Aitoja hoitajia, onko heitä - oodi tallitytöille

Aidohko hoitaja ja hoitohevonen vuonna 1996.
Hoitosuhde jäi noin vuoden mittaiseksi,
kun löytyi hoitsu, jolla sai myös ratsastaa.

Nettikeskustelujen vakiokauraa on "perinteisten hoitajien" perään huhuilu.

Usein sellainen perinteinen hoitaja (jatkossa Aito Hoitaja) tarkoittaa nettikeskustelijan mielestä nuorehkoa henkilöä, joka tulee tallille joka päivä vaikka läpi mustimman talven ja märimmän räntäsateenkin. Tai vähintään aina, kun omistaja (jatkossa the Omistaja) ei itse jaksa, ehdi tai muuten vaan viitsi.

Aito Hoitaja on ensinnäkin osaava ja ahkera. Aina käydessään (eli keskimäärin 7 päivänä viikossa) hän siivoaa tallin lattiasta kattoon, kiillottaa varusteet, puhdistaa mudassa kierineen hevosen ja varustaa sen valmiiksi the Omistajalle. The Omistajan ratsastaessa Aito Hoitaja valokuvaa (ammattitasoisesti, totta kai) ja varustaa seuraavan hevosen the Omistajalle.

Liikutuksen jälkeen Aito Hoitaja taluttaa hevosta vähintään 15 minuuttia, kylmää jalat ja käärii ne huolellisesti joko villapinteleihin tai BOT-suojiin. (Tällä välin the Omistajalla on aikaa juoruiluun tai kylmällä säällä kotiinpaluuseen.)

Hoitaja ja 1-vuotiaaksi kääntynyt hoitoponi helmikuussa 1995.
Kuvan oripojan pikkusisko seikkailee tämän blogin päätähtenä.

Jos the Omistaja ei ehdi tallille, Aito Hoitaja taluttelee jokaista hoidokkiaan vähintään tunnin. Suhteellisen kokenut hoitaja voi vaihtoehtoisesti juoksuttaa hevosta tarkkojen ohjeiden mukaisesti. Kesäviikonloput Aito Hoitaja on jo hyvissä ajoin varannut kisahoitajan tehtäville, sehän nyt on sanomattakin selvää.

Kaiken tämän Aito Hoitaja tekee tietenkin pyyteettömästi ja silkasta rakkaudesta hevosiin.

Kiitosta ei tarvita eikä herrajumala sentään mitään palkkaa. Jos Hoitaja kehtaa odottaa the Omistajalta jonkinlaista vastapalvelusta, kuten ratsastusta missään muodossa koskaan, hän menettää välittömästi Aito-tittelinsä ja muuttuu pelkäksi ilmaisen ratsastuksen kinuajaksi.

Ratsastuksen toivomisen sijaan hoitajan tulisi olla syvästi kiitollinen siitä, että hänellä on mahdollisuus olla lähellä hevosia ja imeä oppia the Omistajalta, joka on epäilemättä hevosalalla melkoinen guru.

Joku tuleva täti ensimmäisen hoitohevosensa kanssa vuonna 1991.
Paljon ei osattu, mutta tekemällä oppi.
Tallilla oltiin keskimäärin 8 tuntia päivässä.
Kyseinen hoitohevonen oli 22-vuotias.

Jos Hoitaja jonakin päivänä unohtaa kiillottaa the Omistajan kannukset tai hänellä onkin jotain muuta tekemistä kuin hevosenhoitoa, the Omistajalla on oikeus läksyttää hänet. Läksytys tapahtuu mieluiten muiden tallilaisten edessä ja varmuuden vuoksi vielä jälkikäteen ht.netissä otsikolla "Laiska hoitaja, annanko potkut".

Sillä välin, kun the Omistaja kiroaa Aitojen Hoitajien sukupuuttoa ja nykynuorten löysyyttä, häneltä jää huomaamatta, että naapurin tavallisella maalaistallilla tallityttökulttuuri elää edelleen ja voi hyvin.

Siellä tallin kasvattamat teinit ja vielä hennot hevostytön taimet nousevat yhdessä aamutalliin ja palkinnoksi karauttavat hoitohepalla ratsastustunnille. Kun taidot karttuvat, vastuun kanssa yhtä matkaa kasvaa vapaus.

Tällaisia maalaistallin tallityttöjä käytännössä parveili Ruusan tähän asti lyhytaikaisimmaksi jääneessä kodissa.

Ja millaisia tallityttöjä siellä onkaan! Sellaisia, jotka tekevät suvereenisti aamu- tai iltatallin, taluttavat toipilaita, perehdyttävät uudet tallilaiset. Sellaisia, joiden sanaan saattaa luottaa. Sellaisia, jotka pelastavat kiperässä paikassa tarjoutumalla auttamaan ponin sairaudenhoidossa. Sellaisia, jotka käytännössä pyörittävät koko paikkaa ja joita näkee enemmän kuin tallin yhteydessä asuvaa tallinpitäjää.

Sellaisia, jollaisista the Omistajat voivat vain haaveilla.