Ja taas synttärit! Ruusa on selviytynyt jo 9-vuotiaaksi

Ruusa-ponin synttäripäiviä ei ole tavattu täällä blogin puolella suuremmalti hehkutella sen jälkeen kun ponista tuli ns. täysi-ikäinen. 

Mutta tänään juhlitaan ja miksipä ei juhlittaisi, onhan Ruusa-ponin selviytyminen 9-vuotiaaksi asti jo aikamoinen saavutus itsessään! 

Blogin pitkäaikaisimmat lukijat saattavat muistaakin, että olen useaan otteeseen ollut kohtalaisen varma, että käsillä oleva vamma tahi sairaus on ponin kohtaloksi. Vaan tuossa se nyt edelleen kulkee rinnalla. 

Poni 23.5.2020, maha on kipeä koskapa vetää vatsaa sisään. Kuva Leena Kahisaari

Vaikka en saanut toivomaani täyden käytön ponia, olen kiitollinen, että sain Ruusan. Se on ehdottomasti elämäni poni, peilini hyvässä ja pahassa, ikään kuin osa minua. 

Monet päivät tämän alatisairaan kanssa vaihtaisin pois, mutta olen silti kiitollinen jokaisesta yhteisestä päivästä. Tosin juuri tällä hetkellä kiitollisuus ei taas ole ihan päällimmäisenä mielessä, poni on nimittäin taas sairauslomalla.

Kun aloin edellisen saikun jälkeen liikuttaa ponia vähän enemmän, se alkoikin liikkua ajoittain epäpuhtaasti. Välillä se taas liikkui minun silmääni puhtaasti. Oikein tarkasti kun katsoin, mielestäni epäpuhtaus oli peräisin oikeasta takapolvesta. 

Kuva Leena Kahisaari

Epäpuhtauden vuoksi kutsuin eläinlääkärin. Juoksutuksessa poni ontui ensimmäiset askeleet, sen jälkeen eläinlääkärin mielestä ei ollut ep, mutta minusta poni se ei liikkunut ihan puhtaastikaan. 

Ultra sitten paljastikin, että oikeasta takapolvesta oli patellajänne revähtänyt. 

Epäilen, että tämä vamma on peruja jo sieltä pääsiäisen loimiepisodista. Silloin unohdin pyytää eläinlääkäriltä, että hän tutkisi myös polven, eikä hänkään kopeloinut jalasta muita kohtia kuin sen, jossa sanoin olleen turvotusta.  Tylsä juttu. Toisaalta kyseessä voi olla myös uusi vamma. 

Niin tai näin, nyt taas vain kävellään ainakin neljä viikkoa. Sitten ultraillaan uudelleen ja katsotaan, miten tästä eteenpäin. 

Mahakin on ponilla kipristellyt, kipristely näkyy selvästi myös tuossa avauskuvassa. Tamma on myös oudon hoikka ottaen huomioon, että on ollut pari kuukautta enemmän lähes vapaalla heinällä kuin kovin rajoitetulla. Talvikarvaakin on vielä kyljissä haituvat jäljellä. 

Tiedä sitten onko jalkavaivan peruja nämä muut oirehdinnat vai onko jotain muutakin. Omepratsoli joka tapauksessa otetaan käyttöön viikonloppuna, kun Ruusa joutuu eroamaan rakkaasta lapsestaan kesäksi.

Ruusa-polo tuntuu aina muuton yhteydessä kehittävän itselleen uuden vamman. Ehkä mitään maailmassa en toivo niin paljon kuin sitä, että voisin hankkia oman paikan ja ottaa ponit omaan pihaan eikä Ruusan tarvitsisi enää muuttaa. Vaan eipä tuo työtilanne vieläkään näytä siltä, että uskaltaisi johonkin juurensa kasvattaa. Sori Ruusa.

Lopuksi vielä "muutama" kuva Ruusan elämän varrelta.

Jostain ihan alkutaipaleelta tämä kuva.

Noin kuukauden ikäinen ponteva tyttö.

2-vuotiaaksi kääntyneenä oli poseerauksen alkeet hallussa.

2-vuotiskesän riemua.

Tämäkin on 2-vuotiskesältä.

2-vuotiskuvia riittää! Tässä uljasta esiintymistä Vermon poninäyttelyssä. Kuva Leena Kahisaari

3-vuotiskesän päätteeksi muutettiin taas uuteen kotiin.

4-vuotiskeväänä alettiin ratsuhommiin ja ensimmäiset laukat menivät paikoin näin hienosti ponin osalta (kuskia sen sijaan taisi vähän jännittää). 

4-vuotiskesänä käytiin ekassa mätsärissä ja Ruusa oli BIS II.

4-vuotissyksynä maastoiltiin paljon, ja kuskin istuntaremontti oli aika pahassa vaiheessa.

5-vuotissyksynä päästiin sänkkäreille, mukana jo Pulla-Albertkin.

6-vuotissyksynä Ruusa palaili taas äitiyslomalta ratsuhommiin.

Ja sitten hyppäys 8-vuotiskesään ja Kansalliseen poninäyttelyyn, missä Ruusa oli rotunsa paras. Kuva Mirella Ruotsalainen.