Vielä alle kuukausi sitten harmittelin, että Albertia ei ihmisseura kiinnosta, mutta enpä harmittele enää. Nyt kiinnostusta alkaa meinaan olla jo jonkun makuun vähän liiankin kanssa. Onneksi en itse ole sellainen joku.
Käänteispsykologia tehosi Albertiin yllättävänkin nopeasti. Kun se viimein alkoi uskoa, että ihminen ei aina tarkoita esim. neulalla tökkimistä tai asioiden pyllyreikään tunkemista niin siitä alkoi sukeutua varsinainen ns. perskärpänen.
 |
| Myös mammaponi haluaa osansa. |
Asiassa on toki saattanut olla tekoa myös sillä, että varsakarva alkoi toden teolla irrota ja sehän on omiaan luomaan kysyntää vaikeisiinkin paikkoihin yltävälle rapsutuspalvelulle. Esimerkiksi perskannikat ja sisäreidet sekä etujalkojen väli tarjoavat mahdollisuuksia ostaa varsan suosiota. Myös lanneselkää ja mahan alusta varsa usein pyytää hinkuttamaan. Joo, se osaa kertoa, mistä kutittaa. "Hyvin se on sinut kouluttanut", virnisti tallinpitäjä rapsutusleikkiä kerran katsellessaan.
Joka tapauksessa sain sitten kuitenkin sen, mitä tilasin. Sittenkin halivarsan. Näköjään niistä tulee sellaisia kuin niistä tekee.
Nyt varmaan kurin kannattajat jo repivät hiuksia päästään, että ei orivarsaa tuolla lailla saa pallutella, piloille menee. No, katsotaan, meneekö. Veikkaan, että ei pilaannu. Hyvä tulee.
Samaten hampaiden testailu ihmisasioihin johtaa välittömästi saavutettujen etujen hetkelliseen menetykseen. Tosin yritän välttää tilanteiden päästämistä ollenkaan hammasteluasteelle asti, vaan ohjata turpavärkkiä toiseen suuntaan jo aievaiheessa. Ei ole luottamussuhteen luomisen kannalta hyvä, jos joutuu kauheasti käyttämään sanktioita. (Edit: Selvennykseksi, että käytännössä en rankaise Albertia oikeastaan koskaan, vaan yritän ennakoida niin, että voin pyytää nätisti.)
Tämä toimii yleensä hyvin, ei ole tädissä ollut hampaiden aiheuttamia mustelmia. Valitettavasti toinen tilanne taitaa olla maanantaina vierailulla käyneen ponitytön käsivarressa. Näin tilanteen kehittymisen ja olin jo ojentautumassa siirtämään Albertin päätä toiseen suuntaan, mutta sekunnin liian myöhään. Onneksi ponityttö ei antanut tämän säikyttää, vaan pian taas paijasi Albertia.
Tämä toimii yleensä hyvin, ei ole tädissä ollut hampaiden aiheuttamia mustelmia. Valitettavasti toinen tilanne taitaa olla maanantaina vierailulla käyneen ponitytön käsivarressa. Näin tilanteen kehittymisen ja olin jo ojentautumassa siirtämään Albertin päätä toiseen suuntaan, mutta sekunnin liian myöhään. Onneksi ponityttö ei antanut tämän säikyttää, vaan pian taas paijasi Albertia.
 |
| Moi, mä tuun taas, sanoo Albert. |
Albertilla on käynyt hyvin vähän vieraita ja aikaisemmin näkemiinsä vieraisiin ihmisiin se on tykännyt pitää etäisyyttä. Odotin siis tälläkin kertaa epäluuloa ja ujostelua, mutta varsapa marssikin korvat törössä suoraan tuttavuutta tekemään.
Ilmeisesti vieraat eivät haisseet eläinlääkäriltä - ehkä heppanamuilta, koskapa muun muassa sellaisia löytyi Albertin saamasta lahjapussukasta.
Lahjanamuja veteli ihme kyllä Ruusa-ponikin kitusiinsa suurella halulla. Tämä on sama poni, joka muutama vuosi sitten ei huolinut edes tuoretta omenaa, jos se ei ollut kotimaista. Silloin ostamani valmiskarkit sylki suustaan. Hieman on ääni muuttunut kellossa, etten sanoisi.
Itse päätähti innostui hoplop-tarhassa esittelemään vieraille kaikki parhaat muuvsinsa kunnon laukkaspurteista erilaisiin loikkiin. Kävi välillä kiertämässä aidan viertä kuin varmistaakseen, että siellä tönöttävä yleisö varmasti näki, miten hienosti hän osaa mennä.Vieraat tietysti ihastelivat Albertia asianmukaisella innolla. Emäponiakin kohteliaasti kehuivat, vaikkei sen käytös juuri kehuille aihetta antanutkaan. Se oli sellaista jo törkeyden rajoja hipovaa tungettelua. Yritän tehdä vähän laadukkaampaa koulutustyötä tämän nuoremman yksilön kanssa.
Ehkä vähän tuli vieraille varsakuume. Kenties vierailun ajoittaminen näin loppukesään oli strategisesti hyvä veto, varsakuume kun tammanomistajaan iskiessään tuppaa olemaan aika sitkeässä.
 |
| Jalat kannattaa pitää tukevasti harallaan, kun tuijottaa, jos vaikka tulee lähtö. |
P.S. Albert-fanit, käykääpä tsekkaamassa Kouluratsastajan treenipäiväkirja -blogi. Siellä seikkailee nyt Albertin velipuoli! Ehkä vähän on samaa näköäkin?
Ihana Albert! En olisi kyllä yhtään huolissaan vaikka hän hakeutuisi miten lähelle ihmistä tahansa, mä ainakin pidän siitä että hevoseni hakeutuvat ihmisen lähelle ihan varsasta asti. Tekevät sit aikuisena samoin, kun kokevat että ihminen on niin luotettava että mitään pahaa ei tapahdu kun on ihmisen lähellä. Helpottaa kummasti koulutusta kun hevonen ei oo heti ensimmäisen jännän paikan äärellä lähdössä tilanteesta pois!
VastaaPoistaMulla ei oo yksikään varsa tullut tuosta syystä huonotapaiseksi, ei pure, potki tai hypi pystyyn, vaikka kuinka ollaan oltu lähekkäin varsa-aikana. Toki jossain vaiheessa varmasti niitä hampaita olisi kiva koittaa ihmiseen, mutta oon onnistunut aina välttelemään ne muutamat puraisuyritykset, joten en oo ikinä joutunut rankaisemaan hevosta niistä ja siitä syystä ne ei oo tehnyt sitä kertaakaan uudestaan. Oon huomannut että mitä enemmän sitä varsaa joutuu rankaisemaan, sitä useammin se yrittää temppuja uudestaan ja sit ollaankin jo ikävässä kierteessä.
Että palluttele nyt kun olet päässyt herran suosioon, oot sen ansainnut!
Sari
Joo, näin minäkin ajattelen, että varsan pitää kokea ihmisen läheisyys tavoiteltavaksi asiaksi.
PoistaEnkä tosiaan halua joutua rankaisemaan ollenkaan, se ehkä jäi tuosta vähän epäselväksi. Kyllä sen näkee, kun varsalla käy mielessä pureminen, ja sitten vaan nätisti ohjaa sen päätä toiseen suuntaan. Rapsutuksenkin lopetan hetkeksi. Tällä lailla Ruusankin opetin ja sillehän ihminen on todellakin sellainen resurssi, josta se on valmis jopa vähän kilpailemaan muiden hevosten kanssa.
Tämä epäilyni siitä, että jonkun mielestä teen väärin, tulee lukemistani ohjeista. Niissä usein käsketään opettamaan varsalle, että ihminen tulee aina sen luo eikä päinvastoin. Ajatus on varmaan se, että hevonen kunnioittaa sitten ihmisen omaa tilaa. Mikäs siinä.
Minulle yllä kuvaillussa metodissa on kuitenkin ongelmana se, että minä en halua aina mennä hevosen luo, vaan haluan että hevonen tulee minun luokseni. Minusta on kiva, että kun menen hakemaan Ruusaa tarhasta niin ei tarvitse kuin mennä tarhan sisäpuolelle tönöttämään riimun kanssa. Poni tulee ja laittaa riimuun päänsä. Joten totta kai haluan opettaa jo varsalle, että ihmisen luo kannattaa hakeutua.
Kieltämättä Ruusa on vähän turhankin iholle tungetteleva, joten yritän pitää tässä kuitenkin jonkun rajan. :D
Aivan samoin meillä, hevonen tulee aina ihmisen luo! Mä vähän mietin semmoista tilannetta, jossa hevonen ei tulisi omistajansa tai yleensäkin ihmisen luokse, että silloin ihminen on varmasti aiheuttanut sille jollain tavalla epämukavan olon ja sehän tarkoittaa silloin sitä että luottamus ei ole molemminpuolista. Ja sitä ainakaan mä en halua!
PoistaNuo kunnioituksen hakemis-ohjeet on mun mielestä vähän ristiriitaisia, sillä kunnioitus on niin helppo mieltää kuitenkin tietynlaiseksi peloksi, siis siten että hevonen ei "uskalla" tulla ihmisen luo ennen kuin ihminen antaa siihen luvan. Se tuntuu jotenkin niin epäloogiselta, kun itse kuitenkin haluan olla hevosten kanssa enemmän kaveri kuin käskyttävä tai jopa pelottava tyyppi.
Albertista tulee upea ja hyvinkäyttäytyvä nuorukainen, on niin hyvät lähtökohdat!
Kiitos kauniista sanoista! Toivotaan, että tulee hyvä. Uskon, että tulee. Virheitä tietysti amatöörille sattuu, mutta kun tekee rauhassa ja lempeästi niin vakavien virheiden riski on pienempi.
PoistaMinä en myöskään ikinä ole tajunnut, miksi hevonen ei saisi tulla ihmisen luo, jos se tulee ystävällisesti. Ehkä se on joku turvallisuusjuttu tai sitten liittyy jotenkin näihin johtajuusteorioihin, joita en myöskään ihan allekirjoita. Lh-ihmisiltä olen tuota kuullut. Itse kuulun myös iihen koulukuntaan, että haluan olla mieluummin ponini kaveri kuin pomo.
Tykkään kovasti tämän postauksen ekasta kuvasta, siinä jotenkin kiteytyy se, miten minä haluan ponieni kanssa harrastaa. Ponit ovat siinä siksi, että haluavat olla, eivät siksi, että niiden täytyisi. Mikä voisi olla parempaa?
Ihana Albert! Samaa mieltä kuin Sari yläpuolella, rapsuttele ja palluttele varsaa vaan! Meilläkin on Elkusta kasvanut fiksu ja järkevä nuori hevonen, vaikka ajattelinkin, että sen lällyttelyn jälkeen siitä tulee joku syliin tunkeva hirviö. Se osaa tänä päivänä käyttäytyä hyvinkin kohteliaasti, ja vieraatkin ihmiset kehuvat, miten ystävällisesti se tulee aina ihmisten luokse, mutta ei koskaan mitenkään tule päälle tungettelemaan. Mulla on alusta asti ollut sen kanssa sellainen ajatusmaailma, että sen mielestä pitää olla kivaa tulla ihmisten luokse. Kun se useimmiten on kivaa, niin sitten ne ei-niin-kivat -jutut menee siinä sivussa, kuten inhottavat piikit jne.
VastaaPoista:) Kuten sanottua, Ruusasta tuli vähän liian tungetteleva. Mutta luulen kyllä, että se johtuu enemmän runsaasta namien käytöstä koulutuksessa kuin varsa-ajan palluttelusta. Ehkä. Kuitenkin se väistää, kun pyytää.
PoistaAion todellakin jakaa Albertille runsaskätisesti hellyyttä, oli se jonkun mielestä liikaa tai ei. Huomaa, että nyt kun varsa on alkanut tykätä ihmisistä niin se ei enää "suutu" vaikka sille joutuisi tekemään jotain ikävämpää. Esim. lämmön mittaus on siitä edelleen kamalaa, mutta enää sen luottamus ihmisiin ei horju joka kerta kun lämmön mittaa.
Sen verran kuitenkin pidän "kuria", että syliini ei hypitä eikä luokse laukata niskoja nakellen. Toisin sanoen en osallistu hevosenleikkiin. En ole siitäkään varsinaisesti rankaissut, mutta heiluttelen vaikka riimunnarua niin, että jos varsa tulee päin niin saa narusta. Liian röyhkeästä lähestymisestä pyydän ottamaan pari askelta taaksepäin ja sitten rapsuttelen. Aika harvoin kuitenkaan näin tarvitsee tehdä, yleensä Albert osaa olla ihmisen lähellä tosi nätisti.