maanantai 28. elokuuta 2017

Onko varsan (riimu)opetus väistämättä painia? (Ja vähän kuulumisia)

Usein kuulee sanottavan, että varsan riimukoulutus on aloitettava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koska silloin ihminen vs. varsa -paini vielä päättyy ihmisen voittoon. 

Jos meinaa painiksi pistää niin onkin kyllä viisasta aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jo muutaman viikonkin ikäinen varsa on jo sen verran vahva, ettei semmoista ainakaan tällaisen heikon tädin voimilla enää pidellä.

Pakotusmenetelmällä on kiistatta tullut ihan toimivia hevosia. Mutta koska kukkahattu ei ehkä koskaan enää lähde päästäni vaikka kuinka repisin, halusin Albertin kanssa edetä toista tietä.

Ja tiedoksi muillekin, varsan riimuopetus on täysin mahdollista suorittaa ilman voimankäyttöä, jos vaan halua ja kärsivällisyyttä löytyy.

Riimureenejä. Ruusa kyselee, koska se saa laittaa pään riimuun. On muuten liikuttava näky, kun tuollainen 6-vuotias yrittää tunkea päätään varsariimuun. Nämä kuvat ovat jo melkein kuukauden takaa, Albert on siitä hurjasti kasvanut!

Kärsivällisyys on ollut tarpeen, sillä hidasta on ollut. Semmoista se on, kun amatööri tekee. Tulee virheitä, pitää välillä pakittaa vähän taaksepäin.

Jos olisin etukäteen tiennyt, miten kauan tässä painimattomassa menetelmässä Albertin kanssa menee, olisin ehkä ostanut varsalle riimun jo ennen syntymää ja iskenyt sen sille päähän jo ennen kuin se oli syntymän jäljiltä kuivunut.

Vitsi vitsi.

Vaikka aikaa meni viikkoja, ei harmita, että valitsin tämän tien. Ei ole tarvinnut painia eikä jahdata varsaa riimun kanssa. Voi olla, että jahtaamallakin olisi mennyt viikkoja. Ja voi olla, että painimetodin vaikutus Albertin ihmisrakkaudelle olisi ollut toisentyyppinen.

Tässä hiljaksiin ja ilman varsan pakoreaktiota tekemisellä on nimittäin ollut sellainen oheistuotos, että Albertin luottamus omaa ihmistään kohtaan on melkein kuin varkain kasvanut.

Varsa on saanut tutustua välineeseen myös maistelemalla. Tässä vaiheessa rapsutus on jo vahviste. 

Annan ajankohtaisen esimerkin. Viikko sitten kävi niin, että Albertin jalka oli yhtäkkiä turvonnut. Tietysti jänteen kohdalta, kuinkas muutenkaan. Ihan samanlainen turvotus oli Ruusan ihan vastavassa kohdassa viime kesänä, ja se oli 10 prosentin jännevamma.

Koska keskellä Albertin turvotusta on rupi, voimme päätellä (ja kovasti toivoa), että jalka on kolahtanut johonkin. (Ja nyt viikkoa myöhemmin vaikuttaa siltä, että patti onkin etupäässä luussa.)

Mutta kaikkihan tietävät, mitä tehdään silloin kun turvotusta on jänteessä. Silloin kylmätään. 

Mitäköhän tästä tulee, mietin ottaen huomioon kaikki ne kerrat, kun Albertin kanssa on painittu pakollisten hoitotoimenpiteiden kanssa.

Pari kolme viikkoa on näistäkin kuvista jo. 

Kerron, mitä tuli. Ensimmäisellä kylmäyskerralla melkein itkin, ja ihan silkasta liikutuksesta.

Varsani seisoi paikoillaan 15 minuuttia putkeen kuin sen jalalle olisi aina valutettu kylmää vettä. Tallissa sisällä, mutta muuten aivan vapaana. Siinä se seisoi pää alhaalla, välillä vähän painoi turpaansa tukkaani - eikä edes yrittänyt purra. 

Sittemmin olemme siirtyneet kylmäyspatjan käyttöön, ettei kaivo Albertin kintun vuoksi sentään tyhjenisi. Kylmäyspatjan käyttö onnistuu videolla näkyvällä tavalla. (Heinäpussukka on lähinnä emäponin lyhyen pinnan vuoksi.) Sorry, video on tosi tylsä, mutta varsa mielestäni ihana.


Linkki videoon
No niin, takaisin siihen riimuun.

Albertin riimutreenin lähtöpiste oli, että varsa ahdistui koko ajatuksesta, että moinen kapistus tulisi sen lähelle. Tuohon aikaanhan myös omaihminen oli Albertin mielestä lähtökohtaisesti epäilyttävä ja epäkiinnostava hahmo.

Riimuopetukseen käyttämäni metodin tarkemman kuvauksen löytää esim. Tuire Kaimion tiiliskivestä nimeltä Hevosen kanssa.

Tiivistettynä idea on palastella opetettava asia niin pieniin osiin, että hevoselle ei tule hätä eikä ahdistus. Sitten edetään sitä mukaa kuin hevonen rentoutuu edellisissä vaiheissa. Ihan alkuun varsan pitää vain katsoa kohti riimua, sitten koskettaa jotain riimun osaa turvallaan jne. Kunnes päästään siihen, että riimu on päässä.

Koska rapsutus ei ollut Albertille palkinto, päädyin ihan perinteiseen negatiiviseen vahvisteeseen eli siihen, että varsan tehdessä oikein riimu ja ihminen vetäytyivät loitommalle. Myöhemmin on otettu rapsutuskin mukaan.

Tiukka keskittyminen. Ja joku toinenkin haluaisi kai huomiota.



Koulutus on tehty, kuten kuvistakin näkee, varsan ollessa vapaana tarhassa. Tämä tietysti tarkoittaa, että poni pääsee halutessaan poistumaan paikalta. Mikä taas tarkoittaa, että se kertoo kiusallisen selkeästi, jos tehdään liian paljon tai liian nopeasti. 

Entinen minä, joka ei vielä käyttänyt kukkahattua, olisi ajatellut, että pakomahdollisuuden tarjoaminen opettaa ponille, ettei sen tarvitse. Että se oppii lähinnä - poistumaan paikalta.

Mutta jännä juttu, ei asia olekaan niin. Kun varsalla on mahdollisuus halutessaan poistua, se oppii, ettei sitä pakoteta sellaiseen, mihin se ei ole valmis. Se oppiikin luottamaan ja haluamaan yhteistyötä. Ja mikä parasta, edes amatööri ei saa kovin helposti aikaan peruuttamatonta vahinkoa.

Laidunrallit tapahtuivat ennen kuin löysin Albertin jalasta turvotusta.

On tämä vaan mahtavaa hommaa, varsan kanssa touhuaminen. Ihan parasta.

Hyppelehtivän postauksen huipennukseksi vielä video hyppelehtivästä varsasta. (Ja ihan lopuksi tavoistani poiketen pieni kuvaoksennus, kun kuvia on niin paljon mutta kirjoittamiseen on ollut heikosti aikaa.)


Linkki videoon

22 kommenttia:

  1. Ihan liian ihana Albert��,toi video missä tyyppi koikkelehtii ihan parasta.Ja Ruusa se vaan on aina niin kaunis,sulla on kyllä niin kivat ystävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista. :) Kyllä näiden kanssa onkin kiva harrastella. Koikkelehtimisvideossa Albert taitaa vähän ottaa kipinää riimusta, kun se on sillä siinä ekaa kertaa laitumella päällä.

      Poista
  2. Voi kuinka hienosti pieni mies antaa jalkaansa kylmätä :) Ja vauvakarva on teilläkin hurjaa vauhtia vaihtumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin kiltti. Varsakarva on näiden kuvien ottamisen jälkeen entisestään lähtenyt, ruskeaa on enää vähän lavoilla, otsassa ja poskissa. Jännä nähdä, tuleeko siitä musta vai mustanruunikko.

      Poista
    2. Mä lottoon mustaa :) mustanruunikolle näkyisi varmaan jo tossa vaiheessa vaaleampi turpa.

      Poista
    3. Musta olisi kyllä kiva. Tämähän syntyi täysin mustana eikä minulla ollut pienintäkään epäilystä väristä ennen kuin varsakarva alkoi vaihtua ja uusi karva näytti silmänympäryksissä ruskealta. Nyt se taas näyttää aika mustalta. Joka tapauksessa tulee hieno väri.

      Poista
    4. Oisko aurinko ruskettanut? Ja jep, hieno se on oli kumpi vaan :)! Mä täällä salaa toivon että siitä tulisi iso poni ja se olisi orina niin lapanen että sitä ei ruunattaisi.. ;)

      Poista
    5. En tiedä, miksi silmänympärysten uusi karva näytti aluksi ruskealta, nyt se on minusta aika mustaa sekin.

      Luulen, että siitä voi tulla isoponi, on niin pitkät jalat. Yllätyn, jos ei jää ponimittoihin, on se niin pieni verrattuna pv-varsoihin kuitenkin. Jos Albert osoittautuu terveeksi poniksi ja siinä on jalostusoriainesta niin en sitä ruunaa - ellei sitten tosiaan heittäydy hankalaksi käsitellä. Tällä hetkellä se on älyttömän kiltti, veikkei sillä ole kunnon painikaveria.

      Poista
  3. Minä oon kouluttanut tuolla tyylillä jo vuosia, siitä asti kun Kaimion kirjan käsiini sain. Eipä enää tulisi mieleenkään opettaa varsalle, tai isollekaan hevoselle asioita "painimalla". Itse asiassa hämmästyin otsikkoasi, koska luulin, ettei kukaan muukaan enää edes ajattelisi tekevänsä niin? Mutta,kai sitten joku vielä ajattelee tai tekee.

    Samoin esim. kavioiden vuolun ja kengityksenkin opetin varsoille yksin ilman avustajaa niin, että varsa sai olla ensin vapaana ja poistua paikalta kun halusi. Kyllä ne aina palasivat takaisin kengitettäväksi ja palkittavaksi, ja oikein hyviä kengitettäviä on kaikista tullut.

    Albert on supersöpö ja hauskalta näyttää tuo karvanvaihto kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkiksi Facebookin varsaryhmässä ja myös joistakin blogeista olen ihan tänä vuonna lukenut näitä juttuja, että riimu pitää laittaa heti varsalle ja pidellä sitä vaan niin kauan, että se lakkaa rimpuilemasta. Eli ilmeisesti se on edelleen ihan yleinen tapa opettää varsa riimuun.

      Itse kuitenkin ajattelen, että se mielentila, joka varsalla on rimpuillessaan ja sen jälkeen, ei ole sellainen mielentila, jonka haluan omani yhdistävän ihmisen kanssa tekemiseen. En halua alistuvaa ponia vaan ponin, joka itse haluaa toimia kanssani. Ja sitä ei saavuta kuin tällä tapaa etenemällä.

      Ja kiitos kehuista!

      Poista
  4. Meillä ei oikein ollut vaihtoehtona kun iskeä se riimu päähän pari päiväiselle - sitä kun hitot kiinnosti missä emä menee, sen sijaan pitkin pihoja oli kiva vedellä pukkilaukkaa ja hermostuttaa emätamma totaalisesti. Ja 170 cm 700 kiloinen hysteerinen tamma EI ole kiva kävelyttää.

    Otin riimun, pistin päähän. Ei ongelmia. Haasteena lähinnä riimun kiinni laittamiseen kuluva aika, mitä nuoren miehen kärsivällisyys ei meinannut ekoina päivinä kestää, ravisteli päätään muttei saanut mitään hysteeristä kanakohtausta. Pidettiin kiinni ja sitten suljettiin niitä solkia kun oli ravistamatta. Kaksi viikkoa kun oli talutettu pystyi tämän kaksikon yksin taluttamaan laitumelle ja takaisin portit avaten ja sulkien.

    Ihanaa, kun varsa ei ole arka, vaan hakee kontaktia ja rakastaa koskettelua ja täysin luottavaisena sen on saanut riimuttaa, lastata, harjata ja hoivata. Edellinen varsa kun oli epäluuloinen ja se piti aina ekan viikon ajan jahdata nurkkaan kunnes riimuttaminen oli vakiokauraa - täsmälleen toimiva ja helppo käsiteltävä siitä tuli, jahtaamisesta huolimattakin.

    Albert on kyllä tosi söde :) Iso tähti merkkinä on aina vedonnut minuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuten sanottua niin kyllähän pakolla riimutetuistakin suurimmasta osasta tulee ihan toimivia hevosia. Kysymys on ehkä enemmän filosofinen. Ruusakin on pakkoriimutettu varsana ja olen sen sitten myöhemmin opettanut uudelleen tällä samalla metodilla. Siitä tuli ehkä vähän liiankin innokas.

      Karsinahevosella ehkä on isommat paineet laittaakin se riimu heti päähän ja taluttaa. Pihatossa ei ole niin kiire, koska ei tarvitse välttämättä taluttaa mihinkään. Toisaalta karsinatallissa siihen riimuun myös yhdistyy automaattisesti kiva juttu, ulospääsy. Tosin sitten myös sisään meno, se oli ainakin Ruusalle pitkään vaikea juttu (en halunnut jättää varsalle riimua päähän).

      Poista
  5. Täällä vähän samanlainen tilanne, kuin Lauralla. Kaksipäiväisenä vaan laitettiin riimu päähän kyselemättä. Oppi parissa päivässä, että riimun päähän laitto tarkoitti ulospääsyä, joten tyrkki jatkossa päänsä itse riimuun. Jos hevosta ei paineisteta paniikkiin asti, ei lievällä pakolla saa mitään vahinkoa aikaan. Mutta kiva, että jotkut jaksavat edetä noita hitaampiakin teitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo ulospääsyn yhdistyminen riimuun varmasti toimii karsinassa asuvalla vahvisteena riimuhommissa. Pihattovarsalla sellaista ei tule, vaikka toki on mahdollista laittaa riimu päähän esim. kun mennään johonkin varsan mielestä kivaan paikkaan. Mutta sellaista automaattista harjoittelua ei tule.

      Tämä opetusmetodijuttu on loppujen lopuksi nähdäkseni enemmän filosofinen kuin käytännön kysymys.

      Poista
  6. Minulle ei ole kukaan perustellut, että käsittelyn varhaisen aloittamisen syy olisi vähempi paini vaan ylipäätänsä välttää paini. En tosin ole Facebookissa. Uskon että molemmissa on puolensa ja on paljon erilaisia tilanteita, joissa kumpikin tapa on perusteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Ruusan kanssa ainakin tuli painia, vaikka sille laitettiin riimu ensimmäisestä ulkoilusta alkaen. Kyllä ne jonkin verran tuppaavat vastaan panemaan. Kuten sanottua, molemmilla tavoilla tulee toimivia hevosia ja opetustavan valinta on vähän sellainen ideologiakysymys.

      Poista
  7. Olen ollut sillä tavalla hätäinen, että molemmat varsat saivat riimun päähänsä vajaan vuorokauden ikäisinä. Riimu oli aina päässä, kun mentiin tai tultiin. Ei koska pienempi paini vaan kuten joku mainitsikin, ettei tulisi painia.

    Varsatkin on niin hirvittävän erilaisia, mutta kaikki tuntuvat olevan persoja rapsutuksille ja niistä on tässäkin kohtaa ollut iso apu. Eli ei "pelkkää pakottamista" vaan palkintoja kanssa.

    Minusta molemmat tavat on hyviä, kunhan enempi painiminen jää väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin pääasia on se, ettei varsa hätäänny opetuksen aikana. Eniten painiahan tulee siitä, kun pidellään pakoon yrittävää varsaa paikoillaan.

      Rapsutus on kyllä yleensä hyvä palkkio. Mutta Albert on poikkeus sääntöön, se aluksi enemmän ahdistui rapsutuksesta kuin nautti siitä. Nyt kyllä jo tykkää. Se rapsutuksen karttaminen liittyi siihen, että varsalle tuli aluksi huonoja kokemuksia ihmisistä.

      Poista
  8. Tämä onkin mielenkiintoinen aihe! Omaa varsaa en ole saanut laittaa joten selkeää kantaa mulla ei ole. Voi tosin olla, että oma linjaukseni olisi jotain "laitetaan päähän" ja "varsa laittaa itse päänsä" välistä. Ehkä. Toisaalta meillä olosuhde olisi karsinatalli josta mentäisiin joka päivä ulos, ja siinä olen sitä mieltä että ensihetkistään alkaen varsa kulkee talutettuna, joten talutusvälineen pitäisi olla päässä. Tallinpitovuosinani tässä oli yksi ei-niin-onnistunut vapaan kasvatuksen varsa jota alettiin hieman hatarin taidoin maanitella riimuun selkeästi liian myöhään. Se varsa meni eikä meinannut, eikä piitannut kenestäkään mitään, ei siis edes emästään. Parikuisena en enää mennyt sen laitumeen ruokkimaan emää ilman kättä pidempää, koska se ei ollut turvallista. Koulutusvastuu kun kuuluu omistajalle eikä tallinpitäjälle, niin olin aika kädetön siinä tilanteessa. Tämän varsan kanssa painia on riittänyt jatkovuosillekin melko annos, joten oma mielipiteeni sen kohdalla on, että paini olisi ollut helpompi suorittaa silloin kun se vielä olisi jotenkin ollut hallinnassa. Ehkä painin olisi voinut jopa välttää kokonaan, mene ja tiedä.

    Toisen meillä syntyneen kanssa oli ihan eri meno alusta asti, varsa ei koskaan juossut vapaana pihamailla eikä sen kanssa jouduttu painiin kertaakaan, vaikka riimu sen kummempia kyselemättä päähän laitettiin ensimmäisten elinpäivien aikana. Rotu ja luontainen temperamenttikin oli toki toinen, niilläkin asioilla on varmasti merkityksensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista tosiaan! Monta erilaista tapaa on ja on kiva kuulla, että painin voi myös ns. perinteisellä menetelmällä välttää. Ruusan kohdalla ei tuntunut kivalta, kun sitä joutui ainakin kuukauden ikään jahtaamaan riimun kanssa, vaikka oli ensimmäisestä ulkoilupäivästä asti talutettu. Silloinkin olisi halunnut tehdä toisella tapaa, mutta kun tallinpitäjä ilmoitti, että varsa pitää taluttaa niin niin sitten piti tehdä.

      Tuo kauhukokemuksesi varsan vapaasta kasvatuksesta kuulostaa siltä, että pieleen on menty jo ennen riimun ottamista mukaan kuvioon. Jokainen varsan kanssa vietetty hetki opettaa sille, miten ihmisen kanssa toimitaan. Siksi itse en anna varsan tehdä päivän ikäisenä mitään sellaista, mitä en halua sen aikuisenakaan tekevän. En siis esim. anna varsan mutustella sormiani tai vaatteitani edes ennen kuin sillä on hampaita, luokseni ei tulla niskoja nakellen, ruokakipolle ei rynnitä jne. Helpompi on uhmaiän tullessa palautella asioita mieleen, kun ne on kertaalleen opittu, vrt. jos ei ole alun perinkään opittu.

      Poista
    2. Joo, nimenomaan tästä oli kysymys. Riimun ripeällä puennalla olisi voitu joitain asioita estää tapahtumasta, mutta minäkään en ollut tarpeeksi jämpti vaatimaan. Ymmärrän siis tavallaan sitä tallinpitäjää joka "määräsi" Ruusan riimuun. Joskus on pakko olla mustavalkoinen jotta on tasapuolinen jne., vaikka kenties itsekin ideologisesti olisi toista mieltä.

      Poista
    3. Kyllä minusta tallinpitäjä saa vetää raamit sille, miten hänen tiloissaan toimitaan. Ruusan tallinpitäjä perusteli taluttamista turvallisuudella, ei halunnut että varsa juoksentelee ympäriinsä.

      Nykyinen tallinpitäjä ei ole asettanut reunaehtoja. Tilanne on tietysti sillä lailla eri, että hänen ei tarvitse Albertia varsinaisesti käsitellä. Heittää vaan ruokaa tarhaan ja lisää tarvittaessa vettä. Minä teen käytännössä kaiken muun itse. Meillä on myös hyvin samanlaiset käsitykset hevosten kouluttamisesta.

      Poista