sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Aurinkoisia ajatuksia

Lauantai-iltapäivä, sataa kaatamalla vettä. Sekä poni että ihmiset märkiä. Silti ei harmita, vaan naurattaa. Sateesta huolimatta tädin pään sisällä paistaa aurinko lähes pilvettömältä taivaalta.

Ai miksikö? No siksi, että ponini on niin iloisen näköinen juostessaan kenttää ympäri niin kovaa kuin jaloista lähtee. En tiedä, miten pitkään, ehkä 10 minuuttia. Parasta on kuitenkin se, että kun poni on juossut tarpeekseen, se on tuskin lainkaan hengästynyt.

Vielä 1,5 kuukautta sitten se olisi tuollaisen kekkuloinnin jälkeen puuskuttanut suunnilleen loppupäivän.

Ehkä Ruusasta sittenkin tulee vielä käyttöponi. (Yritetään nyt olla takertumatta siihen tosiasiaan, että ponilla on vielä päivittäinen astmalääkitys päällä.)

Riekkumista edelsi tällainen. Poni on yhtäkkiä venähtänyt pepulta niin, että häntäremmiä kiinnittäessäni ihan hätkähdin.
Riekkumistilannetta edelsi pieni ohjasajoharjoitus. Ruusa ei varsinaisesti ilahtunut joutuessaan pitkästä aikaa ihan hommiin, vaan esitteli heti alkuun täyden repertuaarin vastustelukeinoja. Peruutuksesta piruettiin.

Vaan ei auttanut ponin kuin alistua kohtaloonsa. Ja Ruusan runsasenergisyyden ansiosta saimme vieläpä mentyä enemmän ravia kuin koskaan.

Ravista ei ole kuvallisia todisteita, sillä kuvaaja oli jo väsynyt taistelemaan sadetta ja pimeyttä vastaan. Toisaalta hänen olikin parempi keskittyä väistämään. Täti nimittäin löysi ponistaan kaasun, mutta ratti oli kadoksissa.

Ratin toimimattomuuteen saattoi vaikuttaa se, että ohjaustehostin jäi varustehuoneeseen. Tähän johti kurkistus ponin pahanhajuisen hengityksen tuloaukkoon. Hammasloma oli jonkin verran pidentynyt sitten viimenäkemän. (Ei siis vissiin hetkeen kuolaimia.)


Kuvasta ponin suun tilannetta ei ihan pysty hahmottamaan. Mutta tilanne on siis se, että niin pitkälle kuin suupielestä pystyy ponin suuhun kurkistamaan, siellä näkyy molemmin puolin pelkkää ientä. Yksi etuhammaskin heiluu.

Onkohan ponillani poskihampaita ollenkaan? Miksi se pudottaa kaikki hampaat ennen kuin kasvattaa yhtään uusia? Mahtaakohan tämä hampaattomuus olla myös mahaongelmien taustatekijänä?

Olin kyllä jo epäillyt hampaanvaihdon olevan käynnissä, sillä poni on syödessään oudosti mukeltanut suullaan. Mutta ihan tällaista näkyä en osannut odottaa. Peukut pystyyn, että Ruusalle puhkeaa pysyviä hampaita ennen kuin maitohampaat ovat kokonaan poissa!


2 kommenttia:

  1. Meillä taas vaihtoehtoisesti pidetään vanhoista niin tiukasti kiinni, ettei tosikaan... Duke-poni nimittäin pitää edelleen tupla-alahampaita suussaan. On sit tiukempi purupinta kaverin nahkaan... Salaman suu on taasen aika järkky, mutta parempaan päin koko ajan. Pian onkin rokotusten ja raspauksen vuoro, ei haittaa yhtään kurkata sinne suuhun. :D

    VastaaPoista
  2. Hmm, no ei tuo Dukenkaan kyllä oikein ole hyvä vaihtoehto. Olen miettinyt, mitähän tuon Ruusan suun syvemmissä uumenissa tapahtuu, kun tosiaan hengitys on muutaman päivän tuoksahtanut aika etovalta. En ole viitsinyt taistella suunavaimen kanssa (sellainenkin kai tältä tallilta jostain löytyisi), kun poni kumminkin syö ihan hyvin ja muutaman päivän päästä mennään taas eläinlääkäreitä moikkaamaan (mitä he tekisivätkään ilman meitä).

    VastaaPoista