sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Hän on, viimein, täällä tänään!

Melkein 347 vuorokautta siihen meni, mutta tänään aamuyöllä kello 4.17 Ruusan varsomiskarsinassa kävi viimein lotina ja siitä noin 15 minuuttia myöhemmin varsa jo hengitteli omilla keuhkoilla.


Illalla Ruusan tissit olivatkin kyllä aivan piukeat. Ajattelin, että jos tällaisilla vielä menee pitkään niin kyllä on kummallista. 

Koska Ruusa oli viettänyt koko päivän pihatossa polttiaisia paossa, annoin sen ulkoilla johonkin kello kahteen yöllä. Siinä vaiheessa poni oli jo sen verran rampannut ulos ja sisään, että päätin lukita sen pihattoon. 

Kolmen aikaan nukahdin vajaaksi puoleksi tunniksi (olisin nukkunut pitempäänkin, jos en olisi laittanut kelloa soimaan). Kävin pesemässä hampaat ja meinasin mennä petiin, mutta poni ramppasi karsinassa ja venytteli sen näköisenä, että unihiekat karisivat äkkiä silmistä.  

Siitä sitten ei mennytkään kuin tunti ja varsa oli maailmassa. 

Voisi sanoa, että varsominen sujui aika lailla kuin oppikirjoissa! Päädyin kyllä vähän auttamaan, koska kalvot repesivät varhaisessa vaiheessa ja varsa veti jo henkeä, kun sen rintakehä oli vielä sisällä. Sekin auttaminen oli varmaan turhaa, koska Ruusan ei tarvinnut montaa kertaa ponnistaa saadakseen myös rintakehän ulos.

Jälkeisetkin lopsahtivat ulos melkein samantien. Koska minulla on niistä vähän kokemusta, lähetin niistä kuvan eläinlääkärille. Kokonaisilta kuulemma näyttivät. 



Linkki videoon

Minähän tilasin Ruusalta mustan, tähtipäisen tamman. Muuten osui nappiin, mutta kuten ennalta olimme arvanneetkin niin poikahan sieltä tuli. 

Työnimi Albert osoittautui siis sukupuolisoveliaaksi. 

Minulta on kyllä jo kysytty, että kai sille joku kiva nimi keksitään eikä mitään Alberttia. Mutta vaikeahan sitä on enää miksikään muuksi sanoa, kun se on jo monta kuukautta ollut Albert.


Tähän mennessä Albert on ollut hyvin ponteva poika. Alkoi pyrkiä pystyyn suunnilleen ennen kuin takajalat olivat ulkona ja tolpillaan se oli noin puolen tunnin ikäisenä. Eikä ole oikein malttanut sen jälkeen makoilla, kun löysi tasapainon pitkien koipiensa kanssa. 

Takavuohiset ovat nyt vielä niin vennot, että varsa ei kävele kavioillaan, mutta näyttävät koko ajan paranevan. Katsellaan sitten muutaman päivän päästä, miltä ne alkavat näyttää. Muuten jalat näyttävät ainakin näin oljilla aika suorilta.

Tissillekin Albert olisi mennyt melkein samantien, mutta Ruusa ei heti antanut. Siinä tuli itse vähän hätiköityä ja yritettyä sekaantua luonnon kulkuun, mutta kun saatiin ruuna viereisestä kopista pihalle ja ihmiset ulos niin homma alkoi toimia. Edelleen Ruusa tosin kiljuu, kun varsa menee tissille, joten pitää vähän kytätä, saako varsa kunnolla maitoa.

Pikikakkaa tuli ekan kerran 3,5 tunnin ikäisenä eli tuossa 8.15. Pissaa vielä odotellaan, ja emän kakkaa. 

On se ihana!



lauantai 20. toukokuuta 2017

Väsynyt odottaja ja uusi ongelma

Heti alkuun todettakoon, että sään lämpenemisestä huolimatta Pulla-Albert jatkaa piilotteluaan näin 345 tiineysvuorokauden kunniaksi (tai no, nyt kun päästiin jo lauantain puolelle niin ollaan jo 346:ssa).

Huumori alkaa olla vähitellen lopussa ja tilalle on tullut armoton ketutus.

Ketutuksen kaveriksi on viime päivinä hiipinyt myös huoli. Keskivaikeasta univajeesta kärsivä ponitäti ei nimittäin ole ainoa, joka on viime päivinä muistuttanut zombia. Itse odottaja on pääosin nukkunut ympäri vuorokauden. Silloinkin kun poni ei ole nukkunut, sillä on ollut vaikeuksia pysyä hereillä. Sen haukottelutiheys on myös ollut melkoinen.

Sorry, kuvanlaatu on taas pääosin tätä.


Keskiviikkona puhelimen päähän tavoitettu tammatohtori oli sitä mieltä, että väsymys ei ole epänormaalia tässä vaiheessa tiineyttä. Että ei ole hätää, jos ponin suusta menee alas ja toisesta päästä tulee ulos tavaraa suhteellisen normaaliin tahtiin eikä lämpöä ole. 

Meinasin jo tyytyä tähän vastaukseen. Onneksi tallinpitäjä kuitenkin ihmetteli, enkö oikeasti aio teettää verikokeita. Ne otettiin torstaina.



No. Kyllähän niissä verikokeissa sitten oli ihan kunnolla syytä huoleen: maksa-arvot pielessä. Myös hemoglobiini on hieman alhainen.

Eläinlääkäri muotoili, että arvot olivat hiukan koholla, mutta kun sain analyysitulokset nähtävikseni niin pari niistä oli kyllä noin tuplat korkeimpaan viitearvoon verrattuna.

Eli jos en jo valmiiksi valvoisi varsomista toivoen, valvoisin joka tapauksessa tätä murehtien.

Onneksi raivokas googletus sentään paljasti, että maksa-arvojen kohoamisen suuruus ei välttämättä kovinkaan vahvasti korreloi vaurion vakavuuden kanssa ja että toipuminen on yleensä mahdollista. Ikävämpi juttu on tietysti se, että oireiden ilmetessä jo vähintään 75 prosenttia maksasta on sairastunut. (Yhdessä maksasairaudessa ensimmäisiin oireisiin muuten kuuluu erään lähteen mukaan jatkuva haukottelu - ja yhden kutina.)

Myös sappiarvo oli selvästi koholla. Google osasi ohjata minut sellaisen tiedon ääreen, että näillä veriarvoilla ihmisellä epäiltäisiin raskaushepatoosia, jonka yleisin oire on - tadaa - sietämätön kutina. Ja mistäpä muusta poni onkaan viime aikoina kärsinyt? (Ja kaviot ovat taas venähtäneet, viimeksi niitä vuoltiin nelisen viikkoa sitten, mutta ei kunnolla.)

Eläinlääkärin mukaan kahden edestä työskentely on ilmeisesti käynyt Ruusan maksalle liian työlääksi.

Tämä ei kuulemma ole kantavilla tammoilla lainkaan tavaton löydös, mikä ehkä vähän lohduttaa tai sitten ei. Itsehän olen varma, että olen tämän jollain ruokintavirheellä tahi muulla mokalla aiheuttanut. 

Entäs Pulla-Albert? Eläinlääkäri ei uskonut, että maksaongelma siihen vaikuttaisi. Ja kuulemma tällaiset tiineysajan maksaongelmat korjaantuvat yleensä ihan sillä, että varsa syntyy.

Niin että nyt olisi sitten jo ihan terveydellinenkin syy toivoa, että Pulla-Albert jo pyrkisi päivänvaloon. Toistaiseksi tamman käytöksessä ei valitettavasti ole ollut havaittavissa viitteitä sellaisesta.



Jos varsa ei maanantaihin mennessä ole tajunnut vihjettä, Ruusasta otetaan silloin uudet verikokeet. Jos se on syntynyt, testi uusitaan vasta vähän myöhemmin.

Sitä odotellessa lääkitsen ponia - melassisiirapilla. Siirappia pitäisi nyt saada uppoamaan pari desiä päivässä. Jos melassi ei mene alas hyvällä (rehun seassa), se on saatava alas pakkokeinoilla.

Onneksi juuri seosmelassi on vuosien varrella ollut toimiva aine saada huijattua poni syömään/juomaan erilaisia asioita, joita se muuten ei nauttisi. Lähinnä nyt lisävettä ja psylliumia.

Maku on siis ponille mieluisa. Silti vähän jännitti, miten ensimmäinen tujummin melassoitu ateria menisi alas.

Laitoin ensimmäiseen annokseen heti koko 2 desiä melassia, jotta kuuri saataisiin rivakasti alulle. Poni imi koko keiton nikotteluitta. Joten ehkäpä tästä osasta ei saada ongelmaa aikaiseksi. Ainakaan ennen kuin poni kyllästyy. Yleensä niin ennen pitkää tapahtuu.

Älkää muuten kysykö, mihin seosmelassin hoitava vaikutus perustuu. Minäkään en tajunnut kysyä.

Koska sisätaudit eivät kuulu oman eläinlääkärimme erikoisalaan, hän oli jo konsultoinut sisätautieksperttiä. Mainittu ekspertti sattuu olemaan Ruusan henkilääkäri (kirjaimellisesti). Hän oli heti muistanut pitkäaikaisen potilaansa ja ollut oikein halukas auttamaan.

Sisätautilääkäri oli ollut eniten huolissaan siitä, syökö poni. Jos syöminen käy vähäiseksi, tarvitaan seosmelassia myös ateriankorvikkeeksi ja oikea määrä pitää eläinlääkärin tarkkaan laskea.

Enimmäkseenhän Ruusan ruokahalu on ollut sitä luokkaa, että olen ihmetellyt, mihin kaikki ruoka varsan kaventamassa mahatilassa oikein mahtuu. Mutta näinä muutamana päivänä, jolloin poni on lähinnä levännyt, se ei ole hotkinut entiseen malliin.

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että mahaan päätyy myös heinää useita kiloja päivässä. Väkirehut ovat maistuneet hyvin paria iltaa lukuun ottamatta.


Harmittaa paitsi tämä ongelma, myös ihan oma toiminta. Olen yleensä aika säännöllisesti otattanut Ruusasta muutenkin verikokeita, mutta tänä vuonna tämä taisi olla vasta toinen.

Että sitä ei tajua tiineysaikana tällaisia tarkistella, vaikka silloin olisi tavallista suurempi tarve.

Eniten kuitenkin soimaan itseäni siitä, että ilman tallinpitäjää olisin rikkonut myös omaa poninomistajan sääntöäni numero yksi: Luota vaistoihisi.

Jos tuntuu, että kaikki ei ole kunnossa, yleensä ei olekaan.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Mikset jo synny?

Juup. Eipä ole mitään varsaa näillä hoodeilla näkyillyt. Eikä kyllä vaikuta siltä, että näkyisi vielä vähään aikaan.

Ehkä varson, ehkä en, so not. Huomaa myös punk-henkinen kampaus.

Tai no, tissiosastolla on kyllä tapahtunut kehitystä, mutta jos tähänastisesta tahdista on jotain pääteltävissä niin tätäkin settiä saa katsella vähintään päiviä ennen kuin asiaintilassa seuraavaksi tapahtuu muutosta.

Epäilen, että jos Pulla-Albert saapuu maailmaan tällä viikolla, ajankohta osuu loppuviikkoon. Vaan voihan se mennä ensi viikkoonkin. Tai sitä seuraavaan. Kaipa se juhannukseen mennessä on ulkona.

Tissit maanantain vastaisena yönä kello 2:45.

Tissit maanantai-iltana kello 22.


Merkki kai sekin, että pouni on myös hinkannut häntäänsä.

Esimerkiksi maanantaina lähdin illalla tallille tavallista aiemmin, koska poni näytti siltä kuin yrittäisi kaivautua persus edellä pihaton seinästä läpi. Sen jälkeen ei näyttänyt millään löytävän mukavaa lepoasentoa. Mutta sitten poni kävi köllölleen eikä olo näyttänyt enää yhtään tukalalta.

Ähäkutti! Vielä saa valvoa.

Ainahan on tietysti myös mahdollista, että poni on laajentanut vaiva-cv:tään vielä kesäkutkallakin.

Häntä ei nimittäin ole ainoa jouhiosasto, jota Ruusa on viime päivinä hinkannut. Havupuuhun hankaamalla se on loihtinut harjaansa varsin punk-henkisen kampauksen. Tyylin viimeisteli oljilla köllöttely ennen kuin pihka oli kuivunut. Ei voi kuin ihailla omaperäistä tyyliniekkaa.

Myös koivuun on hyvä hangata.

Ponin mielestä myös ihmisen tulisi osallistua sen ruumiinosien rapsutteluun.

Muutenkin se ilahtuu kaikenlaisista ohjelmanumeroista, joista ykkössuosikki on tietysti ruohoon totuttelu. Olemme päässeet jo huimaan 20 minuuttiin kerralla. Adjektiivi on puhdasta sarkasmia. Kahtena edellisenä vuonna poni laidunsi tässä vaiheessa kevättä jo yötä päivää.


Nyt kesä näyttäisi olevan vielä kaukana, vaikka omasta kesälomastani on jo puolet valvottu.

"Et olisi ensimmäinen hevosenomistaja, jonka varsa syntyy vasta loman jälkeen", totesi eläinlääkäri muutaman päivän takaisella käynnillään. Siinäpä viiteryhmä, johon mieluummin jättäisin kuulumatta. Tällä menolla tarvitsen kesäkuussa lomasta toipumisloman.

Niin että mikä mättää, Pulla-Albert? 341 vuorokautta on minusta jo sellainen kypsytysaika, että kyllä siinä pitäisi vaikka oripojankin valmistua. 

Poikiahan tunnetusti saa aina odottaa. Ovat kaiketi sen verran mukavuudenhaluisia, että köllöttelevät mamman sisuksissakin mieluummin pitempään kuin lyhempään. Onhan syntymisprosessi varsin vaivalloinen kaikille osapuolille.

Äitienpäivänä poni kävi pihatossa pyörimässä eikä ravistellut. Sitten tuli maanantaina vähän vettä niskaan. Punk-henkinen tyyli on viimeistelty.

Syntymisen odottelussa haluaisin korostaa erityisesti univajetta kerryttävän omistajan kärsimyksiä. 

Valvottuina öinä on ollut hyvää aikaa pohtia, miten järkevää oli muutenkin kroonisesti unettoman ryhtyä tällaiseen unirytmin tehosekoitusprojektiin. No, järjen kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä.

Eipä auta kuin odotella. Odotella ja valvoa, valvoa ja odotella. Yritän lohduttautua ajatuksella, että varsominen on joka päivä päivän lähempänä. Ja yritän olla ajattelematta niitä hevosia, jotka ovat kautta historian ja tänäkin keväänä kantaneet 12 kuukautta tai jopa yli 400 vuorokautta.

Onneksi sentään olosuhteet alkavat olla syntymän ihmeelle kunnossa, kun tänne Uudellemaalle saatiin pieni lämpöaalto.

Lämpöä on ollut jopa niin paljon, että ponitätikin luopui pariksi päiväksi pitkistä kalsongeista. Maanantaina illalla tosin puin ne takaisin. Piposta en sentään ole vielä edes ajatellut luopua. Ehkä harkitsen sitä sitten loppuviikolla, jos luvatut helteet saapuvat. 

perjantai 12. toukokuuta 2017

Hetkenä minä hyvänsä

Torstaiaamuna melkein jo luulin, että näen kohta Pulla-Albertin, sillä Ruusa alkoi yhtäkkiä levottomaksi. Meni makuulle, nousi ylös, kuopi pahnoja ja käveli ympäriinsä epämukavan näköisenä. Klassisia enteitä.

Tämä tapahtui tietenkin kello 4.30, juuri ennen kuin minulla oli tarkoitus hetkeksi siirtyä unten maille. Unen ja valveen rajamailla tuntui kuin poni olisi tehnyt sen kiusallaan. Varsaa ei kuitenkaan tehnyt.

Yöunet jäivät pariin tuntiin, koska eläinlääkäri saapui tiluksille sovitusti samana aamuna. Hänen tehtävänsä oli tällä kertaa lähinnä (muttei nyt sentään kirjaimellisesti) pitää panikoivaa poninomistajaa kädestä ja kertoa, että kaikki on hyvin. Onhan raskaana olevillakin neuvolan tuki, miksei siis myös wannabe-ponikasvattajilla.

Ennen varsomisen kaltaisia koitoksia kannattaa levätä paljon.

Eläinlääkärin käynti tuli sikäli hyvään saumaan, että juuri edellisenä päivänä havaitsin Ruusan jalassa järkyttävän turvotuksen. Tiedättehän, sellaisen, joka suorastaan huutaa "jänne säleinä" tai "hankkari hajalla". (Tuskin olen ainoa, joille turvotukset tämmöisiä kauhujuttuja huutelevat.) Jos myös vierustoveri olisi ollut samalla lailla tukossa, olisin kuitannut asian tiineydellä, mutta vasen takajalka oli aivan solakkana. Panic!

No. Kuulemma tiineys voi aiheuttaa myös yksijalkaista turvotusta. Taas yksi asia, jota en ennen tiennyt tai ainakaan muistanut. "Tämä voisi olla vielä tuplasti paksumpikin", lohdutti eläinlääkäri. Aha, okei. Taas saa tuntea itsensä päteväksi järki-ihmiseksi.

Tukevan turvotuksen syy on siis todennäköisesti Pulla-Albertin asento, joka haittaa imusuoniston toimintaa. Onhan ihmisilläkin paksuna ollessaan myös nilkat joskus melkoisesti paksuina.

Ruusan emällähän oli kyllä tiineysturvottelua jaloissa, mutta se oli sellaista enemmän nestetyyppistä ja tasaisemmin eri takakinttuihin jakautunutta. Ruusalla ei tätä ennen ole ollut mitään. Ei siis kerta kaikkiaan yhtään mitään.

Hyvässä kunnossa, arvioi eläinlääkäri Ruusaa. Vatsanpeitteetkään eivät ole paljon venyneet, mikä voi selittää ponin liikkumisessa aivan viime aikoihin asti olleen helppouden. Kuvassa taustalla näkyvä muovikaukalo on ollut naapuritarhalaisten suosikkilelu jo jonkin aikaa. Torstaina illalla havaitsimme sen mystisesti siirtyneen Ruusan tarhaan ilman ihmisten myötävaikutusta.

Sitten Pulla-Albertin kuulumisiin.

Ensinnäkin hän on elossa ja ilmeisen hyvissä voimissa, mikä on jo kotiinpäin. Toisekseen lapsonen on matkalla kohti synnytyskanavaa ja on tällä hetkellä aika ahtaissa tunnelmissa.

Lisäksi eläinlääkärin käteen sattui ensimmäisenä turpa, joten tiedämme, että Pulla-Albert ei ole tulossa ulos ainakaan nurinpäin. Se on huojentava tieto, sillä pylly edellä syntyminen on hevoiselle käsittääkseni pääsääntöisesti itsemurhatehtävä. (Edit: Tietenkään myöskään turpa edellä tuleminen ei ole toivottavaa.)

Eläinlääkäri totesi, että tulevan äidin takamus on jo lupaavasti löpsähtänyt sekä vulvan että lihaksiston osalta. Häntäkin on ihan lötköpötkö. Tisseistä eläinlääkäri kommentoi, että vaikka utare on jo aika lailla täyttynyt niin tavallisesti nisät täyttyvät enemmän ennen h-hetkeä. Tavallisesti, mutta ei aina.

Tallinpitäjän mielestä Ruusan tiineys on tähän asti edennyt kuin oppikirjoissa. Sikäli voisi kuvitella, että myös tissiosasto noudattaisi oppikirjaa. Jos näin on, mennee vielä jokunen päivä ja valvottu yö ennen kuin Pulla-Albertimme on maailmassa.

Mutta ei välttämättä mene enää kovin kauan.

Näitä jo voi melkein kuvitella varsan imemään. 

Eläinlääkärin käynnistä oli muuten sekin hyöty, että varsomiseen varustautumisen aste parani oksitosiinin ja liukastegeelin verran.

Oksitosiinia tarvitaan sellaisessa skenaariossa, jossa jälkeiset eivät ole kolmessa tunnissa irronneet. Jos jälkeiset senkin jälkeen pysyvät jumissa niin pari tuntia myöhemmin tökätään uutta piikkiä lihaan. (Voi myös kokeilla viedä tamman pois varsan karsinasta. Hätä on hyvä irrottamaan jälkeisiä.)

Näin voitamme kuulemma aikaa niin, ettei tarvitse päivystäjälle soitella keskellä yötä. Siis että minäkö muka soittelisin tällaisella asialla (mahdollisesti paniikissa) keskellä yötä?

Liukasteella puolestaan voi ihan vaikka edistää ison varsan ulosluiskahdusta.

Etupäässä liukkari kuitenkin pakattiin varsavalvojaispakettiin siltä varalta, että on ihmiskäsin esim. suoristeltava varsan jalkoja tamman sisuksissa. Sellaisessa tapahtumassa ei kuulemma kannata pukea kumihanskoja, koska ne hajoavat. Sen sijaan on pestävä kädet huolella ja desinfioitava ne. Ihan steriiliä ei kuulemma tarvitse olla, sillä jos varsan asentoa joutuu oikomaan käsin niin tammalle pitää joka tapauksessa tehdä kohtuhuuhtelu.

No, toivotaan nyt, ettei liukkarille tule käyttöä.

Joka tapauksessa varsa voi merkeistä päätellen saapua maailmaan hetkenä minä hyvänsä. Todennäköisesti sitten, kun säät vähän lämpenevät, arveli eläinlääkäri.

Mutta vaikka eivät lämpenisikään niin ei meillä välttämättä ole paniikkia, sillä maanantaina Posti toi tällaisen paketin:

Koiraa ei vahingoitettu kuvauksissa, vaikka jonkinlaisia traumoja vaatteiden pitämisestä saattoikin syntyä. 
Paketissa tuli siis tuo loimi, ei onneksi sentään koiraa. Kun valokuvamalliksi ei ollut vielä tarjolla varsaa, tehtävä lankesi äitini koiralle. Omani pääsi tällä kertaa pälkähästä, sillä sitä ei noin 30 senttiä korkeana olisi loimen alta juuri näkynyt.

Pulla-Albertin ensimmäisessä synttäripaketissa oli myös isompi varsaloimi ja nahkariimu. Riimu tulee varmasti käyttöön, jos kaikki menee Pulla-Albertin kanssa suunnitellusti. Kiitos Sari Vasenkari!

Tämä pienempikin loimi lienee turhan reilu, mutta kaula-aukko vaikuttaisi etukäteen arvioituna sopivalta. Joten jos helman vaan saa kursittua varsaturvalliseksi niin takki sopinee tarkoitukseensa aivan hyvin.

Loimi on ainakin ihanan lämmin, sen avulla ponilapsi varmasti selviytyy pihaton pahnoilla vaikka pakkasyöstä. Ja jos säiden kehitys noudattelee nykylinjaa niin voipi olla, että takille tulee käyttöä vielä juhannuksenakin.


torstai 11. toukokuuta 2017

Varsavalvojan m(a)yday

Monesti blogistit tykkäävät tehdä ns. my day -postauksia (nimeä ei ole käännetty suomeksi oletettavasti siksi, että "minun päiväni" kuulostaisikin alakoululaisen ainekirjoituksen otsikolta). Sen mitä olen My day -juttuja lukenut, pääidea tuntuisi olevan saada oma arki kuulostamaan mahdollisimman hienolta. 

Olen monesti suunnitellut tällaista "minun päivääni". Jos ei muuten niin ihan vaan saadakseni muiden päivät vaikuttamaan hienommilta. Kokopäivätyöllistetyn ja keskituloisen poninomistajan elämä ei ole niinkään glamouria kuin tarkkaa aikataulutusta ja siitä huolimatta riittämätöntä ehtimistä.

Yritin aikatauluttaa myös lomani mahdollisimman tehokkaasti niin, että maksimoisin Pulla-Albertin kanssa vietetyn ajan. Valitettavasti Albertilta ja sen biologiselta mamilta taisi jäädä tämä memo lukematta, sillä loman aikataulutus on toistaiseksi ollut aivan toinen kuin etukäteen toivoin.

Mutta hei, elämä on valintoja, ja minä nyt (jostain käsittämättömästä syystä) päädyin valitsemaan oman silmäteräni varsotuksen.

Eli tässäpä varsavalvojan m(a)yday, joka noudattaa varsavalvojan vuorokausirytmiä ja ajoittuu tämän viikon maanantaille ja tiistaille. Kellonajat ovat osittain jälkikäteen muisteltuja ja siten summittaisia.

Koska jostain syystä en ole tullut aikoihin ottaneeksi tuoreita kuvia, muistellaanpa miltä näytti noin vuosi sitten. Nyt en ole vielä edes kunnolla uskaltanut aloittaa ruohoon totuttelua, eikä kyllä juuri ole ollut sitä ruohoakaan.


Varoitus: Seuraavaa noin nälkävuoden mittaista tekstiä kuvittavat vain nettikameran kuvat, joiden resoluutio on matala. 

Kello 20 Palaan kauppareissulta nälkäisenä kotiin. Matkalla huudan talvelle, että se on puoli vuotta myöhässä. Talvi ei välitä, vaan sataa lisää räntää. Kiitän onneani, saamattomuuttani ja salaa vähän myös älyäni siitä, että sekä autossani että hevostrailerissani on vielä nastat tukevasti alla.

Kytken trailerin auton perään. Olen nimittäin havahtunut ajatukseen, että varsavalvojaisissa kannattaisi pitää myös kuljetuskalusto käyttövalmiudessa. Tähän saakka kaluston hevosenmentävä osa on kuitenkin lojunut käyttämättömänä ihmisasumuksen pihassa.

20.30 Syön salaatin ja valmistaudun tallille lähtöön.

21.40 Saavun tallille ja tiedustelen tallinpitäjältä, mihin voisin jättää trailerin. Kääntöpaikalla on ahdasta, mutta peruutus lähes 90 asteen kulmaan onnistuu varsin vähällä vaivalla. Sen sijaan lähes suoraviivainen peruutus trailerin suunnitellulle säilytyspisteelle vie noin 20 minuuttia. Kun yksinkertainen suoritus on viimein monimutkaisesti suoritettu, ilmassa leijailee kärähtäneen kytkimen pistävä tuoksu. Melkein voisi jopa sanoa, että ihan putkeen ei nyt mennyt.

22.15 Keitän vedenkeittimellä vettä ja laitan Greenlinen turpoamaan, minkä jälkeen suuntaan ponin tarhaan ja ensimmäisenä tsekkaamaan tissit. Ihan kuin olisi vähän enemmän turvotusta. Takapuolen löysyystilanne on entisensä. Lumisateessa hiukan päällyskarvoja kastellut poni ei ilahdu lihastensa läpsyttelystä.

Ensimmäinen lämmön mittaus saa terästäytymään: alle 37 astetta - lähellä varsomistahan joillakin tammoilla laskee ruumiinlämpö. Tarkistusmittaus näyttää kuitenkin normaalit iltalukemat, 37, 7. Poistan ponin kavioista kalossit, jotta kaviot saisivat välillä ilmaa.

Kerään kaikki ponin heinät tarhasta ja siirrän ne pihattoon, jotta kullannuppu viettäisi aikaa kameroiden kattamalla alueella. Poni kävelee epäluuloisena perässä, mutta ei mene heti sisään.

22.45 Haen turvonneen puuron, lisään myslin ja muut härpäkkeet sekä vähän viileää vettä. Tarjoilen appeen ponille pihatossa. En lukitse ovea, koska ponin hengityksessä on ollut aistittavissa pientä raskautta, jonka en todellakaan halua muuttuvan varsinaiseksi oireiluksi.

"Tiedän, että joku tuijottaa."



























23 Istun asuntovaunussa tietokoneella ja katson kännykästä, kuinka poni rouskuttelee heiniä. Syön evääksi ostamistani suklaakekseistä yhdellä istumalla puolet. Ällöttää. Syön siksi välillä ruissipsejä.

23.30 Surfailen netissä ja katson kännykästä, kuinka poni lepäilee pihatossa. Ensin seisaallaan, sitten köllähtää makuulle. Syön vielä yhden suklaakeksin.

24 Poni vaihtaa asentoa ja niin minäkin, koska yli vuosi sitten kaatuessa murtunut häntäluu ei tykkää istumisesta. Asennon vaihtamisesta se tykkää vielä vähemmän. Poni nukkuu ja toivon, että minäkin voisin. Syön omenan.

00.30 Poni kääntää kylkeä ja nousee kohta seisomaan. Syö heinää. Laitan asuntovaunun lämmityksen päälle, koska ulkona pakastuva ilmanala viilentää sisätiloja tehokkaasti. Painan Bloggerissa vahingossa julkaisunappia tallenna-napin sijaan.

01 Poni lähtee ulos. Ilmeisesti kakalle, koska palaa muutaman minuutin kuluttua takaisin. Tässä ponimallissa on sellainen kiva ominaisuus, että se ei mielellään kakkaa sisään. Toisaalta tätä hienoutta tasapainottaa sellainen ominaisuus, ettei se mielellään pissaa ulos.

Sisään palattuaan poni jatkaa heinän rouskuttelua. Minulla särkee päätä, koska läppärin tuijottaminen ja näpyttely asuntovaunun pöydän ääressä ei ole varsinaisesti ergonomian riemuvoitto. Toivon, että voisin jo mennä nukkumaan. Laitan vaunun lämmityksen pois päältä, koska poskia jo kuumottaa.




1.30 Poni kävelee ympäriinsä pihatossa. Ottaa lisää heinää. Toivon, että voisin jo mennä nukkumaan. Päätän sen sijaan katsoa, josko Netflixistä löytyisi jotain mielenkiintoista katsottavaa. Päädyn Uuteen Sherlockiin.

1.45 Poni tuijottaa jotain intensiivisesti ja hetken päästä rynnistää ulos pihatosta.

2.05 Havahdun hereille. Olen pudonnut Sherlockin kärryiltä. Pihatossa tilanne näyttää sen sijaan yhtä tyhjältä kuin parikymmentä minuuttia aiemmin, joten lähden tarkastamaan tilanteen.

Poni löytyy pälyilemästä portin läheltä. Muita hevosia ei näy lähistöllä. Vien sylillisen uutta heinää pihattoon toivoen, että poni seuraisi, mutta siellä on entistäkin heinää reilusti jäljellä.

Tunnustelen ponin mahaa, mutten tunne mitään liikkeitä. Mietin, onko Pulla-Albertin viimeaikainen hiljentyminen eläinlääkäriasia. Poni pyytää rapsuttamaan sisäreittään. Kun jalka on ylhäällä, tissit roikkuvat aika täyden näköisinä alhaalla. Nisät sojottavat alaspäin.

2.25 Ulkona on raikasta, mutta kylmä, joten palaan Sherlockin pariin. Ruusa seisoo pihaton ovella ja empii sisään menemistä. Rapsutan sitä vähän hännästä ja kun kävelen pois, se astelee sisään.

Vaunussa seuraan, kun poni nyhtää raivokkaasti uutta heinäkasaa. En ole vielä huomannut tiineyden vaikuttaneen Ruusan ruokahaluun tai edes siihen, miten paljon evästä sen maha vetää.

Oma olo tuntuu ulkoiluhetken jälkeen vähän virkeämmältä. Myös aiemmin nukutut vartin tehotorkut voivat vaikuttaa asiaan.

2.45 Poni kuuntelee jotain pää ylhäällä ja rynnistää ulos pihatosta. Laitan lämmityksen päälle. Poni palaa parin minuutin kuluttua heinän ääreen. Kuulostelee jännittyneen oloisena ääniä ja muutaman minuutin kuluttua suuntaa taas ulos.

Kuva joltain muulta yöltä, koska tossut.


3.30 Havahdun hereille ja totean, että ponny ei ole palannut sisätiloihin. Lähden korjaamaan tilannetta. Linnut laulavat kuin missäkin sademetsässä ja valo alkaa jo kajastaa. Poni hörisee havaitessaan minut. Vien sille taas vähän heinää, vaikka edellisistäkin on valtaosa jäljellä. Ruusa ei halua takaisin sisään, mutta huijaan sen sinne pudottelemalla porkkananpaloja ruokakuppiin. Panen oven säppiin.

Nappaan vaunusta hammasharjan ja hiivin taloon vessaan.

3.45 Palaan vaunuun, jossa onkin jo lämmintä kuin saunassa. Poni rouskuttelee heiniään, päätän siirtyä petiin.

4.15 Ponikin käy makuulle.



4.20 Huomaan taas torkkuneeni, joten luovutan. Laitan kellon soimaan viiden aikaan ja uudelleen kolme varttia myöhemmin.

4.45 Havahdun hereille, vilkaisen kameraa, kaikki näyttää samalta kuin ennenkin. Linnut huutavat kilpaa.

6 Herään kellon soittoon, vilkaisen muuttumatonta kameran näkymää ja mietin, pitäisikö jo käydä avaamassa pihaton ovi. En todellakaan jaksa.

7 Vilkaisen kameraa, totean, että poni on vielä sisällä. Mietin, pitäisikö mennä avaamaan ovi, mutta päätän jättää sen tallinpitäjälle. Hän suuntaa talliin yleensä jo seitsemän pintaan kuitenkin. Kun jonkin ajan päästä havahdun taas, pihatto on tyhjä.

9 Herään vessaan. Vaunussa on kylmä ja laitan lämmityksen päälle. Mietin, pitäisikö jo nousta, mutta väsymys voittaa.

Välillä poniakin väsyttää.


12.45 Havahdun katkonaisesta unesta ja katson kelloa. Whaaat! Äkkiä ylös, hampaanpesulle ja tallille. Tarjoilen Ruusalle aamumurot ja totean, että tissiosastolla näkyy taas halailevia nisiä. Puen ponin kavioihin tossut ja yritän harjata sitä, mutta se siirtyy muutaman metrin päähän. Kun seuraan, se kävelee toiseen päähän tarhaa. Olkoon likainen.

Siivoan tarhan ja pihaton. Lopputuotosta riittää! Avaan pyöröpaalin olkea, mutta se pölyää. En uskalla ottaa kuin muutaman talikollisen, jotka ravistelen huolella. Pyöröpaalioljen laatu on pettymys, sillä saman tuottajan pikkupaalit ovat olleet erittäin pölyttömiä - eivät pelkästään pahnan vaan minkä tahansa kuivikkeen mittakaavassa. Päätän siis palata niihin, vaikka tämä tietää lisäkustannuksia. Toisaalta pikkupaaleja saa yhden eläinlääkärikäynnin hinnalla noin 60.

14.50 Lähden ajamaan kotiin. Soitan matkalta viljelijälle, joka kertoo, että olkipikkupaaleja on jäljellä enää vain muutama kappale! Ei ehkä kymmentäkään. Sovimme, että haen seuraavana päivänä sen verran paaleja kuin ostettavissa on.

Soitan myös eläinlääkärille, joka lupaa tulla varmuuden vuoksi tarkistamaan tilanteen torstaiaamuna. Tunnen itseni vähintäänkin hulluksi, mutta mielenrauhan hinta on usein eläinlääkärilaskun loppusumman suuruinen.

15.10 Olen kotona. Peseydyn. Syön tukevan aamupalan ja juon kupin teetä, lukaisen Hesarin. (Kyllä, luen uutiseni nimenomaan paperilehdestä.) Kärsin pahasta jännityspäänsärystä ja menen sohvalle pitkäkseni.

16.30 Herään ja totean, että ulkona pyryttää. Päänsärky on edelleen pirullinen. Haluaisin vain nukkua lisää, mutta nousen vähitellen ylös, otan särkylääkkeen ja jumppailen hartioita käsipainojen kanssa.

17 Koira pääsee viimein odottamalleen lenkille. (Tässä kohtaa lienee tarpeen huomauttaa, että koira ei ole poissaollessani yksin eikä hoidotta.)

18.30 Lenkki on tehty, seuraava projekti on ruoka.

19.30 Syömme päivällistä ja katsomme samalla Netflixistä Timelessiä. Vilkuilen samalla Ruusa-camia. Poni kävelee sisään lepäämään.

Ulkokamerasta näkyy valoilmiö. Ruusa on ensimmäinen ruskea pallero valoilmiön oikealla puolella.



























20 Menen saunaan, minkä jälkeen syön lettuja niin, että maha rutkaa. Katsomme Timeless-jakson loppuun ja vilkuilen samalla, mitä poni puuhailee. Eipä sen kummempia kuin tähänkään asti.

21.20 Lähden tallille. Sama ralli alkaa alusta, mutta poni on väsyneempi kuin edellisenä yönä ja pääosin köllöttelee. Koko yönä ei tarvitse mennä tarkistamaan, mitä poni duunaa, koska se on melkein koko ajan BB-talossa.

Mitäpä sitä ihminen lomallaan muuta!

P.S. Pahoittelen, että painoin tätä kirjoittaessani julkaise-nappia ennenaikaisesti - vieläpä kahdesti.