Kaksi vuotta Albertia

Niin se aika rientää, että tänään on tullut täyteen kaksi vuotta siitä, kun pitkä odotus palkittiin mustalla orivarsalla. 

Albert ponien hoplopissa ehkä viikko sitten.

Sanotaan, että kukin saamme elämäämme sellaisen hevosopettajan, jota tarvitsemme. Albert on todellakin opettanut minulle kärsivällisyyttä! Sen opastaminen kesyhevosen tavoille ei ole ollut ihan nopea eikä aina helppokaan prosessi, mutta lopputulos on palkinnut.

Jo varhain koin vahvasti, että Albert on varsa, jota ei voi pakottaa. Tämä käsitys on vain vahvistunut näiden kahden vuoden aikana. Jos Albertia yrittää pakottaa johonkin, johon se suhtautuu epäluuloisesti, se ennemmin rikkoo ihmiset ja itsensä kuin alistuu. Joten olen totuttanut sen kaikkeen rauhassa ja pala palalta. 

Taktiikka on toiminut, sillä minulla ei ole Albertin kanssa mitään ongelmia jokapäiväisessä elämässä. Ihmiseen epäilevästi suhtautuvasta pikkuvarsasta on kuoriutunut ensimmäisenä kaikkia moikkaamaan rientävä kullannuppu. Toki edelleenkään se ei suhtaudu kovin myötämielisesti esimerkiksi asioiden ruiskuttamiseen suuhunsa tai iholleen, mutta perushommat toimivat ja varsan kanssa on kiva puuhailla.

Juuri vähän aikaa sitten tallinpitäjäkin spontaanisti kehui, että Albertista on tullut niin mukava: kiltti ja rauhallinen. Musiikkia korvilleni!

Aika perusrauhallinen Albert oli jo orina, joten etukäteen pelkäsin ruunauksen hävittävän ponista kipinän. Niin ei onneksi käynyt, vaan ruuna-Albertissakin on villi puolensa. Tämä tulee esiin etenkin ruunaystävien seurassa. 

Ja vaikka varsa on edelleen vähän epäluuloinen herkkis, se ei ole mikään ns. silmänpyörittelijä vaan tutustuu rohkeasti uusiin asioihin. Jos sitä painostaa liikaa (tapahtuu lähinnä eläinlääkärin tai viimeksi kengittäjän vierailulla), se menee kyllä ns. tiloihin, mutta pääsee sieltä nopeasti poiskin. Kun Albert saa hetken rauhassa koota itseään, se palaa omaksi rauhalliseksi itsekseen ja homma voi jatkua.

Albert odottaa aina portilla, josko jotain tehtäisiin. (Edit. tässä kuvassa ei kylläkään ole portti.)

Vaikka kahteen vuoteen Albertin kanssa on mahtunut myös paljon huolta ja murhetta, en muista koskaan katuneeni sen "tekemistä". Joka päivä odotan innolla Albertin söpön naaman näkemistä, se ilostuttaa joka kerta. 

Joudun nyt jättämään synttäriposeerauksen pois tästä tekstistä, koska verenhimoisten ötököiden hyökkäyksen ja muiden muuttujien vuoksi emme saaneet varsasta eilen julkaisukelpoista kuvaa. Mutta tässä muutama kuva Albertin elämän varrelta.

3 päivää

3 viikkoa

Neljä kuukautta

Yhdeksän kuukautta

11 kuukautta

Vuosi

16 kuukautta

1,5 vuotta