakin. Voitteko käsittää? Minä en. Ainakaan vielä. Kohtahan siihen jo tottuu ja alkaa kaivata vielä parempaa.

Voi toivoa, että uusi kamera jollakin tavalla kohentaisi tämän blogin kuvien laatua. Ihmeitä ei toki voi odottaa, kun rungon takana oleva henkilö pysyy kuitenkin samana. 

Enää ei vissiin voi vedota kaluston ikään, jos kuvat ovat suttua, vaikka linssit pysyvätkin toistaiseksi samoina. Pikkuisen kyllä kutkuttaisi sitäkin osastoa päivittää, kun mitään en ole kamerakassiin ostanut ainakaan viiteen vuoteen. Tosin aika vähällä käytöllä on se kassissa oleva sisältökin ollut.

Olen vähän testaillut uutta kameraa koti- ja talliolosuhteissa. Huippukokemuksilta on toistaiseksi vältytty: tallilla kohdemateriaaliksi on ollut tarjolla vain varjoisassa tarhassa nuokkumista ja koirakin sanoi jouluna ei kuvaamiselle, vaikka se on yleensä melkoinen supermalli.

Ehkä pitäisi lähteä pitkästä aikaa pyörähtämään jossain kisoissa. Ratsastuskilpailut ovat ehkä maailman tylsintä kuvattavaa (poislukien tietysti Laatuponikisa), mutta kuvaajan sormiharjoituksena erittäinkin toimivaa settiä.

Ja kuukauden taas vaihtuessa täytynee ottaa toinen setti virallisia mahakuvia. Ehkä innostun taas uudelleen kuvaamisesta.