Mammaponin kuulumisia

Olen lomalla! Ja sehän tarkoittaa, että välillä on aikaa myös bloggailuun. Koska viime päivityksessä keskityttiin nuorisojaostoon, otetaan nyt pieni katsaus siihen, mitä mammaponin elämässä on kuluneen vuoden aikana tapahtunut. Ensin tärkein uutinen: Ruusa on edelleen hengissä.

Tammikuisten baanatteluiden jälkeen poni alkoi oireilla selkäänsä. Kuva Leena Kahisaari 

Viimekuulemallahan Ruusa paranteli peräkkäisiä jännevammoja. Siihen hommaan hurahtikin sitten yli vuosi ponin elämästä. 

Ojentajäjännevammojen parannuttua pääsin kesän 2021 aikana liikuttamaan Ruusaa nousujohteisesti myös ratsain. Loppukesän osteopaattikäynnillä ei löytynyt juuri mitään ongelmaa. Hämmästyttävää ponilta, jolla on aina ollut lanneselkä jumissa pahasti tai vielä pahemmin!

Ennen lokakuista muuttoa tuntui, että korttitalo nimeltä Ruusa oli viimein tasapainossa, kaikki toimi – lukuun ottamatta melko tiivistä hiekkakeräymää suolessa. Pääsimme jopa käymään usealla ratsastustunnilla yhdessä! Alla video ensimmäiseltä yhteiseltä tunniltamme sitten ponin 5-vuotiskauden (videoinnista kiitos huipulle opellemme Katariina Cozmeille).

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Minna (@40_with_ponies) jakama julkaisu

No, kuten odotettua, muutto romahdutti korttitalon. Ensin tuli tietystikin maha entistä kipeämmäksi. Poni nimitti itsensä kaiken kuningattareksi ja piti uusia alamaisiaan kauhun vallassa. Sitten kengityksen jälkeen meni liikkuminenkin huonoksi (huom., meillä on nykyään aivan huippu kengittäjä).

Jotta pakka olisi mahdollisimman sekaisin, varasin Ruusalle myös hampaan paikkauksen Viikissä ajankohtaan vain pari viikkoa muuton jälkeen. Siinä sitten pohdittiin, oliko ponin ärhäkkä käytös peräisin stressimahasta, hiekasta (jota sillä vielä parin kuukauden jälkeen oli 10 x 18 cm) vai vaivasivatko kenties tuoreet hammaspaikat (2 kpl).

No, sain eläinlääkäriltä parin viikon omepratsolikuurin ja kipulääkettä. Omepratsolia ei kulunut kuin muutama päivä, kun Ruusan laumakäytös alkoi rauhoittua. 

Näin upealta Ruusa näytti elokuussa 2021, kun otettiin viralliset 10-vuotispönötykset.

Valitettavasti oireilu vähitellen palasi, kun omepratsolikuurin loppumisesta oli kulunut vähän aikaa. Samaan aikaan ponin epämääräinen ja haluton liikehdintä jatkui. Epämääräisyys oli sen verran, no, epämääräistä, että vuorotellen epäilin kavioita, takapolvia ja mahaa. Lopulta kävimme joulukuun alussa klinikalla, missä selvisi, että todennäköisesti kaikilla epäillyillä oli asiassa osansa.

Hiekkaa oli edelleen ja mahasta löytyi pientä limakalvovauriota. Kavioissa oli pehmeät anturat. 1,5 vuotta aiemmin vammautuneessa polviligamentissa oli rumaa arpeutumista ja toisen takapolven kierukasta löytyi ennen tuntematon vamma eli todennäköisesti poni on jossain vaiheessa rikkonut sen ilman, että olen edes huomannut asiaa (takapolvien löysyyden takia poni on ollut koko ikänsä ajoittain vähän ep). Lisäksi vasemmasta polvesta löytyi mahdollista alkavaa nivelrikkoa.

Pitkästä vammalistasta huolimatta hoito-ohje ei ollut kovinkaan masentava: ei muuta kuin liikettä ja takaosan vahvistamista. Laukkaa käskettiin mennä, ja laukkahan sattuu olemaan meidän molempien suosikkiaskellaji. Tosin Ruusan tulkinta hoito-ohjeesta ei välttämättä ollut se, mitä eläinlääkäri tarkoitti. Koska ponin kunto oli tässä vaiheessa jo kohonnut niin, että se jaksoi laukata täysiä useamman sata metriä putkeen niin sitähän se tarjosi aina kun annoin lähtöluvan - muutenkin ponin tulkinta mistä tahansa eteenpäin-pyynnöstä oli, että laukkaahan nyt oli tarkoitus. 

Ratsastusta oli jatkettu nousujohteisesti jo yli puoli vuotta, kun poni alkoi aristaa selkäänsä. Fysioterapeuttimme kävi sen hieromassa, mutta tilanne ei parantunut. 

Tuossa muutama viikko sitten sain eläinlääkärin kotikäynnille kaikkien laitteiden kera, ja selkä varmuuden vuoksi säteilytettiin. Ranka näytti aivan priimalta eikä eläinlääkäri (tai fyssari) löytänyt selkäjänteestäkään mitään vammaan viittaavaa. Eläinlääkäri arveli, että syynä vaivaan on selän puutteellinen lihaksisto. 

Selkä on aristanut aivan näihin päiviin asti ja poni on ollut ratsastuksesta lomalla jo yli kuukauden. Olemme sen sijaan tehneet maastakäsin reippaita kävelylenkkejä, ohjasajoa, puomitreenejä ja porkkanavenytyksiä. Jumppa on tuntunut auttavan, koskapa sen jälkeen selkä aristaa vähemmän. 

Välillä poni taisi kyllä olla enemmältikin kipeä, koskapa alkoi juosta karkuun, kun menin tarhaan tarjoamaan sille riimua. Tällainen on minulle erittäin äänekäs hälytysmerkki, koska normaali Ruusa reagoi riimuun työntämällä siihen naamansa.

Kuva Leena Kahisaari

Viime aikoina olemme valitettavasti saaneet todistaa myös mahaoireiden combackia - tosin tällä haavaa vatsan kipristelyitä voi aiheuttaa kiimakin. Poni on myös varsin runsaskätisestä ja tiheälti suoritetusta ruokinnasta huolimatta laihtunut sen verran että vähän hirvittää, millainen raasku sieltä homssuisen talvikarvan alta kevään mittaan paljastuu. 

Kunhan kelit tästä paranevat, täytynee vaihteeksi varata klinikka-aika ja tsekata, onko ponilla jotain toistaiseksi tuntematonta syytä oireilleen. Voi olla, että yli puoli vuotta kestänyt hiekanpoisto raapinut suolen kipeäksi. Pohdin myös, voisiko Ruusalla olla muotisairaudeksikin moitittu IBD tahi muu suolistosairaus. Sen mahalaukusta bongatut punakkuudet ovat olleet rauhasmahassa, lähellä ohutsuolen alkupistettä. Joskus olen kuullut sellaistakin, että tällaiset haavanpaikat kielisivät  suolisto-ongelmista. 

Ennen klinikalle roudaamista täytyy toki vielä tsekata matotilanne ja kasvattaa edelleen ruokintaan hiljattain lisätyn melassileikkeen määrää - sen kun pitäisi tarjota ravintoa toimivalle suolistoflooralle. 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Minna (@40_with_ponies) jakama julkaisu

Surkein vaihtoehto on oikeastaan se Ruusalle tyypillisin: toimimaton laumakemia. Voisi kuvitella, että kaiken kuningattarena voisi elää kuten haluaa, mutta Ruusa on liian epävarma hallitsijaksi. Sen pitää koko ajan varmistella, etteivät alamaiset vain kuvittele itsestään liikoja tai ryhdy vallankaappaukseen. Mitään syytä sillä ei ole tällaista pelätä, sillä erittäin nöyrillä alamaisilla ei varmasti kävisi moinen julkeus mielessäkään. 

Ruusan kukkoilun takia lauman pahnanpohjimmainen on myös ahdingossa. Se ei uskaltaudu sisään köllöttämään kuin silloin, kun pääsy pihattoon on minun poneiltani estetty. Lauman säännöllinen jakaminen ei ole ihan sitä, mitä tallinpitäjä ajatteli ottaessaan omilleen seuraa, joten pysyväksi ratkaisuksi ei ole siitäkään. 

Tilanne on tosi outo sikäli, että kun lauman toimintaa katsoo päältäpäin, se näyttää aivan harmoniselta. Ainoastaan resursseja (ruoka, ihmiset) Ruusa kokee tarvetta vahtia ja alamaisia niiden läheisyydestä ajaa pois. Muuten ponit elelevät aivan rauhassa ja lepäilevätkin lähekkäin rykelmänä. Välillä Ruusa jopa syö lähekkäin pahnanpohjimmaisen ruunan kanssa. Jos pihatossa ei olisi kameraa, emme tietäisi mitään alimmaksi päätyneen herkän pojan unideprivaatiosta.

En suurin surminkaan haluaisi taas vaihtaa tallipaikkaa, sillä Ruusan käytöstä ja oireilua lukuun ottamatta asiat ovat poneilla nyt erinomaisen hyvin. Olemme tallinpitäjän kanssa samalla lailla tarkkoja ponien hoidosta, hintaan sisältyvät välttämättömät perusjutut ja poneilla on riittävän iso, metsäisä ja mäkinen tarha. Niinpä minun ei tarvitse ajaa yli 35 kilometriä suuntaansa ihan vain kävelyttämään ja perushoitamaan poneja, vaan voin pitää tallivapaita silloin kun huvittaa. Nyt kun dieselin hinta on päälle 2 euroa litralta, tämä on jo rahallisestikin tuntuva juttu.   

Murheenkryyni helmikuussa, kuvan otin itse mutten jaksanut laittaa copyright-tekstiä, koska Photoshop-koneeni ei taas suostu yhteistyöhön ja jouduin käsittelemään tämän verkon ilmaisohjelmalla.

Ei auta kuin toivoa, että korttitalo nimeltä Ruusan terveys alkaisi vähitellen löytää taas muotoaan ja se oppisi luottamaan laumatovereihinsa. 

Muussa tapauksessa on taas edessä se pahin eli uuden paikan etsintä. Koska olen äärimmäisen tarkka ponieni perushoidosta ja niiden elintiloista, mutta kahden ponin keskinettotuloisena omistajana en ole tolkuttoman maksukykyinen, on todella tuuripeliä löytää sopiva paikka. Tämä nykyinenkään ei löytynyt mistään avoimilta markkinoilta vaan pääsimme tänne ihan vain koska olin tallinpitäjän kanssa valmiiksi kaveri (ja olemme muuten kavereita edelleen eli ei ole ihan pieleen mennyt tämä homma). 

Sopivan tallipaikan löytämiseen oman hankaluutensa tuo tietysti tuo Ruusan laumakäytös: jotta se voisi olla jonkun muunkin kuin Albertin kanssa, laumalla pitäisi olla täydellinen, reilu johtaja. Ruusa ei nimittäin itse kestä pompottamista yhtään vaan ahdistuu ja vetäytyy. Ilman hyvää johtajaa sillä näyttää olevan laumassa vain kaksi vaihdetta: pomotus tai karkuun juokseminen. 

Menneisyydessä on ollut joitakin laumoja, joissa Ruusa on ollut normaali, mutta tällä hetkellä parhaiten tuntuu toimivan vain Albertin kanssa oleminen. Tämä taas ei oikein ole toimiva pitkän tähtäimen ratkaisu Albertille, koskapa se haluaa viettää merkittävän ajan vapaa-ajastaan kavereiden kanssa nujuten eikä tylsästä äidistä ole leikkikaveriksi.

Syyskuista ratsastelua. Ruusa oli tuolloin tosi kivassa mallissa, herkkä ja kuuliainen! Kuva Sini Tuhkunen.

Ollapa oma paikka, johon pystyisi valikoimaan juuri sopivat laumakemiat! Turun seudun hintatasolla minulla olisi siihen hyvät rahalliset mahdollisuudet. Ongelmana vain on pankkien luottamuspula, tai niiden näkökulmasta tietystikin omarahoitusosuuden puutokset. Rahalliset säästöt ovat nimittäin merkittävästi huvenneet ponien sairasteluihin eikä minulla ole pantiksi kelpaavaa omaisuutta. Mutta ratkaisuja tässä koko ajan etsitään, josko vielä jonakin päivänä saisin katsella poneja omasta ikkunasta.

Sitä odotellessa täytyy vain toivoa, että Ruusa tokenisi niin että saisimme jäädä nykyiseen huippupaikkaan. Albert on siellä oikein tyytyväinen elämäänsä.

Murtuma, joka ei ollutkaan murtuma, ja mitä näitä nyt on

Terveisiä pitkästä aikaa täältä sairastuvalta, joka on sitten viime kirjoittaman siirtynyt. Ponnyt muuttivat lokakuun alussa siis uuteen paikkaan, ja sehän oli taas omiaan suistamaan asiat raiteiltaan. Tällä hetkellä poniterveydellinen balanssi on kuitenkin jo melko siedettävässä asennossa. 

Olen ollut erittäin tyytyväinen relokaatioon. Tallimatkakin lyheni noin 6 tai 8 kilometriä suuntaansa, mikä tarkoittaa päivässä 10 – 15:tä minuuttia vähemmän autossa istumista - ja näillä polttoaineen hinnoilla ero tuntuu myös kukkarossa. Nykyiselläänkin matkaa on silti omaan makuuni, budjettiini ja blogin aktiivipäivittämiseen noin 30 kilometriä liikaa. Vaan minkäs teet!

Tammikuussa 2022. Kuva: Leena Kahisaari

No, takaisin poniterveydellisiin seikkoihin, sehän porukkaa kiinnostelee, etenkin Instagramittomia, joille otsikko tullee uutena tietona. Molempien ponien kuulumisissa on paljon päivitettävää, mutta keskitytään tässä tekstissä nuorisojaostoon.

Alberthan tosiaan tuossa (viime vuoden) keväällä ja kesällä oli noin puoli vuotta saikulla, mistä 4 kuukautta ihan sairastarhassa, koska lähiklinikan (Hippomedi) mukaan sillä oli 1 - 2 takajalassa kavioluun ulkohaaran murtuma. 

Kesken saikkuilun tallille iski ikävä virus, joka aiheutti pitkäaikaista köhäämistä ilman kuumetta. Kaikki muut paranivat siitä, kun alkoivat taas kuntoilla, mutta Albert oli liikuntakiellossa, joten muiden parantuessa Albertin köhä vain paheni ja lopulta se yski niin sanotusti keuhkojaan pihalle.

No, lähiklinikalla todettiin bakteeritulehdus ja myös astmaattista tulehdusta. Albert sai ensin antibioottia ja sitten kortisonia. Ensin tauti tuntui menevän paremmaksi, mutta pian yskä paheni ja paksua keltaista räkää suunnilleen suihkusi sieraimista - tämä ei ole edes liioittelua.

Tämänkin kuvasi Leena Kahisaari

Erinäisistä syistä en enää halunnut rampata lähiklinikalla, vaan päädyin tuttuun ja turvalliseen. Tulipa motivaatio opettaa Albert matkustamaan yksin trailerissa, kun roudasin sen omalla kalustollani ja ajokortillani Viikkiin.

Viikissä selvisi, että ponilla oli ällöttävää räkää joka rööri täynnä. Myös vähän epätavallisempi paikka, nimittäin ilmapussi. Ilmapussiräkähän on aina hälytysmerkki, koska näin oireilee esimerkiksi sellainen sairaus kuin pääntauti. 

No, Albertilla ei pääntautia sentään ollut, mutta sille ei olisi saanut määrätä kortisonia. Albert sai lisää sulfaa, ilmapussit huuhdeltiin ja niihin laitettiin penisilliinigeeliä. Limanäytteet kertoivat, että Albertilla oli paitsi bakteeritulehdus, myös astma. Myös henkitorvi on hieman normaalia lituskaisempi.

Olisi ollut liikaa vaadittu, että tauti olisi jättänyt Albertin ilmapussit rauhaan yhdellä Viikin-reissulla. Tarkalleen ottaen kaupunkiretkiä vaadittiin kolme ja toisella kerralla selvisi, että Albertin ilmapusseihin pesiytynyt streptokokki oli osittain resistentti sulfalle - kuinkas muutenkaan. 

Jos ilmapusseihin asennettu penisilliinigeeli ei olisi tehonnut, Albert olisi joutunut piikitettävälle penisilliinikuurille - koska puhutaan melkoisen piikkikammoisesta ponista, tämä olisi tarkoittanut kanylointia ja pitempää klinikkavierailua. 

Albertia jännittää tällä hetkellä aika paljon olla kaukana kavereista, kuten tässä.
Se näyttää tässä myös jotenkin pieneltä, on oikeasti jonkun sentin yli 150 cm.
Kuva Leena Kahisaari

Sen verran oli tuuria matkassa, että streptokokki alistui paikallishoidolla. Vaikka Albertilla todettiin äitinsä tapaan astma, tätä ei toistaiseksi ole hoidettu mitenkään. Albertillahan on ollut koko ikänsä hengitystieoireilua, mutta tavanomaista herkempi ja pitkäkestoisempi hengästyminen ei ole sen menoa hidastanut. Eli seuraamme enemmänkin jaksamista kuin puuskuttelua. 

Ja nyt päästään viimein otsikon aiheeseen: koska murtumakontrollin aika läheni, päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja läpivalaisuttaa ponin takakaviot samalla kerralla kun Albertin ilmapusseja hoidettiin.

Viikissäpä eläinlääkärit ja paikalla ollut kengittäjäguru eivät nähneetkään kavioluussa merkkejä murtumasta. Heidän mukaansa kyse oli luutumiskeskuksesta, siis aivan normaalista rakenteesta. 

Uusi diagnoosi oli omiaan panemaan ponitädin pasmat sekaisin. Kumpaa klinikkaa uskoa? Päätin ratkaista asian kolmannella mielipiteellä eli lähetin kuvat lausuttavaksi myös Teivon klinikalle. Sielläkään ei nähty murtumaa. Eipä siis ihme, että paranemista ei ottanut tapahtuakseen. 

Toisin sanoen käytin tuhansia euroja eläinlääkärinkäynteihin ja sairaskengitykseen sekä seisotin 4-vuotiasta ponia kuukausia sairastarhassa virhediagnoosin vuoksi. Samaan aikaan todellinen syy ontumalle oli vielä löytymättä.

Näin kirmaili Albert, kun sen elintila laajeni neljän kuukauden sairastarhailun jälkeen.

Joten kun lomani koitti elokuussa, suuntasimme jälleen uudelle klinikalle, tällä kertaa ihan maakunnan sisällä. 

Pitkään pikkumustan liinassa hölköttelyä sihdattuaan eläinlääkäritiimi tuli siihen tulokseen, että poni ei onnu takajalkaa, kuten edellisellä klinikalla oli tulkittu, vaan ongelma on edessä, tarkemmin sanottuna oikeassa etusessa. Kun jalka puudutettiin vuohisesta alaspäin, ontuma väheni. Niinpä tutkimukset keskitettiin oikean etusen alaosaan. 

Olisin tykännyt siitä murtumadiagnoosista enemmän kuin siitä, jota Albertille tällä reissulla tarjottiin. Vikaa löytyi sädeluusta, eikä ihan vähän. Suora lainaus eläinlääkärin harvasanaisesta diagnoosista: ”sädeluussa ikäisekseen kohtal. paljon muutoksia (skleroosia,useita laajentuneita verisuonikanavia), suoraan edestä otetussa myös 2 laajempaa cystamaista rakennetta”

Näin suuret muutokset nuorella hevosella eivät herättäneet tohtorismiehessä kovinkaan suuria odotuksia tulevaisuuden suhteen. 

Kuten blogin pitkäaikaisimmat lukijat ehkä ovat huomanneetkin, en ole kauhean hyvä luovuttamaan ponien kanssa. Albert on nuori ja ennen kaikkea rakas, joten sille ei heti annettu nallia otsaan vaan päätin tehdä kaiken, mitä suinkin voidaan. 

Se kaikki mitä voidaan käsitti heti klinikalla pari piikitystä. Syystä, joka minulle jäi epäselväksi, ponin kavioniveleen tuikattiin kortisonia (kavionivelessä ei paperien mukaan huomattu vikaa) ja lisäksi se sai enempi sädeluuongelmiin tarkoitettua Osphos-lääkettä.

Kun eläinlääkärin määräämä sairausloma oli lusittu, huutelin silloista tallikaveriani, hevosfysioterapeuttia, apuun. Hän oli sitä ennen nähnyt Albertin leiskauttelevan vain sellaista hullua päässä -tyyppistä ravia tarhassa (ks. ravikuva ylempänä), joten Albertin kökkö liikehdintä narun päässä tuli hänelle vähän puun takaa. Hän ihmetteli Albertin takaosan kummaa liikkumista, kuin ponilla olisi minihame päällä (jos onnistuin upotuksessa, video löytyy alla olevasta upotuksesta klikkaamalla nuolta oikealle). 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Minna (@40_with_ponies) jakama julkaisu

Lääkkeeksi fyssarimme määräsi puomiharjoituksia, peruutuksia (niitäkin myös puomien yli, koska kuulemma peruutuksessa ei kuulu laahata jalkoja), porkkanavenytyksiä ja metsässä rämpimistä. Tarkoituksena on saada ponin takaosa toimimaan ja kehonhallinta sellaiselle tolalle, että kipeälle jalalle tulisi mahdollisimman vähän rasitusta.

Nyt olemme sitten muutaman kuukauden jumpanneet ja tuloksia on tullut jopa enemmän kuin uskalsin ennakkoon toivoa! Ensin alkoi parantua takaosan liike - mikä alkuun johti siihen, että etujalan ontuma vain erottui kirkkaammin. 

Siinä vaiheessa kun poni ontui etujalkaa enää vain sisäjalkana ympyrällä, nykyinen tallinpitäjämme alkoi ehdotella ponin ratsuttamista. Fysioterapeutti oli samalla linjalla: ratsain poni olisi helpompi opettaa siirtämään painoaan pois vikapaikasta ja ontuma saattaisi kadota kokonaan. 

En tästäkään vielä uskonut, vaan kun tuli raspauksen aika, kysyin samalla eläinlääkärin mielipidettä liikkumisesta. Tässä vaiheessa etujalan ontuma oli loiventunut enää satunnaiseksi lyhyemmäksi askeleeksi ja eläinlääkärikin näytti vihreää valoa. 

Syksyllä uudessa kodissa. Albert on kotiutunut hienosti ja saanut kahdesta alkuperäisasukkiruunasta itselleen hyvät kaverit. Se on sosiaalisesti erittäin lahjakas kaveri.

Tällä hetkellä tilanne on se, että Albert ei onnu. Ja toinen tilanne on se, että Albertin ratsueskari on - viimein - aloitettu! 

Jos ratsutus olisi ajoittunut alun perin suunnittelemaani ajankohtaan eli aika tarkkaan vuoden taakse, olisin kuljettanut sen ratsutukseen Juupajoelle. 

Muun muassa edellä selostetut tapahtumat ovat kuitenkin johtaneet siihen, että olenkin nyt keikkunut selässä itse. 

Vaikka Albert ei nyt onnu, ei ole mitään takeita siitä, että se kestää jonkinlaista käyttöä. Tämä johti samaan johtopäätökseen kuin emänsä terveystilanne aikoinaan: yhtä hyvin voin sitten hoitaa ratsutuksen niin, että samalla rahalla saan myös itselleni oppia. Tähän on nykyisessä tallipaikassa tarjolla riittävä ammattiapu ja tuki tallinpitäjän muodossa. 

Tätä kirjoittaessa olen "ratsastanut" Albertilla pari kertaa - ilman satulaa, koska satulaa ei vielä ole eikä joku ole totuttanut Albertia liikkumaan satulan kanssa. Albertia vielä aika paljon jännittää, mutta se on suhtautunut uuteen tehtäväänsä periaatteessa neutraalisti. Toistaiseksi Albert ei varusteiden riisumisen jälkeen ole juossut kavereiden luo tai heinille, vaan on jäänyt kyselemään, vieläkö ihmisillä olisi tarjota joku tapa tienata vähän porkkanaa.

Aiemmin minua on kovasti jännittänyt ajatus Albertin sisäänratsastuksesta ja ylipäätään ratsastamisesta, mutta jostain syystä nyt olen saanut sellaisen tunteen, että Albertista tulee vielä hyvä ratsu. Sen selässä on tuntunut turvalliselta istua jopa tällä lailla inkkarina. 

Ehkä se vielä tästä! Ja jos ei niin pidetään hauskaa siihen asti.

P.S. Toki Albertilla on tässä ollut kaikenlaista pienempääkin. Se on 1,5 kuukauden aikana muun muassa saanut kahdesti vasemman etupolvensa turvoksiin (oletettavasti potku tai muu osunut) ja kerran syvähkön haavan oikean etusen olkavarteen - koska en ollut ehtinyt poistella loimea hetkeen eikä Albert paljon vaivoistaan juttele niin huomasin haavan vasta, kun se jo mäti. Ihmeen hienosti poni kuitenkin antoi hoitaa haavaa. Siis sen jälkeen kun eläinlääkäri oli apuaineineen käynyt tekemässä pohjat. Sitä ennen Albert yritti yhtä aikaa purra ja potkia, kun haavaan katsoikin, mutta eläinlääkärin käynnin jälkeen sai jopa työntää ruiskun haavataskun sisään eikä Albertia haitannut yhtään. Tällä tahdilla ei tarvitse kyllä yhtään pelätä, että terveydenhuollolliset toimet pääsisivät tässä ponitaloudessa kesken loppumaan.

 Muokattu 16.3.2022: Lisätty murtumadiagnoosin tehneen klinikan nimi. 

 

Huhtikuun ponitilinpäätös

Toukokuukin ehti jo sujahtaa ohi, mutta palataan hetkeksi huhtikuuhun asti ja jokaisen hevosihmisen inhoamaan aiheeseen eli rahanmenoon.

Huhtikuu oli siinä mielessä positiivinen kuukausi, että omaponiharrastukseen menevän rahan määrä pysyi tavoitteessa. Eli poneihin meni kutakuinkin se summa, minkä luulin käyttäväni poneihin kuukaudessa ennen kuin excelöinnin aloittaminen paljasti karumman totuuden.

Haluaisin kiinnittää lukijaimiston huomion erityisesti siihen, mikä alla olevasta laskelmasta puuttuu: huhtikuu oli tämän vuoden ensimmäinen -  ja toistaiseksi ainoa - kuukausi, jona eläinlääkäriltä ei tullut uutta laskua.

Kuva on toukokuulta.

HUHTIKUU 2021

Menot

Tallivuokrat 700 e

Kavionhuolto 120 e

Lisäravinteet 58,31 e

Kehonhuolto 55 e

Varusteet ja tarvikkeet 38,85 e

Muu 18,90 e

Tulot 0e

Menot yhteensä 991,06 e

Tallivuokran lisäksi 291,06 e

Kavionhuolto sisälsi ainoastaan Ruusan ympärikengityksen uusilla popoilla.

Lisäravinnerivi koostuu niin ikään vain yhdestä tuotteesta, sairastarhalepoon joutuneen Albertin rauhoittamiseksi hankkimani Zylkenen. Ensin ajattelin, ettei mokomasta ollut mitään hyötyä, mutta kun pakkauksen tyhjenemisestä oli kulunut jokunen päivä, mietinkin kuumeisesti, mistä saisin nopeiten hankittua lisää. Eli money well spent, sanoisi engelsmanni, ja voin minäkin sanoa.

Kehonhuoltoa suotiin huhtikuussa Ruusa-ponille hieronnan/laseroinnin merkeissä. Se tulikin tarpeeseen!

Huhtikuun varustehankinta kuvassa. 

Varustevalikoimaamme kasvatin huhtikuussa hankkimalla Albertillekin laidunriimun. 

Viimeistään Albertin suuren tarhapaon jälkeen tuli ilmeiseksi, että sillä on ulkotiloissa hyvä olla naamassa kahva. Koska pelkään Albertin jäävän kahvastaan johonkin kiinni (ei kovin kaukaa haettu pelko ottaen huomioon Albertin vammautumishistorian), en halunnut jättää sille päähän tavallista riimua. Laidunriimun ideahan on se, että yhdessä riimun osassa kangas ei ole kiinni metalliosissa ompeleilla vaan tarralla. Albertin on Horsewaren Field Safe -riimu, jollainen Ruusalla on ollut jo vuosia. 

Tilasin riimun Britanniasta, koska Hope Valley Saddlerysta toimitus luvattiin päivissä. Koska Brexit, en ihan saanut riimuani päivissä, mutta kuitenkin nopeammin kuin jos olisin tilannut Suomen Horzesta. Tullimaksuthan siinä tuli maksettaviksi, tuosta 38,85 euron summasta niiden osuus oli 10,90. Eli eipä tulisi mieleen enää tilailla Enkkulasta kuin tällaisessa hätätapauksessa.

Muihin kuluihin lukeutui tällä kertaa 10 kilon säkki porkkanoita 5 eurolla (porkkanoista söin kyllä itse ihan kirjaimellisesti puolitoista ämpärillistä, joskus näinkin päin), pari ruiskua ponien Antepsin-kuuria varten 5,80 eurolla ja pullollinen Corsodyl-suuvettä 8,10 eurolla. 

Corsodyliä pitäisi sekoittaa pari kertaa viikossa Albertin suunhuuhteluveteen. Nyt tämä on kuitenkin tauolla, sillä Albertin hoitomyönteisyys otti kitkerän ainesosan takia takapakkia. Toisin sanoen suun huuhtelusta tuli melkoisen vaikeaa. Meni viikkoja ennen kuin huuhtelu alkoi toimia taas jotenkin järkevästi.    

Vammapäivitys ponien vaivaistalosta

Kuten Instagramiamme seuraavat jo tietävätkin, eläinlääkärin uutiset parin viikon takaisella visiitillä eivät olleet yksinomaan myönteisiä - jos juuri lainkaan.

Vaikka osasin odottaa, että Albertin kavioluumurtuman parantuminen olisi äippäponin kanssa tarhaillessa hieman hidasta, en osannut odottaa, että se ei olisi parantunut parissa kuukaudessa juuri lainkaan. Tällaisen tilanteen röntgensäteet kuitenkin käpälästä tavoittivat. 

Sentään paraneminen oli alkanut, mutta ei ollut juuri sitä alkua pidemmälle ehtinyt. Ja tässä ajassa murtumalinjan olisi pitänyt jo kokonaan täyttyä uudella luulla.

Tilaisuudessa osallisena ollut klinikkakengittäjä naputteli Albertin murtumakavioon nyt vähän tuhdimpaa tukea eli silikonitäytteiset pohjalliset lyötiin kiinni rengaskengällä. Toiseen takaseen meni pelkkä silikonisetti.

Eläinlääkärin mukaan olematon toivunta johtuu nimenomaan liiasta jumppailusta. Joten mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin laittaa Albert sairastarhaan. 

Sairastarhaa olin yrittänyt välttää, koska edellinen yritys päättyi Albertin melko voimakkaaseen ahdistus- ja mahaoireiluun. Oireilu ei nähdäkseni liity niinkään siihen, että Albertin ja kavereiden välillä on aita, vaan siihen, että aitojen välissä on useita kymmeniä metrejä. 

Albert tähystää pihaton portin yli ulos.

Koska Albert on ollut Ruusan ainoa tarhakaveri, erottaminen herätti huolen myös tammaeläimen mahan tilanteesta. Toisin kuin poikansa, sen henkinen hyvinvointi vaatii mieluisan lajitoverin saman aidan sisälle.

Ystävää ei Ruusalle nyt uskalla laittaa, sillä tällä kertaa tutkittu pari kuukautta vanha toinen etusen ojentajajänteen pullotus paljastui kutakuinkin samanlaiseksi jännevammaksi kuin ennen jouluakin ilmennyt. 

Iloista toki oli se, että alkuperäinen ojentajajänne ei ollut enää harvakaikuinen vaan pelkästään paksuuntunut. Vamma tuntuu siis tokeentuvan ihan kohtuullisessa ajassa, noin niin kuin jännevammojen mittakaavassa.

Eläinlääkäri piti Ruusan tapausta erittäin erikoisena, koska ojentajajänteen vammat ovat äärimmäisen harvinaisia ja jos joku vamma tulee niin yleensä kovan ulkoisen trauman tuloksena. Tilannetta, jossa samalla ponilla on ilman sen kummempaa selitystä sökönä kahden jalan ojentajat, ei kenellekään asiasta tietoiselle eläinlääkärille ole aiemmin tullut vastaan.

Klinikalla olivat yksissä tuumin päätyneet siihen lopputulemaan, että Ruusan ojentajajänteissä täytyy olla jonkin tilan aiheuttama haurastuma. Muuten ne eivät tällä lailla revähtelisi, etenkin kun jälkimmäinen tuli ponin ollessa ns. sairauslomalla (n- ja s-kirjaimet siksi, että kyllähän se tarhassa kirmailee enkä ole halukas Ruusaa laittamaan enää sairastarhaan).

Tammaponi kävelyllä keväässä.

Summa summarum, molemmat ponit ovat nyt soolouralla hetken aikaa. Koska oli odotettavissa, että kumpikin reagoisi mahallaan, otin niille samaan konkurssiin vielä Antepsin-kuuritkin. Ruusa saa kahdesti päivässä 6 tablettia ja Albert 8. On siinäkin sekoittamista.

Antepsinista huolimatta Ruusa oireilee mahaansa hyvinkin selvästi. Se muun muassa on kiukkuinen kuin ampiainen. 

Tilannetta epäilemättä helpottaisi, jos yhtälöön lisättäisiin kaveriponi taikka kaksikin. Tässä hiljan tallille jopa muutti pari aika potentiaalisesti Ruusa-yhteensopivaa ponia ja Ruusa on niille huudellut lempeitä tervetulotoivotuksia. En ole kuitenkaan heltynyt, vaan ajattelin nyt kuitenkin edes yrittää parannella nuo jänteet ennen kuin lisään tilanteeseen vauhtiliikuntaa tietäviä muuttujia. 

Ruusa on myös vähän köhäillyt, kuten on moni muukin tallilla, eli eiköhän tässä taas jonkun viruksen kourissa olla. Koska lämpöä ei ole ollut, tilanne ei ole vaikuttanut ponin päiväohjelmaan mitenkään. Ihan hyvä vähän käppäillä ja saada mahdollista limaa liikkeelle. 

Vielä pari viikkoa olisi ohjelmassa pelkkää kävelyä, sitten voidaan alkaa lisätä ohjelmaan ravipätkiä. Tosin Ruusa on ottanut ravipätkiä jo nyt, ja välillä jotain ihan muitakin liikkeitä. No, keskimäärin ihan kelvollisesti on eläinlääkärin määräyksiä totellut ainakin ohjatussa liikunnassa.

Sairastarha ennen pakoa. 

Mitä Albertiin tulee, yritin aluksi välttää sen pitämistä tallissa, koska sillä on herkät keuhkot. Niinpä tuomitsin sen öiksi sairastarhaan ja päiviksi Ruusan pihattoon. Muuten olisin toki tehnyt toisinpäin, mutta en oikein uskalla jättää Albertia pihattoon yöksi, kun se on jo kerran yrittänyt hypätä portin yli. 

Sairastarhaan tuntui turvallisemmalta jättää, onhan aidassa on kuitenkin kolmessa kerroksessa sähkölankaa, oma paimen ja vielä varmemmaksi vakuudeksi putkiaita. 

Olen toki nähnyt Albertin useasti mittailevan sairastarhan porttia siinä mielessä, mahtuisiko siitä ihan pikkuinen 150-senttinen poni ali, mutta uskoin senkin sentään kunnioittavan aidan järeyttä.

No, luulo ei taaskaan ollut tiedon väärti. Taisi mennä kuusi päivää ennen kuin sain tallinpitäjältä ilmoituksen, että Albert on paennut eristyssellistään. 

Ihan ei ollut Albertin mittailu pitänyt kutiaan, vaan portin putki oli paon aikana vääntynyt banaaniksi. Ei auta kuin toivoa, että teiniponi ei ole pahemmin siinä itseään satuttanut. Mitään vamman merkkejä siitä ei toistaiseksi ole löytynyt, joten toivotaan parasta.

Myönteistä oli toki se, että Albert ei jäljistä päätellen ollut ehtinyt kauas, vaan löytyi muutaman kymmenen metrin päästä kavereita moikkaamasta. Kiinnihän se ei tietenkään ollut heti suostunut, vaan projektiin oli tarvittu kaksi ihmistä.

Albert oli ollut karkureissun jälkeen karsinassa sen verran virtaisa, että se oli vangittu Ruusan pihattoon. Siellä se oli onnistunut avaamaan sisäänpäin aukeavan portin ja päässyt hengaamaan vähän isommassa tilassa rakkaan äityliinin kanssa. Ei auttanut kuin tallinpitäjän vähän vahvistaa portin kiinnitystä. 

Siinä on puolensa ja puolensa, että poni ei ole ihan tyhmä. 

Jos Albert tietäisi eristyksen suunnitellun keston, se varmaan myös osaisi laskea päiviä vapauden koittamiseen. Oletettavasti se ei osaa sitä tehdä, mutta me ihmiset kyllä muistamme noin joka päivä tarkistaa, miten suuri osa vähintään kuuden viikon sairastarhailusta on vielä jäljellä. 

Siinä kuuden viikon tietämillä on tarkoitus säteilyttää ponin kavioita uudemman kerran. Olisi varmaan fiksua odottaa kahdeksankin viikkoa, mutta sattuneista syistä en halua seisottaa ponia sairastarhassa päivääkään kauemmin kuin on pakko.  

Äitin kanssa on kiva pusutella ja vähän repiä sen riimua.

Mutta ai niin, olihan siinä eläinlääkärin käynnissä jotain hyviäkin uutisia. Ruusalta ei nimittäin hiekkakuvassa löytynyt keräymää ja kaviobalanssitkin olivat pientä viilausta lukuun ottamatta kohdallaan. 

Tuoreimman kengityksen teki meille uusi kengittäjä, jonka käsittelyssä Ruusa oli rennompi kuin kenenkään aikoihin tai ehkä koskaan. Ja vaikka pientä viilausta pitääkin vielä tehdä niin eläinlääkärin mukaan lopputulos oli kutakuinkin niin hyvä kuin ilman röntgenkatsetta on mahdollista. 

Toivottavasti pystymme pitämään tämän kengittäjän ja toivottavasti hän voisi jossain vaiheessa alkaa laittaa myös junnuosastoa. 

P.S. Kuvatilanne on nyt heikko, koska a) en ole jaksanut kuvata järkkärillä b) työnantaja hoksasi, etten ehkä tarvitsekaan Photoshopia työssä, ja poisti lisenssini. Minulla on kyllä oma Photari ja Lightroom pöytäkoneella (CD:ltä asennettuna), mutta en ole saanut aikaiseksi asentaa pöytäkonetta muuton jälkeen. Eihän muutosta ole vielä edes puoltatoista vuotta, ei sitä nyt heti jouda.  

Maaliskuun ponikulut: vuoden kuluennätys

Vaikka tänään on huhtikuun ensimmäinen päivä, alla oleva teksti lukuineen ei valitettavasti ole aprillipilaa vaan täyttä faktaa. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi kuukausi vaihtui niin ei tarvitse enää lisätä numeroita maaliskuun ponikuluihin.

Kuten otsikostakin ilmenee, maaliskuussa koettiin tämän vuoden tähänastinen kuluennätys. Yleensä sen aika on vasta marraskuussa, joten täytyy toivoa, että marraskuu on tänä vuonna edes talousosastolla valoisampi. 

MAALISKUU 2021

Menot

Tallivuokrat 700 e

Kavionhuolto 311 e

Eläinlääkärikulut 667,50e

Lääkkeet 238,50 e

Lisäravinteet 74,75 e

Varusteet ja tarvikkeet 246,75 e

Muu 105,09 e

Tulot 0e

Menot yhteensä 2 343,05 e

Tallivuokran lisäksi 1 643,05 e

Tältä näyttää, kun raha valuu reikään. Toim.huom. ponia ei ole rauhoitettu.

Tallivuokra oli maaliskuulta alempi kuin tammi- ja helmikuulta, koska ponieni siirryttyä elämään kahdestaan ryhdyin siivoamaan niiden tarhaa itse kahdesti viikossa. Tallillamme on pari kymppiä alempi tallivuokra per poni, jos siivoaa tarhan kerran viikossa itse. Eli kahden ponin tapauksessa pitää siivota kahdesti. Säästö se on pienikin säästö! Ja saanpahan samalla vähän jumppaa. 

Kavionhuolto sisältää Ruusan kengityksen 100 e ja Albertin kengityksen 211 e. Jälkimmäisen kävi tekemässä klinikkakengittäjä kotioloissa, kun Albert oli jo eläinlääkäritutkimuksen takia huumattuna yhteistyökykyiseksi. Murtuneeseen takakavioon laitettiin nyt rengaskenkä, molempiin takasiin pohjalliset silikonitäytteellä. 

Eläinlääkärikuluja tuli maaliskuussa kahdesta käynnistä, koska ponit piti käydä erikseen rokottamassa - kahden ponin rokotus maksoi 83 euroa. 29. maaliskuuta (eri) eläinlääkäri saapui klinikalta entouragensa kanssa. Sillä käynnillä Albertilta kuvattiin oikea takakavio kavioluun murtuman takia ja Ruusasta otettiin hiekkakuva sekä etusten kavioakselikuvat. Lisäksi Ruusan etusten ojentajajänteet ultrattiin. Ruusan lasku oli 372 euroa, Albertin 212,50 e.

Lääkekulut muodostuvat kokonaisuudessaan Antepsinista, jota ostin klinikalta melkoisen satsin. Syy on se, että Albert joutui nyt sairastarhaan. Siellä oleminen on aiemmin ollut sille erittäin stressaavaa. Antepsin on klinikalta ostettuna selvästi halvempaa kuin apteekista, siksi tämä järjestely.

Lisäravinteitakin tuli ostettua maaliskuussa aika runsaasti. Ostin tallikaverilta hänelle ylimääräistä psylliumia 20 eurolla, ihan kaupasta ruokintakalkkia 10 kg hintaan 12,90 e sekä litran Black Horsen luonnollista e-vitamiinia alennushintaan 41,85 euroa. E-vitamiinikaupat teki netissä tallikaveri, joten minun ei tarvinnut kuin maksaa osuuteni ja pönikkä ilmestyi rehulaatikon päälle!

Varusteita ja tarvikkeita piti taas ostella, koska Albertille ei tosiaan monikaan Ruusan verme enää istu. Tilasin Albertille sen ensimmäisen oman kuolaimen, joka tietystikin oli sellainen Bombers-merkkinen, jonka nimessä on ainakin neljä sanaa. Se maksoi postikuluineen 94,90 euroa. Lisäksi tilasin Albertille kapsonin 74,90 eurolla (sis.postikulut), joka kyllä oli ponikokoa mutta myyntikuvassa näytti olevan ison ponin päässä. Ajattelin, että ehkä se on isoa kokoa. No, se oli Ruusan kokoa, joten nyt Ruusalla on kapsoni. Silläkän ei aiemmin ollut, joten en jaksanut palauttaa ostosta, vaikka en olisi välttämättä tarvinnut sitä. Aivan kuun lopussa tilasin vielä Albertille kesäsadeloimen, jollainen siltä puuttuu. Vuoriton Bucas Freedom maksoi Finntackin alessa 76,41 euroa eikä edes tullut postikuluja.

Muu-kohdassa on turvepaali, jonka tallinpitäjä laskutti ponien tarhanvaihdoksen takia. Pihattoon kun jouduttiin vaihtamaan patja, koska siinä oli aiemmin olki, eivätkä Ruusan hengitystiet kestä sitä. Porkkanakulut olen nyt unohtanut kokonaan laittaa ylös, mutta ei niihin paria euroa enempää kuussa mene.

Että semmoinen kuukausi. Viime vuoden ponitilinpäätöksessä manasin eläinlääkärikuluja, mutta vähänpä silloin vielä tiesin, että tänä vuonna samaa summaa lähestyttäisiin jo ensimmäisessä kvartaalissa. Täytyy toivoa, että seuraavat kvartaalit olisivat edes hieman kohtuullisemmat.

Aikamoista kidutusta tämä poniexcelin pitäminen, mutta eipähän tarvitse ihmetellä, miksi pitää ruokaostoksilla suosia punalaputettuja tuotteita.