tiistai 14. marraskuuta 2017

Marraskuun pimeydessä loistava tähti

Kuulun - käsittääkseni varsin runsaslukuiseen - ihmisjoukkoon, jonka mielestä marraskuu tulisi mielellään poistaa kalenterista ja etenkin Suomen luonnosta. 

Tai no, marraskuu saisi olla, jos se suostuisi olemaan pelkästään harmaa ja kosteankolea. Onhan sellainen harmaus tavallaan vähän rauhoittavaakin ylenpalttisen värikkäiden kesän ja alkusyksyn jälkeen. Tänä vuonna marraskuu on kuitenkin saanut ponitädistä tiukan niskalenkin. Keskimääräisestä ketutuksesta on edetty itkupotkuraivaritasolle. Ratsastus ilmeisesti lykkäsi tätä vaihetta.

Sateen vielä kestän, märän maan ehkä juuri ja juuri kestän ja jopa pimeyden kestän, mutta nämä kaikki superlatiiveina ovat liian kova yhdistelmä.

Kaikki alustat sanovat jalan alla enenevässä määrin litsläts ja tarhan pohjasta saattaa kuulua ajoittain myös sellainen imuääni, joka tarkoittaa että saapas tahi kottikärryn pyörä on jäänyt mutaan jumiin. Mahdollisesti molemmat. Samaan aikaan on pimeää kuin perssilmässä ja vettä sataa sadevaatteista läpi.

Jos olisin rikas tai edes vähäsen varakas niin saattaisin tällä hetkellä soitella maneesitalleja läpi, että minne voin jättää nämä elikot talveksi täysihoitoon.

Laajakulmalinssi ei välttämättä imartele pikku puuroturpaa, mutta tuikkivat silmät erottuvat hyvin.
Albert odottelee portilla.

Mutta onneksi on tämä loistava tähti marraskuun pimeydessä. Pikkuisen ponilapsen silmissä tuikkiva katse on aina iloinen ja utelias. Ponilapsi on aina valmis toimintaan, odottaa portilla korvat pystyssä, mitä tänään tehdään ja mihin mennään. Albert haluaa osallistua.

Ihana Albert, joka osaa jo vaikka mitä ja tuntuu joka päivä osaavan vähän enemmän. Ja miten kiltti voi varsa olla! Ei ainakaan kiltimpi kuin pikku-Albert, joka tuskin uskaltaisi edes ajatella tekevänsä mitään tuhmaa. 

Enää ei edes harmita, että sattui tulemaan varsa väärää sukupuolta. Ehkä sukupuoli oli sittenkin juuri oikea. Ehkä juuri tällaista poikaponin suoraviivaisuutta prinsessaponin rinnalle kaipasinkin.

Albertin avulla ehkä sittenkin jaksan jopa marraskuun 2017.


Tänään kävimme vähän seikkailumetsässä eli ponien hoplopissa eli siis metsään aidatulla liikunta-alueella. Siellähän intoutui mammaponikin melkoiseen ralliin. Jopa siinä määrin, että kilttiä pikkupoikaa alkoi äidin meno vähän hirvittää.

Jos ei tämmöisen katsomisesta tule paremmalle mielelle niin on menetetty tapaus. (HUOM! Aurinko paistoi! Vasta tallireissun lopussa alkoi sataa. Ja kuten näkyy, tarhassakaan ei sentään ole niin märkää, että Albertin sukat kuraantuisivat.)

Tässä vielä vähän enemmän ravia:

16 kommenttia:

  1. Ihanat videot!
    Hei, positiivisesti ajateltuna on sanottava kateellisena, että sä oot kuitenkin päivänvalossa nähnyt hevosesi :) Itse jälleen kerran tänään töitten jälkeen kävin vaan rapsuttamassa "naamoja" (läsipäisiä vauvaheppojen naamoja syli täynnä) pimeydessä. En siis jaksanut laittaa edes isoja pihavaloja tallilla päälle vaan hiippailin otsalamppuni kanssa rapsutusretkellä :D
    Jokaisesta päivänvalolla käydystä tallireissusta pitää imeä itseensä niin paljon virtaa, että jaksaa. Kai me kaikki tästäkin selvitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siitä olen iloinen, että olen päässyt tallille aamupäivällä.

      Kun pomo kysyi, voinko tehdä toisen iltavuoroviikon peräkkäin, vaikka olen la, su ja ma aamuvuorossa, sanoin että otan jokaisen iltavuoron, jonka saan. Niin sentään saa vähän valoa elämään.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jännähäntä! Myös laukka on näissä videoissa jännälaukkaa, kyllä se välillä laukkaa vähän tahdikkaamminkin. :D

      Poista
  3. Hetkinen! Aloin katsomaan, että maasto(esteet) näyttää tutulta..! Oletteko olleet kauankin S:n luona tällä samalla "tallilla"?

    -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin puolitoista vuotta on Ruusa asunut tässä paikassa ja Albert sitten tietysti koko ikänsä. :) (Meneepä aika nopeasti!)

      Poista
  4. Ihan mahtavan hauskaa iloittelua, sulla on kyllä niin kauniit ponit! Ja Ruusa näyttää vahvalta ja hyväkuntoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen jo katsonut monta kertaa videot, kun poneilla oli niin hauskaa. Ruusa ei tänä syksynä ole oikein tuolla innostunut juoksemaan, joten oli iloinen yllätys, että se nyt liikkui niin mieluusti.

      Olen ollut huolissani Ruusan liikkumisesta, kun on ollut niin tahmea ja vähän sellainen epämääräinen, mutta nyt kyllä veteli siihen malliin että ei se taida kauhean kipeä onneksi olla. Vähän omatoimiosteopatiaa pukitellen... :D

      Poista
  5. Ihana karvainen pikkuhevonen! :D<3 Ja tuo riemu, mikä videoilta paistaa läpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Albert on kyllä melkoisen karvainen, mikä on tosi hyvä koska se asuu kuitenkin kylmäpihatossa. Albert tuli kylmään maailmaan vähän turhan silkkisellä kesakarvalla, mutta on siitä lähtien kyllä kasvattanut koko ajan paksumpaa karvaa! Ei enää ihan pienestä palele.

      Poista
    2. Loimitithan kuitenkin pientä..?

      Poista
    3. Totta kai loimitin Albertia silloin pienenä kun se paleli. Ja nytkin loimitan edelleen jos tulee kunnolla vettä pitempään kuin muutaman tunnin putkeen.

      Poista
  6. Ihanat videot! Kiitos piristyksestä. :) Ruusakin näyttää tosiaan liikkuvan ihan hyvin. haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! Ruusakaan ei tosiaan kauhean vaivalloiselta näyttänyt... :D Täytyy olla tyytyväinen, että sekin innostui. Ollaan käyty aika paljon metsässä kävelemässä suht pitkääkin lenkkiä niin, että Ruusa on narussa ja Albert vapaana, Albert on aina yhtä riemuissaan. Se on yksi varsojen ihanista ja piristävistä piirteistä, into.

      Poista
  7. Ponit Hoplopissa <3 xD Ihana videonnimi :'D
    Kaunis varsa <3 Ilman hevosia ei kyllä itsekään oikein jaksaisi tätä pimeyttä... Se kun pääsee aamupäivällä ponin ajamaan, jaksaan sitten illalla pimeässä tehdä töitä, kun tietää että huomen aamulla odottaa taas poniajelu, vaikka sitten kaatosateessa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tallinpitäjä on nimennyt tuon metsän hoplopiksi, kun siellä ponit käyvät remuamassa samaan tapaan.

      Minulla meinaa kyllä ponienkin kanssa välillä jaksaminen loppua, kun koko ajan on niin märkää. Huomaan, että tarvitsisin ratsastusta piristykseksi. Ehkä rupeankin taas kokeilemaan, kykenisikö Ruusa siihen nyt kun taas tuntuu liikkuvan paremmin.

      Seuraavaan iltavuoroon on kyllä taas muutama viikko, että siihen asti pitää sinnitellä pimeässä.

      Poista