Ruusan karkauspäivät ja perinteinen loman avaus seitinohuilla (ponin)

Niin se loma vierähtää nopeasti, viimeinen viikko alkoi tänään! 

Loman alkupuolihan kului aika perinteisissä merkeissä eli heti alkajaisiksi näppäilin puhelimeen eläinlääkärin numeroa. Koska suurin osa alueen eläinlääkäreistä on heinäkuussa lomalla, soittelin sille klinikalle, joka oli auki. 

Syy puhelulle oli se, että Ruusa-ponilla on ollut eläinlääkärinsä kanssa eri mielipide aiheesta tässä kuntoutusvaiheessa sallitut askellajit (käynti).

Lammella kasuaalisti tavanomaiseen talliasuun pukeutuneena. Kuva: Leena Kahisaari

Virallista loman alkua edeltäneenä sunnuntaina kävi nimittäin niin, että menin ihan vain nopeasti laittamaan vesiletkua Ruusan juomakuppiin. En kiinnittänyt hirveästi huomiota siihen, menikö ovi kunnolla kiinni, olinhan ihan vain nopeasti käymässä muutaman metrin päässä, Ruusa söi puuroja ja se ei ole ennenkään lähtenyt, vaikka ovi olisi ammollaan.

"Eihän se ennenkään" on usein katastrofin resepti, niin nytkin. Ei poni ennen ole lähtenyt, mutta nyt läksi. 

Siellä se jännevammatoipilas sitten kirmaili pihassa ilman rihman kiertämää ja esitti koko repertuaarinsa - kaikkea muuta kuin sitä käyntiä. Näimme muun muassa liitoravia, kiitolaukkaa ja pukkilaukkaa, tiukoilla kurveilla ryyditettynä. 

Näiden esitysten välillä kaviokuumetaustainen elikko nautti niin paljon tuoretta ruohoa kuin suinkin ehti ennen seuraavaa spurttia. Eikä muuten ollut missään aikeissa antaa kiinni. Kiinnijäämishaluttomuuteen toki saattoi vaikuttaa oma mielentilani ja käytökseni, jotka eivät kaikilta osin olleet mallikelpoisia. Tai no, miltään osin. 

Toisella lammella. Kuva: Leena Kahisaari

Menoa ja meininkiä jatkui pihamaalla ja pikkutiellä ehkä puoli tuntia, kunnes tallikaverit saivat ohjattua ponin vanhalle kentälle. Vielä sieltäkään en saanut sitä kiinni noin puoleen tuntiin, vaikka pidin välissä tauon omien jokseenkin ylikuumentuneiden hermojeni viilentämiseksi. 

Seikkailun jälkeen vammainen polvi oli selvästi turvonnut. Kylmäsin jalan, vaikka oikeasti teki mieli ampua koko elikko. 

En kuitenkaan ampunut vaan, kuten tekstin alusta voi lukea, varasin ponille ajan klinikalle. Halusin tietää, miten silpuksi oli jo valmiiksi harvakaikuinen patellaligamentti mennyt. Tätä tietoa odotellessa sain ohjeeksi kylmätä polvea ja pitää poni levossa. Korkeintaan 10 - 15 minuuttia kävelytystä päivässä. Sillä lailla meni ensimmäinen lomaviikko. 

Kuva: Leena Kahisaari

Totuuden hetki koitti vielä samalla viikolla eli viikko sitten perjantaina, kun Ruusa otti nk. seitinohuet lähimmällä klinikalla.

Hämmästyttävää kyllä, vapausseikkailu ei ollut repinyt ligamenttia silpuksi, vaan diagnoosi oli kutakuinkin sama kuin paria viikkoa aiemmin. Tosin nyt ilmeni, että vaurio on aiemmin tietämääni laajempi: harvakaikuisuutta on kahdessa eri patellasiteessä. Ei ilmennyt, oliko toisessa ligamentissa ollut vaurio tämän koko ajan vai oliko se uusi.  

Niin tai näin, harvakaikuisuus ei tämänkään eläinlääkärin mukaan ollut niin pahaa, ettemmekö voisi palata kuntoutusohjelman pariin. 

Kuva: Leena Kahisaari

Kuntoutus alkoi uudelleen heti klinikkareissua seuraavana päivänä, jolloin suuntasimme kahdestaan lammelle. 

Poni kahlaili upeasti, vaikka itse kirjaimellisesti keikuin selässä ilman satulaa (pitkälti harjoitellakseni tämän postauksen kuviin johtanutta sessiota varten). Selässä oli aika paljon kiikkerämpää kuin muistin edelliseltä ilman satulaa -ratsastuskerralta viiden vuoden takaa! Ponin ei olisi tarvinnut tehdä kummoistakaan peliliikettä, ja olisin läiskähtänyt perunasäkkinä veteen. Ruusalle pisteet kärsivällisyydestä. 

Kotimatkalla sitten koeteltiinkin kärsivällisyyttä taas kädellisen päässä. Kahlailun kastelema Ruusa oli pian lammelta lähdön jälkeen köllöllään maassa. Piehtaroituaan sen ei tarvinnut kuin ravistaa päätä ja vähän vetäistä - ja tadaa, pitelemieni ohjien toisessa päässä ei enää ollutkaan kuin suitset. 

Lammen vieressä. Kuva: Leena Kahisaari

Vapauden koitettua poni jaksoi hetken keskittyä ruohoon ja karkuun kävelyyn, mutta aika pian se rynnisti laukalla ohitseni ja suuntasi kohti tallia. Matkalla vetäisi komean kunniakierroksen kaurapellossa.

Sain kävelymatkalla tallinpitäjän kiinni puhelimitse ja paikalle ehtiessäni Ruusa oli jo vangittu tarhaan. Tällä kertaa se antoi jopa heti kiinni. Jotain oli ponitäti edellisestä selkkauksesta oppinut ja hermojen jäähdytysjärjestelmä tällä kertaa toiminut. 

Se täytyy kyllä muistaa kuntoutuksen jälkeiseen liikutukseen, että ponilla on yllättävän hyvä kunto. Noin 1,5 kilometrin laukkapätkä sai sen palkeet toki käymään, mutta hengitys tokeentui ihan kohtuullisessa ajassa. 

 

Kuva: Leena Kahisaari

Karkauspäivä kakkosen jälkeen en tilannut uutta ultraa. Jos jalka on tällä kertaa ottanut itseensä, sitten on. Tosin on mahdollista, että eräs eläinlääkäri jossain vaiheessa tulee harjoittelemaan jänneultrausta Ruusalla.

Maallikkomutulla tilanne vaikuttaa ihan hyvältä, sillä seikkailunsa jälkeen poni on tuntunut tyytyväisemmältä ja se on kävellyt huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Ehkä Ruusa tarvitsi tätä, henkisesti ja fyysisesti.

En silti ajatellut ottaa enää yhtään mitään riskejä. Muistan taas letittää suitsien niskahihnan harjan sisään - jopa ohjasajossa, vaikka poni ei siinä ole koskaan saanut suitsia päästään - enkä jätä pihaton ovea hetkeksikään lukitsematta. Se, että aiemmin välillä näistä lipesin, oli tietysti silkkaa tyhmyyttä. 

Katsotaan, löytääkö poni vielä lisää aukkoja turvajärjestelmästäni.

P.S. Lampikuvat on otettu eilen, kun Kani kävi taas vierailulla. Valo oli vähän hankala, mutta ihania kuvamuistoja tuli!