Ehkä ripaus sääliä olisi sittenkin paikallaan

Kirjoitin jokin aika sitten siitä, kuinka lakkasin säälimästä Ruusaa ja kaikki meni hyvin. Kannattaisi pysyä tällaisista asioista ihan hiljaa. Henkseleiden paukuttelussa on aina riski universumin hoksata, että nyt meinaa tässä kolkassa mennä vähän liian hienosti.

Ei nimittäin mennyt kauankaan tekstin julkaisusta, kun ponin eteenpäinpyrkimys putosi matkasta eikä sitä enää löytynyt maastostakaan. 

Kun nihkeyden sivuuttaen käskin tarpeeksi pitkään, liike kävi lievästi epäpuhtaaksi. Koska näytti, että epäpuhtaus olisi takaosassa, tulkitsin takapolvien siellä vain vähän nikottelevan. Nehän tokenevat lievissä tapauksissa ihan jumpalla, joten ponin viestit epämukavuudesta menivät toisesta aistielimestä sisään ja toisesta ulos.

Tässä ei näy kovin hyvin, mutta on sillä ainakin pari pientä lihasta takapuolessa.

Välillä kuitenkin vaikutti, ettei liike ollut ihan priimaa ponin etupäässäkään.

Sitten rupesin jalkoja kopeloidessani epäilemään, että ihan kuin vasemman etusen hankkari olisi yläkiinnityskohdastaan hitusen vierustoverin vastaavaa pehmeämpi ja paksumpi. Ero oli niin pieni, että useiden tarkastuskopelointien jälkeen joka kerta diagnosoin itselläni pehmeän pään, joka vain yrittää etsiä tekosyitä jättää poni jälleen yhdelle saikulle. Etenkin, kun Ruusa ei reagoinut hankkarin puristeluihin mitenkään.

Varmuuden vuoksi kutsuin kumminkin hierojan paikalle toivoen, että liikkumisen kehnous selittyisi jumeilla. Pyysin häntä tsekkaamaan a) ponin liikumistavan b) hankkarin. Tämä tapahtui runsas viikko sitten.

Valitettavasti sekä kohdassa a että b hierojan havainnot olivat linjassa omieni kanssa. Sillä erotuksella, että minä en pystynyt erottamaan, kumpi takajalka oli huonompi (paitsi että edellisenä päivänä olin ohjasajaessa huomannut ponin heittävän reippaammassa käynnissä vasenta takasta hiukan ulos). Hieroja puolestaan kiinnitti heti huomionsa vasempaan kintereeseen.

Lämpökameralla oli havaittavissa, että mainittu nivel oli parista kohdasta vähän oikeaa viileämpi. Kuulemma joskus käy niinkin, että vammakohdassa lämpötila putoaa, kun poni siirtää rasitusta muille jaloille. Epäilyksen alainen hankkari sen sijaan ei lämpökameran kuvassa erottunut kaltaistensa joukosta.

Poni sai lihashoidon lisäksi vähän laseria todettuihin ongelmakohtiin ja jäi lomailemaan. Loman aikana siltä itseltään on puuttunut sairaudentunto ja se on liikkunut ihan hyvännäköisesti.

Selkä pitäisi saada nousemaan ja jokunen kilokin putoamaan. Sitä varten tehdään core-jumppaa saikullakin joka päivä! Olen huomannut, että Ruusalla on ruvennut kääntymään harja tuolta pään läheltä aina vasemmalle puolelle - tätä ei ennen ole tapahtunut. Onko sillä siis joku uusi vinous? No, kiropraktikkokin on jo tilattu, mutta tulee vasta puolentoista kuukauden päästä.

Kun  hieroja pari päivää sitten palasi ja tarkkailimme ponin ravia liinassa, havaitsimme sekä hyviä että huonoja uutisia.

Hyvä uutinen oli, että takaosan liike näytti jo aika hyvältä. Ikävämpi juttu oli kuitenkin se, että kun takaosan epämääräisyys ei vienyt huomiota, etujalan ontuma erottui aika selvästi. Ei poni nyt hirveän pahasti könkkää, mutta ympyrällä ontuma on kumminkin suhteellisen helppo havaita.

Niin että ei muuta kuin lisää laseria. Lisäksi voi olla vaikea välttää kilauttamista kaverille, ei kun eläinlääkärille. Johan tässä olikin yksi kuukausi välissä ilman eläinlääkärikuluja!

Ja johan sitä tulikin pari kuukautta nautittuakin Ruusalla ratsastamisesta! Jakson pituus osuu ihan hyvin historialliseen keskiarvoon. Sen pari kuukautta nämä hyvät kaudet ovat tyypillisesti jatkuneet ennen kuin poniin iskee joku vamma tahi sairaus. Ja jos käykin niin ihmeellisesti, että Ruusa pysyy kunnossa, sitten itse esim. mätkähdän persuksilleni jäisellä pihalla ja häntäluu kieltäytyy kuukausien ajan satulakontaktista (edelleenkin se hyväksyy ratsastuksen vain karvasatulassa).

En tiedä, miksi ajattelin, että tällä kertaa olisi toisin. 

Taidan olla aikamoinen optimisti, kun jokaisen hyvän jakson alussa ajattelen, että tällä kertaa ratsastus ei katkea saikkuun. Ja kumminkin kerta toisensa jälkeen koen déjà vun.

Kuvassa laumaeläimiä laumassa.

Ennen eläinlääkärin tutkimusta elää kuitenkin yhä toivo, että oireilun syy olisi vain venähdys ja saikun mitta laskettaisiin viikoissa ennemmin kuin kuukausissa. 

Venähdys on mahdollinen, sillä jokin aika sitten Ruusalta lähti laitumella turhan tiukassa laukkakurvissa jalat alta ja se kupsahti kyljelleen. Toki sellaisessa saattaa sidekudos vallan revähtääkin. Turvotus on, kuten sanottua, tuskin havaittavaa, mutta toisaalta vamman laatu ei ole ennenkään kovin luotettavasti korreloinut turvotuksen määrän kanssa. 

Ehkä ripaus sääliä olisi sittenkin ollut paikallaan. En silti koe, että olisin nostanut vaatimustasoa liian nopeasti, sillä edelleenkin poni liikkui huomattavasti kevyemmin kuin keskiverto harrasteratsu. Nyt sitten ei muuta kuin katsellaan.